Sähäkkyydestään tunnettu sihteerini neiti B. keksii aina kaikenlaisia
kummallisuuksia, joita hän sitten yrittää tartuttaa muihin, varsinkin minuun.
Olen oppinut olemaan varuillani.
Virastossamme on ollut tiedossa, että neiti osti muutama vuosi sitten
moottoripyörän, sellaisen ison ja nopean. Nimeä en tiedä, kun en ole sitä
nähnyt, mutta neiti on kertonut, että sillä pääsee yli kahtasataa.
Nyt neiti sitten yrittää vietellä meitä muitakin moottoripyöräilijöiksi. Hän kertoo,
että erityisesti varttuneessa iässä olevat johtajatason herrat ovat innostuneet
moottoripyöräilystä. Siis juuri sellaiset kuin minä ja muutama muu, joille hän
on ideansa esittänyt. Lähtisimme sitten kesällä porukalla vaellukselle
pitkin Eurooppaa tai vaihtoehtoisesti Lappiin.
Järkytyin pelkästä ajatuksestakin mutta yritin olla näyttämättä sitä. Minä en ole
koskaan ajanut moottoripyörällä. Mopoa vähän kokeilin nuorena, mutta se tuntui
epämukavalta. Vaihdoin rättisitikkaan heti kun tulin ajokortti-ikään. Oppisinko
edes ajamaan moottoripyörää? Se on ymmärtääkseni onnettomuuksille altista
puuhaa.
Olen makustellut ehdotusta mielikuvituksessani. Entäpä jos sittenkin...
Olisihan se komeaa. Olenhan minä sitä porukkaa maanteillä nähnyt. Partaisia
äijiä, vatsakkaita. Istuvat takakenossa buutsinkärjet pystyssä, ohjaustanko
korkealla, mustat nahkakamppeet, liivinselkämyksessä outoja kuvioita. Ajavat
lujaa ohi, kun minä ajan Toyota Yariksellani sataakahtakymppiä kolmostiellä.
Neiti sanoi, ettei meidän tarvitsisi kahtasataa ajaa, vaikka pyörällä pääsisikin. Eihän
tässä rosvojengiin olla liittymässä. Ei tarvita sinkoa mukaan tarakalle.
Tämä täytyy nyt panna hiljaiseen harkintaan talven ajaksi. Moni on
sanonut, että nyt puolieläkeläisenä pitäisi suuntautua aivan uudenlaisiin
harrastuksiin. Muutoin voi juuttua paikalleen, eikä se ole hyväksi. Alla olevaa
kuvaa tutkimalla yritän tutusta alan perusteisiin.
