Ennen osattiin

Helsingin keskustassa kävellessä on näinä päivinä oltava varovainen ja kaukaa viisas. Muutoin joutuu vaaliagitaation kohteeksi.

Dessu erehtyi tänään kulkemaan Aleksanterinkatua Stockmannille ja siitä Kolmen sedän aukiolle. Rauhallisen kulkijan mietteisiin vaipunut matkanteko häiriintyi, kun röyhkeitä hihaantarttujia oli vieri vieressä. Yksi tarjosi karamellia, toinen kutsui koppiin kahville, kolmas halusi muuten vain keskustella. Jokainen tarjosi mukaan lukemista. Dessu kuitenkin kylmetti sydämensä houkutuksille eikä pysähtynyt.

Dessu päätti vakiintuneen tapansa mukaan poiketa Kymppikirjastoon kuuntelemaan jotain kaunista musiikkia joka veisi ajatukset pois markkinahumusta, mutta kirjastossakin oli vaalitilaisuus. Kotona Töölöntorin reunalla oli postiluukusta tiputettu kolme vaalilehdykkää. Tätä pidän erityisen röyhkeäna, sillä ovessa on tarra ”Ei mainoksia”. Pistin nimet muistiin. 

Dessun hataraksi käyneen muistin onkaloista nousi esiin vaaliagitaatioon liittyvä vanha kirjoitus. Ei tarvinnut kauan etsiä, sillä Dessun kirjat ovat järjestyksessä. 

Kirjoittaja on Hermann Wellendorf ja kirjan nimi Das Buch vom Küssen (Kirja suutelemisesta, suom. Kallio). Vuosilukua ei ole enkä Googlestakaan löydä, mutta ilmeisesti se on 1920-luvulta.

Ennen osattiin! Näin vaaliagitaation pitäisi nykyisinkin mennä, jos homma oikeasti olisi hallinnassa. Voisi Dessukin hetkeksi aukiolla pysähtyä.

Suudelma agitatio välineenä

”Nainen valitsijana ja kansanedustajana on varmasti viime vuosikymmenien saavutus. Silti vaikuttivat entis´aikojen naiset vaalituloksiin. Siinä mielessä ovat varmasti mielenkiintoisia Englannissa toimeen pannut suutelovaalit.


Devonshiren herttuatar Georgiana oli niin innokas James Foxin kannattaja, että teki kaikkensa lemmikkikanditaattinsa hyväksi. Herttuatar, jonka kauneutta voimme vielä tänä päivänä ihailla Gainsborough kuvassa, kävi miehestä mieheen, lemmikkinsä hyväksi kiihoitustyötä tekemässä. Silloin hän eräänä päivänä kohtaamaan erittäin kovasydämmisen ihmisen joka ei kauniimmastkaan puheesta ei muuttanut mieltään.


Loppujen lopuksi mies sanoi antavansa äänensä Fox´in hvgäksi, jos hän saa herttuattarelta suukon. Mitäpä kaikkea ei tehdä periaatteen hyväksi. Herttuatar suutelikin miestä, joka ammatiltaan oli saippuamestari.


Asia tuli seudulla tunnetuksi. Seuraava äänestäjä jonka ääni maksoi suudelman, oli eräs lihava teurastaja. Myöskin hänen vaatimuksensa täyttyi. Nyt lisääntyi suudelmanhaluisten joukko siinämäärin, ettei herttuatar enää ehtinyt yksinään suoriutua niistä. Hän perusti ylhäisistä kaunottarista komitean jonka jäsenet kaikki ottivat osaa vaalikiihoitukseen ollen suudelmaobjekteina jäykkäniskaisille valitsijoille.”

"Opi, kuusikymmenvuotias..."

Dessu kävi Moskovassa työmatkalla ja joutui jälleen kerran harmittelemaan, ettei ole koskaan elämänsä varrella tullut opiskelleeksi venäjää. Toinen samanlainen sivistysaukko on ranskan kieli.

Kuinka paljon enemmän maasta ja kulttuurista ymmärtäisikään, jos siihen pääsisi kiinni kielen kautta. Ei yhtään lohduta, että Venäjälläkin aletaan jo kohtalaisen laajasti osata englantia. Työasiat ja yksityiskontaktit sujuvat kyllä, mutta syvempi taso jää saavuttamatta.

Dessu pärjää hyvin toisella kotimaisella, englannilla ja saksalla. Virokin käy jos ei tarvitse kovin monimutkaisia selittää. Muut kielet ovatkin sitten turistitasoa.

Mietintämyssyssa on suuria aikeita. Dessulla häämöttää vuoden kuluttua eläkkeelle siirtyminen. Päätöstä en ole vielä tehnyt, pakko ei ole. Mitä puuhaan sitten jos siirryn? Olisiko aika opiskella? Vai siirtyisinkö rentoon elämänmuotoon? Oppisinkohan vielä uuden kielen, vaikkapa venäjän tai ranskan? Käytännön tarvetta ei tietenkään ole, mutta ihan omaksi iloksi.

Joskus poikien kanssa tuumailtiin tuopin yli, mitä kaikkea voisi. Houkutusta oli ryhtyä johonkin sellaiseen, mikä olisi totaalisen vierasta ja ennen kokematonta. Uuden kielen opiskelu ei olisi uutta, kun olen kieliä ennenkin opiskellut. Pitäisi olla aivan outoa ja omituista. Suorittaisinko lentolupakirjan? Hyppäisinkö laskuvarjolla? Ryhtyisinkö vuoristokiipeilijäksi? Vaeltaisinko pohjoisnavalle?

Taitavat olla vähän rankkoja tässä iässä ja tällä kunnolla. Ehkä jotain hillitympää. Toteuttaisinko lopultakin nuorena kesken jääneen projektin ja tekisin väitöskirjan? Vai opettelisinko lukemaan nuotteja, sitten soittamaan jotakin instrumenttia, vaikkapa banjoa tai balalaikkaa, ja sitten kun osaisin, lähtisin kiertueelle? Vai opettelisinko pelaamaan Angry birdsiä ja pyrkimään mestaruuskisoihin? Vai liittyisinkö FaceBookiin ja raportoisin jokaisesta kyljenkääntämisestäni?

Tässä on nyt vuosi aikaa miettiä. Innoittajana B. Brechtin Oppimisen ylistys, josta kirjoituksen otsikko on lainaus.
"Johtoon" en kuitenkaan aio siirtyä.

Työuria pitäisi lyhentää

Dessu on kotiutunut Raaseporin seminaarista, mutta ei yhtään viisaampana kuin lähtiessään. Seminaarin tuloksena perustettiin työryhmiä ja laaditaan selvityksiä ja kirjoitetaan muistioita, niin kuin aina ennenkin. Riittääpä puuhaa vuodeksi. Työttömyys ei uhkaa.

Maailmanmenoa tarkasti seuraavana henkilönä Dessu on havainnut julkisuudessa paljon rymistelyä sen puolesta, että eläkeikää pitäisi korottaa. Tällaista sanomaa ovat julkisuudessa veivanneet ihmiset, joita on totuttu pitämään aivan tolkullisina, viimeksi mm. Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman. Tiedä sitten tuosta tolkullisuudesta… Taloudelliseen kasvuun siinä vain tähdätään. Uudeksi eläkeiäksi on suunniteltu jonkinlaista itse harkittavaa liukuma-aikaa, olikohan se jotain 77 - 81 vuotta tai jotain niillä paikkeilla, numeromuisti ei ole Dessun parhaita kykyjä eikä ole väliäkään. Uskon kuitenkin ehtiväni itse alta pois eläkkeelle ennen kuin päätöksiä ehditään tehdä.

Dessu on äskettäin lukenut teoksen ”Radikaaleinta on arki” (Koivulaakso - Kontula - Peltokoski - Saukkonen 2010) ja suhtautuu myönteisesti siinä esitettyihin näkemyksiin työurien tulevista tarpeista. Hyvinvoinnin ainoa perusta ei enää ole työ. Niinpä työmarkkinoiden järjestöt olisi pistettävä miettimään, miten työuria voitaisiin lyhentää.

Kiireellisintä olisi saada työuriin katko keskeltä, siis siinä vaiheessa kun perheisiin hankitaan lapsia. Jos joskus niin silloin ihmiset tarvitsisivat mahdollisuuden oman elämänsä säätelyyn.

Omituinen moraali ilmenee siinä, että suurta määrää nuoria pidetään työttömänä yhtä aikaa kun vaaditaan työurien pidentämistä loppupäästä. Asian pitäisi olla päinvastoin. Eläkeiän korottaminen johtaisi vain työttömyyden kasvuun toisessa päässä, ja työttömyydellä jos millä on tuhoisa vaikutus nuoren ihmisen syrjäytymiskehityksessä.

Dessu ei ole ollut elämässään päivääkään työttömänä ja hän on tehnyt koko ikänsä niin sanottua kevyttä sisätyötä, jossa ei tule hiki eikä vilu eivätkä kädet likaannu. Hän kuuluu ammattinsa ja akateemisen koulutuksensa perusteella niin sanottuun laiskanpulskeaan ylempään keskiluokkaan. Jos nyt Dessulle ja hänen kaltaisilleen alettaisiin maksaa viimeisiltä, pidennetyiltä työvuosilta eläkkeen superkertymää, se suosisi nimenomaan ylempää keskiluokkaa, joka jaksaa tehdä niitä ylimääräisiä vuosia. Raskasta työtä tekevät eivät superkertymään pääsisi.

Dessun eetos ei tällaista pyrkimystä pidä hyvänä. Tuloerot kasvaisivat. Aikaisin uupuneiden ihmisten pieniin eläkkeisiin niitä superkertymiä pitäisi saada, ei suuriin. Dessu ja hänen kaltaisensa pärjäävät kyllä nykyisilläkin kertymillä.

Pidän viisaana kirjassa esitettyä näkemystä, että valtava osa kansanterveydellisistä ongelmista johtuu palkkatyön aiheuttamasta stressistä ja uupumuksesta. Dessu tuntee monta burn outista ja masennuksesta kärsivää, erityisesti ikäisiään naisia hoito- ja opetusaloilta. Jos ihmiset pääsisivät irti ylenmääräisestä työstressistä, julkisen sektorin palvelutarpeet pienenevät terveydenhuollon ja hoivan alueella. Tilaa jäisi vaikkapa kultuurille ja taiteelle.

* * * 

Dessu itse, vaikka onkin laiskanpulskea siistin sisätyön tekijä, on juuri näinä aikoina varsin stressaantunut. Viikonloppuseminaarin rasitukset ovat vielä alitajunnassa, ja uusia stressinaiheita tunkee jo sieluun. Loppuviikosta olen lähdössä työmatkalle Moskovaan, ja Berliinin-matka on myös näköpiirissä. Moskovaan onneksi pääsee junalla, ja se on minulle nautinnollisempi matkustustapa kuin lentäminen. Venäjän-junissa on omanlaatuisensa tunnelma, toivottavasti vieläkin. Edellisestä kokemuksestani on jo kymmenkunta vuotta.

Dessun blogi jää nyt tauolle.