Takana on
viisi päivää elämää metsämökissä.
Metsämökki
sijaitsee pohjoisella Pirkanmaalla Näsijärven itärannalla, siellä Runebergin ja
Gallen-Kallelan maisemissa. Olen vieraillut siellä ennenkin. Tällä kerralla
erikoisuus oli se, että mökin isäntä poistui paikalta kahden päivän jälkeen ja
sain nauttia vieraanvaraisuudesta ylhäisesti yksin.
Ei
televisiota, ei radiota, ei sanomalehtiä, ei nettiä. Vain vanha Nokia taskussa
hätätilanteita varten. Hätää ei tullut, vaikka seutu on karhujen ja susien
kansoittamaa. Eivät tulleet näkyviin. Jäniksen jälkiä näkyi.
Jääkaapissa
oli grillimakkaraa, sinappia, perunoita, sipulia, voita, juustoa ja olutta.
Ruokakomerossa oli lisää olutta, ruisleipää, näkkileipää ja monenlaisia
säilykepurkkeja, kuten hernekeittoa ja nötköttiä. Kahvi puuttui. Viimeistään
nyt on kumottu joulun alla pitämäni kasvisruokadieetin vaikutukset.
Hiihdin
joka päivä. Käytössäni oli vanhat puusukset - Järviset - ja niihin sopivat
monot. Tuntui tutulta. Noilla suksilla ikäpolveni hiihti kouluvuotensa ja nuoruutensa. Latu meni enimmäkseen pelloilla ja järven jäällä. Yksi isompi
nousi, alamäet kohtuullisen loivia. Kilometrien arviointi on vaikeaa. Ehkä
yhteensä joitain kolmisenkymmentä.
Oli myös
pilkkivehkeet, mutta en viitsinyt ryhtyä. Saunarantaan hakkasin avannon, jossa
viruttelin saunatauolla varpaita. Saunomiset olivat pitkiä ja hartaita.
Voiko
suomalainen mies mitään enempää toivoa? Korkeintaan paluuta kaupunkiin.
