Väärässä porukassa?

Naapuri alakerrasta poikkesi kysymässä, vieläkö itsepäisesti jatkan tipatonta marraskuutani. Enkö voisi pitää yhden illan tauon, sillä hän oli käynyt risteilyllä Virossa ja tuonut tuliaisia.

Itsepäisesti jatkan. En pidä taukoa. Jäi insinööri vaille kaljakaveria.

Puheeksi tuli politiikka, niin kuin tämän Tarmo Yli-Työsteistölän kanssa aina. Tuli puheeksi huomisen, perjantain, tärkeä äänestys tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tarmo yllätti: hän kertoi, ettei hänellä ole mitään homoja vastaan. Menkööt naimisiin hänen puolestaan. Tarmo onkin siis suvaitsevainen mies!

Kysyin, eikö hän lähtisi mukaan perjantain mielenosoitukseen Eduskuntatalon edessä.

Minä lähden, minähän olen Vietnamin sodan veteraani mielenosoitustouhussa. Meitä on työpaikalta lähdössä pieni joukkue. Asia on minulle tärkeä, sillä tuttavapiiriini sattuu kuulumaan varsin paljon ihmisiä, joita laki henkilökohtaisesti koskisi. On lähisukulaisia, on hyviä kavereita, työtovereita; miespareja, naispareja, nuoria ja vanhoja, perheellisiä ja sinkkuja, professorista opiskelijaan, insinööristä taiteilijaan, teini-ikäisestä eläkeläiseen, päälliköstä sihteeriin, uskovaisesta ateistiin. Miten minulle onkin osunut tuttavapiiriin niin paljon tätä joukkoa. Mukavia ihmisiä kaikki, muutamat suorastaan ihania. Yksi vähän roistokin. Monilla on kuitenkin ollut ongelmia, sillä ympäristö kiusaa, kiihkouskovaiset etunenässä.

Kaikesta sydämestäni soisin heille kaikille sen lain, jota nyt ollaan hakemassa. En hyväksy sitä, että vielä nykyaikanakin oikeudenmukainen kohtelu on vain joidenkin etuoikeus.

Lupasiko Tarmo tulla mielenosoitukseen? Hän jotenkin hämmentyi kutsusta. Muuten kyllä, mutta mitä jos osuu median kameran eteen ja näkyy televisiossa tai lehdessä? Siitähän syntyy väärinkäsitys, että kuuluu itse siihen joukkoon, jolle oikeuksia haetaan.

Ai jaa. Tuollaiseen syy-seuraus-johtopäätös-logiikkaan minä en pysty, siihen tarvitaan insinöörimies. Ei luvannut Tarmo tulla mielenosoitukseen. Voisi mennä heteromieheltä maine.

Jäin miettimään, voiko noin oikeasti käydä ja olisiko se vakavaa. Olemmeko me valkoihoiset lihaa syövät heteromiehet noin ahdistuneita.  - Ei perhana, ei tuo logiikka kelpaa minulle. Jos joudun kameran kuvaan ja joku luulee sen perusteella jotain, minulta ei mene maine. Se on aivan merkityksetön asia. Parempi maine siitä oikeastaan tulisi.

Sen sijaan minulta menisi maine, jos joku luulee, että kuulun siihen joukkoon, joka julistaa jotain myyttistä suomalaista yhtenäiskulttuuria ja sellaisia "kristillisiä" arvoja, joilla perustellaan lakiesityksen hämmentävän kansan tervettä elämäntapaa. Sellaiseen "yhtenäiskulttuuriin" minä en suostu.

*   *   *  

Lähellä asuvat, tulkaa mukaan. Tapaamme Eduskuntatalon edessä perjantaina (28.11.) klo 12.

Suloinen marraskuu

Kansanradioon soitti joku ärtyneen oloinen henkilö ja ilmoitti, että suurin osa Etelä-Suomen ihmisistä ei pidä ollenkaan siitä, että maa peittyy lumeen.

Tämä tapahtui muutama päivä sitten, juuri sinä päivänä, kun Helsingissäkin maa peittyi lumeen.

Ärtynyt puhelu jatkui: "Että tämä vaan tiedoksi meteorologeille."

En ole varma, missä määrin meteorologit voivat vaikuttaa tähän asiaan, mutta sen tiedän, että olen yksi niistä soittajan tarkoittamista Etelä-Suomen asukkaista, jotka eivät pidä siitä, että maassa on lunta.

Pientä tarkennusta. Se on aivan mukavaa, että lunta on maassa ja pakkasta riittää. Mutta niin ei Helsingissä käy kuin poikkeustalvina. Yleensä käy niin, että kun lunta sataa, niin heti seuraavana päivänä on suojaa ja sen jälkeen pikku pakkasta loputtomiin. Maassa ei ole lunta vaan jäätä. On liukasta, loputtomiin. Siitä tämä Etelä-Suomen eli Helsingin asukas ei pidä. On vaikea kävellä, on vaara kaatua.

Nyt kävi niin, että lunta satoi ja sitten se suli. Tänään ei enää ole lunta. Ei ole liukasta. On helppo kävellä.

Marraskuu on ihana kävelykuukausi. Minä olen kävellyt melkein joka ilta johonkin suuntaan. Yleensä menen Stadionin laitaa Auroran sairaalan suuntaan ja siitä Keskuspuiston polkuja pitkin pohjoiseen päin. Tänään kävelin Taivallahden rantoja pitkin. Katselin Hietalahden autiota hiekkarantaa ja päässä soi "Katson autiota hiekkarantaa". Kiertelin viereisellä Hietaniemen hautausmaalla.

Paras marraskuun ulkoiluilma on hämärä sateen ja sumun rajamailla oleva. Tuuli saa olla aika reipas, sadesumu kastelee kasvot, lämpötila on pikkuisen plussan puolella. Tänään oli juuri sellainen. Sellainen sää korreloi täysin mielialan kanssa. Tuli hyvä olo.

Ilmeisesti samansuuntaisia kokemuksia on suomalaisilla yleisemminkin. Luin tutkimuksesta, jonka mukaan marraskuussa tapahtuu vähiten itsemurhia. Muumilaakson marraskuussakaan ei ollut erityisempiä valittamisen aiheita. Toista on sitten keväällä, huhti - toukokuussa. Silloin tehdään enimmät itsemurhat. Kevään harmit tiesi jo runoilija Thomas Stearns Eliot, joka kirjoitti: "Huhtikuu on kuukausista julmin  se työntää  / sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa / muiston ja pyyteen, kiihoittaa / uneliaita juuria kevätsateella". (Autio maa 1922).

Kukapa nyt huhtikuuta kaipaisi.

Ikkunasta on hauska katsella öistä autiota Töölöntoria. Katu kiiltää märkänä lamppujen loisteessa mustassa yössä. Ihmisiä ei juurikaan ole enää  liikkeellä. Takseja seisoo pysäkillä. Nakkikioski on vielä auki. Marraskuun suloinen yö.

Logiikkaa etsimässä

Televisiosta tuli vain jotakin kilpa-ajoa. Pitkästytti. Päätin lähteä ajelulle, kun en muutakaan keksinyt.

Kolmosen ratikkalinjat (3B ja 3T) ovat olleet yksi Helsingin halvoista herkuista. Ne kiertävät kahdeksikonmuotoista reittiä läpi koko kaupungin. Kahdeksikon leikkauspiste on Rautatieaseman edessä oleva pysäkki. Siitä kahdeksikon pohjoinen lenkki lähtee Hakaniemeen, Kallioon, Alppilaan ja Töölöön. Eteläinen lenkki kiertää Bulevardin, Punavuoren, Kaivopuiston, Kauppatorin ja Aleksanterinkadun kautta. Ja nämä molemmat lenkit voi tietysti kiertää myös päinvastaiseen suuntaan, myötäpäivään ja vastapäivään.

Helsinkiä huonosti tuntevalle systeemi on ollut aina vaikea hahmottaa. Jos vieras seisoo Rautatieaseman edessä ja on lähdössä vaikkapa Eteläsatamaan Ruotsin-laivalle, valinta on voinut olla vaikea, kun kolmosia menee neljään eri suuntaan. On voinut käydä niin, että Eteläsatamaan on tullut vahingossa kierretyksi Kallion ja Töölön kautta. Kyllä niinkin perille on päässyt, mutta kestää sellainen kierros hetken.

Helsingin oma väki kyllä oppi systeemin, että 3B meni keskustasta pohjoislenkille Kallion (Berghäll)  suuntaan ja etelälenkille Kaivopuiston (Brunnsparken) suuntaan ja 3T päinvastaiseen suuntaan, Töölöön ja Tehtaanpuistoon. Ei se kuitenkaan ihan helppoa ollut. Siksi Liikennelaitos on vuosien varrella kokeillut kaikenlaisia selvennyksiä.

Uusinta selvennyssysteemiä en ole vielä oppinut. Olen kesät pois Helsingistä, ja muutos on ilmeisesti tehty kesällä. Nyt päätin käydä katsomassa, miten se nykyisin menee.

Ajoin läpi koko kahdeksikon. Reitti on entisensä, mutta kesken matkan raitiovaunun kuski vaihtaa vaunun numeron. Pohjoislenkillä Eläintarhan urheilukentän kohdalla vaunun numero vaihtui kolmosesta kakkoseen ja etelälenkillä Eiran sairaalan kohdalla takaisin kakkosesta kolmoseen.

Ihan heti en oivaltanut uudistuksen logiikkaa. Selkeytyykö systeemi? Mutta minä en olekaan mikään looginen tyyppi, ehkä vika on siinä.

Hieno reitti se on silti. Matkan varrella ovat melkein kaikki Helsingin perusnähtävyyden ja suuri määrä muita huomionarvoisia erikoisuuksia. Olen vuosien varrella vienyt monta vierastani tälle kierrokselle ja aion viedä vastakin, uudistuksesta huolimatta.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että pala aitoa kaupunkihistoriaa on taas hukattu. On se niin syvällä tietoisuudessa, että tämä kierros ajetaan nimenomaan kolmosella. Se nimi on vähän niin kuin brändi, käyttääkseni myöhempien aikojen amerikkalaiskaupallista bisnestermiä.

Jopa stadilaisrunous on ottanut käyttöön raitiolinjan 3T edustamaan kaupungin keskeisiä elementtejä, kuten näkyy liitteenä olevasta Ilpo Tiihosen runosta Stadissa sataa (Hyppyjä Helsinkiin 1989)