maanantai 26. helmikuuta 2024

Irti addiktiosta

 

Olen talven mittaan pyrkinyt vähentämään riippuvuuttani somesta ja siihen liittyvistä erilaisista älylaitteista. Havahduin alkusyksystä huomaamaan, että se oli mennyt liiallisuuksiin.

Olen edennyt niin hyvin, että nykyisin vilkaisen facebookit, blogit, twitterit, instagramit, sähköpostit ja muut kaksi kertaa vuorokaudessa, keskipäivällä ja keskiyöllä. Niistäkin keskipäivä voi muiden puuhien vuoksi jäädä pois. Tunnin verran siihen kerrallaan menee aikaa plus kirjoittamiseen kuluva aika päälle.

Sanomalehtien lukemisessa olen palannut paperilehteen. Kirjat luen ensisijaisesti kirjoina, en sähköisesti. Kuuntelukirjoihin en koskaan erityisemmin innostunut. Suoratoistot katson isolta pöytäkoneen ruudulta, en puhelimesta tai tabletista. Podcastit ja musiikki voivat kaupungilla kulkiessa tulla välillä puhelimen luureistakin.

Tuntuu kuin olisin pikkuhiljaa palaamassa vaarallisilta harharetkiltä terveelliseen elämään. Kyllä tässä vielä addiktiosta tokenen.

Nykynuorten kyvyttömyys lukea kirjoja ja vaikeus keskittyä ovat ilmiselvästi yhteydessä tähän. Koulun vaatima pitkäkestoinen keskittyminen ei voi onnistua, jos on tottunut lyhytkestoiseen hermostuneeseen peliohjelmien nykimiseen ja kännykän alituiseen vilkuilemiseen.

Somehälyn täyttämästä nuoruudesta on vaikea edetä ammatteihin, joissa tarvitaan päivien ja jopa kuukausien intensiivistä keskittymistä ja luovaa ajattelua. Siinä ei riitä, vaikka kuinka notkeasti osaa näppäillä kojeitaan. 

Ellei sitten tekoäly hoida kaikkia tehtäviä ihmisen puolesta.



perjantai 23. helmikuuta 2024

Hyvä ihminen?

 

Voiko maailmassa olla ollenkaan hyviä ihmisiä? Epäilyjä on esitetty.

Kirjallisuus tuntee yhden. Hänestä kerrotaan näytelmässä Setšuanin hyvä ihminen. Sen on kirjoittanut Bertolt Brecht (1942). Siinä kolme jumalaa päättää lähteä maan päälle etsimään, löytyykö sieltä edes yhtä hyvää ihmistä. Jos löytyy, maailma voidaan jättää ennalleen.

Yksi hyvä ihminen yllättäen löytyy. Hän on setšuanilainen ilotyttö Šen Te. Hänelle jumalat lahjoittavat rahaa, jotta hän pääsee parempaan elämään. Tyttö perustaa tupakkakaupan, mutta kohta ihmiset alkavat käyttää tytön hyväsydämisyyttä hyväkseen. Tyttö menettää siinä rahansa. Hänen on rakennettava itselleen sivupersoona, joka on kova ja tinkimätön omien oikeuksiensa puolustaja.

Brecht on toisaalla kirjoittanut:

"Koko elämämme me taistelemme toimeentulomme puolesta - toinen toistamme vastaan. Vanhemmat taistelevat lapsista, lapset perinnöstä. Pikkukauppiaat taistelevat työnantajia ja toisia työläisiä vastaan työpaikastaan. Maalaiset taistelevat kaupunkilaisia vastaan. Oppilaat taistelevat opettajien kanssa. Yleisö taistelee viranomaisia vastaan. Tehtailijat taistelevat pankkeja, yhtymät yhtymiä vastaan. Ja niin edelleen  -  mikseivät sitten loppujen lopuksi kansat taistelisi kansoja vastaan?"


Tämän perimmäisen filosofiansa Brecht puki näytelmiksi, joissa kaikissa on sama pohjavire: ihminen käyttää aina jotakuta hyväkseen ja hyväksikäytetty jää jalkoihin ja katkeroituu.

Brecht vietti vajaan vuoden Suomessa pakomatkalla natsi-Saksaa. Kesän 1940 hän vietti Hella Wuolijoen vieraana Marlebäckin kartanossa Iitissä. Siellä hän kirjoitti näytelmän Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, joka oli Wuolijoen pohjustama aihe. Myöhemmin ilmestyi teos Pakolaiskeskusteluja, joka sijoittuu Helsingin rautatieaseman ravintolaan. Helsingissä ollessaan hän asui osoitteessa Köydenpunojankatu 13 – siinä maineikkaan Kannas-nimisen kapakan vieressä.


Hän sai myös aiemmin aloittamansa Setšuanin hyvän ihmisen valmiiksi Suomessa. Monet näkevät näytelmässä yhä suomalaisen kaamoksen aiheuttamaa synkkyyttä ja toivottomuutta – tätä minkä minäkin juuri nyt näes katsoessani ikkunasta ulos. Šen Te lausuu (suo. Elvi Sinervo):

Ranskalainen sarjakuva Brecht pour debutants (1982, teksti Michael Thoss, kuva Patrick Boussignac) näyttää osuvasti Brechtin Suomen-vierailun olennaiset kohdat. Hella W:n kanssa ollaan saunassa ja uimassa. Siinä Suomen luonto oli kauneimmillaan, ja sekin tarttui Brechtin teksteihin runossa Suomalainen maisema (suom. Arvo Turtiainen)












tiistai 20. helmikuuta 2024

Aivomato

 

”Kateus on arvostuksen ylin muoto.”

Jostain sitaattikirjasta tämänkin löysin ja kirjoitin muistiin. Siitä tuli koko päiväksi aivomato, jota ei saanut häädettyä päästä pois. Noinko se oikeasti on? Vai onko tuo ilkeämielistä viisastelua? Löytykö esimerkkejä omasta kokemuspiiristä?


Taitaa löytyä.

Teiniteatterivuosieni parhaasta kaverista tuli valtakunnallinen teatterijulkkis. – Taisi siitä iskeä ripaus kateutta, sillä minullakin oli ollut harkinnassa pyrkiminen teatterikouluun.

Toisesta lukiovuosieni kaverista tuli ensin huippupoliitikko ja myöhemmin korkean tason virkamies. – Taisi siitäkin iskeä ripaus kateutta, vaikka itselläni ei koskaan ollut aikeita suuntautua sellaisiin.

Kolmas lukioaikainen kaverini voitti valtakunnallisen esikoiskirjailijakilpailun. – Taisi siinäkin iskeä ripaus kateutta, sillä niihin aikoihin itsekin kirjoittelin tosissani.

  *   *   *

 Entä alussa esitetyn mietelauseen kääntöpuoli. Pitääkö tämäkin paikkansa vai onko ilkeämielistä viisastelua? Aivomato ahertamaan!

 Vahingonilo on sitä kaikkein vilpittömintä iloa.

Tuon poliitikko-virkamieskaverini ura ei ollut loppuun asti menestyksekäs. Tuli mokailuja ja ikävää julkisuutta. – Taisi siitä iskeä ripaus vahingoniloa, sillä kaveri oli menestysvuosiensa huumassa ylpistynyt niin, että oli hylännyt meidät nuoruudenkaverinsa. Siitäs sai, leuhkimus!

(Kuva: Seitsemän kuolemansyntiä / Kirkko ja kaupunki)