Armas aika

Olen viikonlopun aikana poistumassa Helsingistä. Aikomukseni on pysytellä poissa koko kesän ajan. Syklinen vuodenkulku on taas siinä pisteessä. Kaikki toistuu. Vuoden kiertokulku tuo eteen samat asiat kuin kaikkien edellistenkin vuosien kiertokulku.

Konservatiivinen elämänmalli, arvosteli minua entinen sihteerini. Hänen mielestään lineaarinen elämänmalli on parempi. Siinä mikään ei toistu samanlaisena. Kesälläkin kuuluisi tehdä jotain aivan muuta kuin edellisenä kesänä. Esimerkiksi matkustaa joka kesä eri paikkaan ja kokea uutta. Hän on nyt lähdössä jäätikkövaellukselle johonkin minulle tuntemattomaan paikkaan, ehkä Grönlantiin tai Huippuvuorille. Toisaalta kyllä hän taas tulee moottoripyörällään kyläilemään kesäkotiini Längelmävedelle, niin kuin on tullut joka ikinen kesä. Että se niistä lineaarisista ja syklisistä elämänmalleista ja niiden yhdistelmistä.

Nyt on käynnissä tärkeä valintaprosessi.

Kesään matkalaukkuun kirjoja ja dvd-elokuvia, jos tulee kylmiä sadepäiviä enkä voi käyskennellä ahon laitaa ilman paitaa heinänkorsi suussa ja kukka hiuksissa. Mieluummin kuitenkin vietän päivät ulkosalla suuren terijoensalavan alla lukemassa. Kesäyön suurin nautinto on saunominen, uinti ja laiturilla istuskelu. Kesäyötä en hukkaa turhuuksiin, on se niin tyrmäävä kokemus. Yö pitää viettää ulkona luontoa aistien.

Tämä tarkoittaa, että blogi jää nyt tauolle noin kolmeksi kuukaudeksi. Olen perinteisesti vältellyt kesäkuukausina kaikkea tietokoneisiin ja muuhun elektroniikkaan liittyvää toimintaa. Tauko tekee hyvää.  Viime kesänä tosin annoin hieman periksi käyttämällä sähköpostia - oli poikkeuksellisen innostava aihe. Lumian näppäily kesäyön hämärässä saunan jäähdyttelytauolla laiturilla jäi muistiin vahvana elämyksenä.

Ensimmäistä kertaa kesäni on virkatöistä vapaa. Olen kokonaan eläkkeellä enkä ole edes lähdössä Saksaan kesäseminaariin niin kuin aina ennen. Luulen, että en poistu mökkimaisemistani mihinkään. Tukholmassa saatan poiketa. Lähiseutujen taidenäyttelyt, museot ja tapahtumat saavat minut kyllä liikkeelle. Vieraita tulee entiseen malliin, ja heitä kuskaan myös paikallisiin taidekohteisiin.

Toivotan lukijoille hyvää kesää. Kiitän blogini saamasta huomiosta ja kommenteista ja yksityisistä viesteistä. Jos kesän kirmailuista hengissä selviän, palaan tänne joskus elo- syyskuun vaihteessa.

Kuvassa vanha kansakoulun opetustaulu mökkimaisemistani.

Kaksi kuplaa

On kuultu kummaa protkotusta kuplassa elämisestä. Jossain siellä Helsingin Kalliossa jotkut kuulemma kahviloissa lorvivat lattea juomassa ja punavihreitä aatteita vatvomassa. Samanlaista sakkia koko konkkaronkka.

Minä en asu Kalliossa vaan Töölössä, mutta siinä ne sijaitsevat melkein vierekkäin, vain rata välissä. Kahviloissa saatan kyllä piipahtaa mutta en juo lattea vaan aivan vanhanaikaista suodatinkahvia. Ei maitoa, ei sokeria. Jotenkin kuitenkin kiusaannun näistä kuplapuheista. Ihan kuin tarkoittaisivat minua.

Elänköhän minäkin kuplassa? Etten peräti kahdessa kuplassa?

*   *   *

Syksyt, talvet ja keväät asun Helsingissä. Minun Helsingin-kuplani koostuu pääosin itseni kaltaisista ihmisistä. Siihen kuuluu paljon opettajia peruskoulusta yliopistoon, tutkijoita ja eri alojen taiteilijoita. Tästä kaavasta on vain vähän poikkeuksia: pari insinööriä, juristi, lääkäri, yksi pappikin. Taidetilaisuudet ovat aktiivikäytössä, niitä riittää.

Erityistä on, että tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia vähemmistöjä, ruotsinkielisiä suomalaisia erityisen runsaasti. Maahanmuuttajatuttavia on myös kertynyt paljon. Jokin sattuma on tuonut tuttavapiiriini erityisen monta seksuaalisten vähemmistöjen edustajaa, niin omaan sukuun, työtovereihin kuin eri yhteyksissä tuttaviksi tulleisiin kuuluvia.

Luulen, että tämä viimeksi mainittu kokonaisuus tekee minut monen ulkopuolisen silmissä aivan erityisen kuplalaiseksi. Lisäksi minulla on aihetta luulla - aiemmin lausunnollaan suuttumusta herättäneen nuoren näyttelijättären tapaan - että Helsingin-tuttavapiiriläiseni eivät taida isommin vaaleissa antaa kannatustaan persuille tai kepulle.

*   *   *

Kesät olen jo vuosikymmenet asunut vanhassa torpassa pohjoisella Pirkanmaalla Längelmäveden rannoilla. Olen osa pientä kyläyhteisöä. Tunnen kaikki lähiseudun asukkaat, niin vakituiset kuin kesämökkiläisetkin. Minun Längelmävesi-kuplani koostuu aivan erilaisista ihmisistä kuin minä itse. Siihen kuuluu paljon maanviljelijöitä emäntineen, tehtaan työmiehiä, vanhojaemäntiä, verstasmiehiä, eläkeläisiä, työttömiä, peräkamarinpoikia, mopopoikia. Tästä kaavasta on vain vähän poikkeuksia: pari yksityisyrittäjää, sairaanhoitaja, palomies, kokki. Minkään sortin taiteilijaa tai vähemmistöläistä ei ole tiedossa, ellei sitten kaapissa piilossa. Yhdellä maanviljelijällä oli suomenruotsalainen anoppi, joka asui yläkerrassa mutta kuoli jo monta vuotta sitten.

Minulla on aihetta luulla, että Längelmäveden-tuttavapiiriläiseni eivät taida isommin vaaleissa antaa kannatustaan vihreille. Minua saattavat kyllä sellaiseksi epäillä. Olen heidän silmissään se vähän erikoinen "Helsingin maisteri", joka ilmestyy runokirjojensa ja vieraittensa kanssa joka kesä mökkiinsä. Ties vaikka lattea mökissään keittelisi. Ainakin tiedetään, että se juo siideriä. Hyvin he kyllä minuun suhtautuvat, tunnen itseni hyväksytyksi ja kyläyhteisöön kuuluvaksi. Kylän äijiä poikkeaa välillä saunomaan ja jäähdyttelytauolla kuulaa työntämään. Maistellaan kaljaa ja puhutaan sopimattomia.

Sen sijaan persut ja kepu ovat vahvoilla. Tunteita herättäviä kysymyksiä ovat esim. kyläkoulun lakkautus, metsästysrajoitukset ja jätevesiasiat. Kahviloissa ei istuta, sillä kahviloita ei ole. Taidetilaisuuksissa ei kovin paljon käydä, tärkeimpänä poikkeuksena kyläkunnan jokakeväinen bussimatka Helsinkiin katsomaan Uuden Iloisen Teatterin uutta showta.

Mahdottoman mukavia ihmisiä näissä molemmissa kuplissani. Voi sanoa, että viihdyn kummassakin. Onneksi Suomi ei ole kovin homogeeninen maa.

Idyllistä maalaiselämää

Olin maalla valmistelemassa laidunkauden alkamista.

Satoi melkein koko ajan. Pihan nurmikkoalue oli liejuinen ja liukas. Kalliissa lenkkareissa sinne ei oikein voinut mennä, ne olisivat sotkeentuneet. Kumisaappaita ei joka kerralla viitsinyt ruveta kiskomaan jalkaan. Vanhat crocksit kelpasivat useimmiten. Tosin jalat kastuivat, kun niihin on joka puolelle laitettu reikiä. Sukkia ei siis voinut pitää, ja palelevat jalat ovat ikävät.

Ruokana oli useimpina päivinä lautasellinen lisäaineita, niin bensa-aseman baarissa kuin kotonakin. Ruokakulttuuri ei vielä oikein päässyt kukoistamaan. Tilanne korjaantuu, kunhan pääsen hankkimaan kunnon aineksia ja luovun eineksistä ja säilykkeistä.

Tavoitteena oli siivota huoneet. Kahdeksan kuukautta kylmillään olleissa vanhoissa hirsirakennuksissa on joka paikassa varissutta putua ja papanoita. Imurointi ja Sinipiika-pesu on iso urakka. Nyt jännitän pari viikkoa, iskeekö myyräkuume.

Maakellarissa oli parikymmentä senttiä vettä. Onneksi minulle on vuosia sitten neuvottu, miten se helposti tyhjennetään. Valutan pitkän puutarhaletkun täyteen vettä, vien toisen pään kellariin veden alle ja toisen pään alamäkeen, ja avaan korkin. Systeemin nimi on "lappo" eli imujuoksutin. Löytyy wikipediasta. Joku irvisteli minulle taannoin, että olisin oppinut idean jo koulussa jos olisin ollut tarkkaavainen fysiikan tunneilla. En ollut.

Pihamaa oli täynnä syksyn lehtiä. Tontilla on huomattavan paljon lehtipuita. Imuroin keväisin lehdet pois poluilta ja laatoituksilta ruohonleikkurilla. Ongelma on vain, että ruohonleikkuri ei minun tempaisuistani suostu käynnistymään talven seisonnan jälkeen. Tarvitaan naapurin isäntä tempaisemaan. Nyt hän oli monta päivää matkoilla. Kun hän tuli ja tempaisi käynnistysnarusta, leikkuri suostui käynnistymään heti. En ymmärrä, miten ruohonleikkuri tunnistaa, kuka tempaisee. - Sateesta märät lehdet eivät kuitenkaan poluilta irronneet. Turhia tempaisuja.

Öisin paleli, vaikka sähköpatteri hehkui. Seinät ja lattia hohkasivat talven jäljiltä kylmyyttä. Minulla olisi kyllä ollut villasukat senkin laatikossa, mutta en saanut laatikkoa auki. Puinen laatikko jotenkin aina turpoaa talven kosteudessa. Kun oikein yritin kiskoa auki, vetonuppi irtosi ja sukat pysyivät laatikossa. Kyllä se aina kesän helteillä kuivuu ja aukeaa.

Saunoin melkein joka ilta. Uimisesta ei vielä tullut mitään. Kävin laiturilla päättäväisin aikein, mutta varpaiden virutteluksi se jäi. Muistelin viime kesän hellekauden onnen aikoja samalla laiturilla. Saunominen yksin on aika syvämietteinen kokemus. Kevään ensimmäisellä reissulla en yleensäkään saa seuraa naapurin äijistä, sillä kaikki katsovat televisiosta jotain jääkiekkokilpailuja.

Palasin vielä Töölöntorille. Autoni on nyt kurainen kuin pitkäkarvainen koira. Pihatieni on aina talven ja sateen jäljiltä upottavassa kunnossa. Alkupäivinä jouduin jättämään auton puolen kilometrin päähän mökistä ja kantamaan tavarat perille. Loppuvaiheessa uskalsin ajaa kurakoiden läpi pihaan asti mutta juutuin kääntäessäni autoa. Onneksi on keksitty traktori ja onneksi naapurillani on sellainen. Hän kävi vetämässä minut irti.

Viikon verran pysyn vielä kaupungissa, sitten poistun. Pari blogitekstiäkin aion kirjoittaa, joten älkää vielä toivtelko hyvää kesää. Kaipuu takaisin maaseudun rauhaan on suuri. Mikään ei voita suomalaisen maaseudun idylliä. Siinä tällaisen kaupunkilaisen kireät hermot saavat kaipaamansa levon.