Hyvää!

 

(lähteet: oma albumi / wikipedia / synomyymisanakirja / slangisanakirja)

Hämäys

 

Olen ennenkin täällä surkutellut kohtaloani, kun en osaa laulaa. Kansakoulussa yritin tosissani päästä kuoroon. En päässyt. Siitä asti minulla oli todistuksissa viiva laulussa. Se tarkoitti toivotonta tapausta.

Kerran kuitenkin nuorena aikuisena osasin laulaa – tai ainakin luulivat niin. Se oli elämäni hämäys.

Olin 70-luvun alussa teatterikurssilla Etelä-Ruotsissa Värnamon Folkhögskolanissa. Kurssilla oli opiskelijoita joka puolelta maailmaa, minä ainoana Suomesta.

Siellä oli myös kuorolaulua. Meinasin jättää väliin, mutta norjalainen ihastukseni houkutteli mukaan. - Heiluttelet vain huuliasi, auot suuta suurelle  ja yrität pitää naaman vakavana. Sain häneltä oivallista opastusta äänettömästi laulamiseen. Hänestä tulikin myöhemmin kotimaassaan merkittävä teatteriohjaaja.

Kolme laulua harjoiteltiin. Yksi niistä jäi erityisesti mieleen, niin että sanat ja sävel kaikuvat mielessäni vieläkin, kun tilannetta muistelen. Wikipedia kertoo nyt tarkempaa tietoa sanoista ja runoilijasta (Angelus Silesius 1624 – 1677).   

”Halt an, halt an, wo laufst du hin, 

der Himmel ist in dir;

Suchst du Gott anderswo,  

du fehlst ihn für und für.”

Pärjäsin hyvin. Vieressäni kuoron takarivissä seisova islantilainen pitkäpartainen mies ehkä

huomasi olemattoman ääneni, mutta hän itse lauloi sitäkin lujempaa.

Kaiken huippu oli esiintyminen pienessä valkoisessa kivikirkossa täyden salin edessä. Siinä hämilläni mutta asiallisen totisena suuta aukoessani mietin kyllä, että ihmeellisiin tilanteisiin sitä ihminen voi joutuakin.

Sen koommin en ole laulanut julkisella paikalla. Kerran kieroluonteinen sihteerini kiskoi minut kapakassa karaokeen, mutta ei siinä oikeastaan minun tarvinnut laulaa, enemmänkin lausua runoa. ”Tahdon olla sulle hyvin hellä - - ”. Kun tuli kohta ”sun vartalosi on niin uskomaton”, sihteeri naputti sormellaan vatsakumpuani. Siitä kannan hänelle kaunaa vieläkin.

Mene metsään

”Minkä neuvon antaisit 20-vuotiaalle itsellesi?”

Tämä kysymys on esitetty usein HS:n syntymäpäivähaastatteluissa ihmisille, jotka ovat aikapäiviä sitten ohittaneet tuon iän. Kaikenlaisia ohjeita, rohkaisuja ja yllytyksiä on saatu lukea. Yleisvaikutelmaksi on jäänyt, että jonkin asian tekemättä jättäminen jäi harmittamaan.

Olen tehnyt saman kysymyksen itselleni. ”Minkä neuvon antaisin… ”  Ensimmäinen mieleen tullut vastaus on, että en antaisi mitään neuvoa. En kuitenkaan olisi kaksikymppisenä noudattanut neuvoja, sillä olin siinä iässä mies viisaimmillani.

Jos jotain olisi kuitenkin pitänyt neuvoa, niin olisin sanonut: ”Mene metsään.”

Aikuisen ikäni kestoharmi on ollut, etten nuorena ollenkaan innostunut luonnon ilmiöistä. Opastajia olisi kyllä löytynyt.

Ainoan luontovaellukseni tein sivarina 1976, kun olin koulukodin tyttöjen valvojana puolikkaalla Karhunkierroksella. Oli vähän noloa, kun en saanut edes nuotiota syttymään. Polkuja pitkin siellä mentiin, ei umpimetsässä. Polkua pitkin olen myös vaeltanut Ruoveden Helvetinkolulle. Siellä oli onneksi kioski.

En ole kerännyt marjoja (paitsi lapsena liian kanssa), en tunne sieniä, joten en uskalla kerätä. Kesäkodin viinimarjatkin jätin suosiolla räkättirastaille.

Koulussa sentään opin herbaarion kasvien nimet, myös latinaksi. Aika hyvin muistan vieläkin. Kesäkotiaikoina asensin linnuille pönttöjä ja hyönteisille hotellin. Yrttejä viljelin kasvimaassa. Rantapoluilla kuljin öisin kuuntelemassa linnunlaulua. 

Mutta metsään en monta askelta mennyt. Sinne neuvoisin kaksikymppistä itseäni menemään. Tuntuu, että jotain olennaista on tämän myötä jäänyt puuttumaan. Nyt on myöhäistä.

Tällaisia aatteita nousi mieleen kun katsoin Virpi Suutarin ohjaaman hienon dokumentin Havumetsän lapset. Jos nyt olisin kaksikymppinen, voisin hyvin kuvitella haluavani osallistua juuri sellaiseen toimintaan. Sopi hyvin katsottavaksi juuri Runebergin päivänä.  ”Ej sänks en dal, ej sköljs en strand / Mer älskad än vår bygd i nord / Än våra fäders jord /  - - / För oss med moar, fjäll och skär / Ett guldland dock det är.”

Ylen luonto-ohjelmat ovat varsinainen aarreaitta. Niitä olisi nyt syytä kiireesti kahlata Arenasta läpi, kun vielä voi ennen näköpiirissä olevaa Ylen lakkauttamista. Sen jälkeen Twitterissä ja TikTokissa tarjonta lienee suppeampaa.