Viime
talvena työpaikallani Vuoronvarausvirastossa syntyi idea lähteä kesällä
pienellä porukalla kiertämään Eurooppaa.
Kulkuvälineeksi olisi pitänyt hankkia moottoripyörä.
Idean
alkuunpanija oli sihteerini neiti B., jolle on tyypillistä saada ideoita.
Minuakin pyydettiin liittymään joukkoon. Kevätpuolella kävinkin kerran
moottoripyöräliikkeessä katselemassa ajopelejä. Ostamatta jäi, rohkeus petti.
En lähtenyt Eurooppaa kiertämään, pysyin kesäkodissani Längelmäveden rannalla.
Neiti B. lähti yksin ja kävi kaukana. Myöhemmin hän tuli pyörällään
pistäytymään myös Längelmävedellä, kun minulla oli siellä vieraana
ammattituttavia Ruotsista ja Tanskasta. Sain kokeilla sihteerini Harrikkaa.
Pelottavalta tuntui. En ole
sellaiseen tottunut.
Neidin
pyörällä pääsee yli kahtasataa - vai ehkä kolmeasataa. Neiti B. pyysi
minua kyytiin, hän halusi viedä minut ajelulle. Se oli kamalaa, pelkäsin
putoavani kyydistä. Piti pitää lujasti kuskista kiinni, sillä elämä ja terveys oli hänen varassaan. Tanskalainen vieras sen sijaan nousi sumeilematta neiti B:n kyytiin, kun oli aika
lähteä kotimatkalle. Matkaa Helsinki - Vantaan lentokentälle oli yli 150
km. Ihailtava suoritus.
Kauhukokemuksen
jälkeen aloin katsoa uusin silmin aittani perällä vuosikymmenet seissyttä
Tunturi-mopoa. Vieläköhän siitä saisi kalun? Tarvetta olisi.
Postilaatikolle on
matkaa yli kaksi kilometriä suuntaansa, ja se on vähän liian paljon
käveltäväksi. Tulee lähdetyksi autolla. Mopo olisi hyvä siihen tarkoitukseen.
Polkupyöräkin minulla on ja se olisi sinänsä aivan kelvollinen, mutta
harmikseni en ole pariinkymmeneen vuoteen voinut ajaa polkupyörällä. Persuksiin
iski jokin omituinen vika, joka estää ajon. Satulalla ei voi istua, tekee heti
kipeää.
Rautakaupassa
katselin myös skoottereita. Sellainen vasta hyvä olisi. Istuin on iso ja
pehmeä. Sopisi
tyyliinkin. Olisihan tyylikästä ajaa vaikkapa Vespalla pitkin
pohjoishämäläistä kylätietä. Aivan kuin olisi Roomassa William Wylerin
elokuvassa Loma Roomassa tai Felliinin Via Venetolla elokuvassa La dolce vita.
Olen joskus kauan sitten ajellutkin vuokra-Vespalla ("ampiaisella") Roomassa. Siinä
kokemuksessa oli historiallista hehkua.
Skootterin ostoa pitää nyt harkita ensi kesään. Sydänalan tunnekeskuksessa oireileva houkutus on ilmeinen. Tähän
viereen pistän kuvia mainituista jutuista. Kuvat saa klikkaamalla suurempaan
kokoon.