Kova
kiistely on käynnissä koulun juhlien lauluista. Oikeusasiamiehen virasto on
lausunut vanhat loitsut Suvivirrestä ja muista. Jopa työpaikkani
tupakkahuoneessa asia otettiin esille, vaikka ei siellä yleensä näin maallisiin
aiheisiin huomiota kiinnitetä.
Me vähän
varttuneemman sukupolven edustajat muistelimme oman kouluaikamme käytäntöjä.
Silloin 1960-luvulla kouluissa pidettiin aamuhartaus joka jumalan aamu. Koko
koulu marssitettiin jonossa juhlasaliin, jossa asetuttiin suoriin riveihin kuin
sotaväen osastot ja kuunneltiin saarna, jonka opettajat pitivät vuorojärjestyksessä.
Lopuksi laulaa möläytettiin virsi, jonka säesti musiikinopettaja urkuharmonilla
(onko nimi oikea tuolle kuvassa näkyvälle soittimelle?). Virsikirja piti
kaikilla olla kädessä, luokanvalvoja piti aina ovella tarkastuksen.
Jotkut
opettajat puhuivat saarnoissaan hieman maallisempia kuin toiset. Puheen lopussa
piti kuitenkin aina olla rukous. Siinä kohdassa kuului panna kädet ristiin ja
pää eteenpäin kenoon. Latinanopettaja kiihottui aina hurmioon puheessaan, eikä
siitä meinannut tulla loppua. Melkein joka aamu joku pyörtyi, mutta
latinanopettajan pitämissä rukouksissa pyörtyjiä oli aina monta. Heidät
raahattiin salista ulos, muut jatkoivat. Jotkut kyllä fuulasivat pyörtymisen
kanssa. Ilmeisesti kaikki kuitenkin toipuivat ja pääsivät aloittamaan oppitunnin
normaalisti.
Hartaushetki
koski kaikkia, uskovaisista pakanoihin, ilman poikkeusta. Uskonnottomia tai
vierasuskoisia ei ollut, tai ainakaan heitä ei noteerattu. Olen kuitenkin ollut
ymmärtävänäni, että valtakunnassa oli silloinkin voimassa laki
uskonnonvapaudesta.
Olisin
valmis väittämään, että 60-luvun koululaisten kokemukset aamurukouksista olivat
omiaan vieroittamaan heidät uskonnollisesta intoilusta. Minulle ainakin jäi
siitä touhusta yksiselitteisen vastenmielinen muistikuva. Rippikoulun kävin
mutta täysi-ikäiseksi tultuani erosin kirkosta. Samoin teki aika suuri osa
sukupolvestani. Asennetta ovat vahvistaneet kaikki myöhemmät Salama-sodat ja
homo-sorrot.
Nykykoulussa
ei enää ole tuollaisia. Edistystä siis tapahtuu, vaikka aina emme sitä huomaa.
Kulttuuriperinteet on kokonaan toinen asia. Kulttuurimme on niin kristinuskon läpäisemää, että
yleissivistykseen kuuluu tuntea uskonnon suuret kertomukset, tavat ja
merkitykset. Tästä näkökulmasta pidän liioitteluna yritystä poistaa
Suvivirsi ja muut perinteiset menot koulun juhlista. Kauniita perinteitä ne
ovat.
Monelta
taholta väitetään, että kielto olisi nöyristelyä maahanmuuttajien suuntaan,
ennen kaikkea islamin suuntaan. Olen eri mieltä. Tunnen jonkin verran
maahanmuuttajia, olen keskustellut monen kanssa, enkä ole koskaan havainnut
oirettakaan siitä, että he "loukkaantuisivat" kantaväestön tavoista
ja perinteistä. Sellainen väite on populististen maahanmuuttokriitikoiden
propagandaa ja tarkoituksellista syyllistämistä. Kireäasenteisia olisi etsittävä jostakin
vapaa-ajattelijoiden suunnalta.
