Dessutom matkusti tänään työmatkalle Espooseen. Kulkuvälineeksi valitsin uhkarohkeasti junan. Matkanteko alkoi Pasilasta ja päättyi Leppävaaraan.
Menomatka sujui rattoisasti, vaikka ennusmerkit olivat huonot. Tiedotusvälineet ovat viime viikkoina suorastaan hekumoineet junaliikenteen surkeudella. Tästä tietoisena varasin matkaan reilusti aikaa siltä varalta, että matkanteko ei etenisi aikataulun mukaisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt, mistä osoitan rautatieyhtiöllemme lämpimät onnittelut.
Paluumatkalle päästiin noin kymmenen minuuttia myöhässä. Leppävaaran asemalla junaa odotellessa tuli hämminki, kun kuulutus kertoi junan saapuvan toiselle raiteelle kuin millä seisoimme odottamassa. Kaiuttimien äänen laadussa ei ollut kehumista, ja jos olisin yksin ollut sitä kuulemassa, en olisi saanut selvää. Jotkut kuitenkin saivat ja lähtivät kiireesti kiertämään viereiselle laiturille, ja minä juoksin mukana. Kaksi tummaihoista (somalialaisia?) naista perinneasuissaa lähti perään - uskoivat selvästi enemmistöväen käytöksen olevan seuraamisen arvoista.
Myöhästyviä junia on moitittu huonosta tiedottamisesta. Nyt tuntui, että kritiikistä on otettu opiksi. Junan kaiuttimista kuului pitkä valittelu tapahtuneesta. Ilmeikäs ja rento ääni lohdutteli matkustajia kauniilla ilmalla ja auringonpaisteella, jotka tuovat hyvää mieltä. - Kyllä näistä vaikeuksista vielä selvitään, kunhan kevät koittaa. Ääni toivotteli hyvää matkaa ja hyvää päivänjatkoa ja hyvää alkavaa viikonloppua ja hyvää sitä ja tätä. Ei sentään ihan vielä hyvää juhannusta.
Kuulutukset ja toivottelut loivat täpötäysiin vaunuihin onnistuneesti hyvää tunnelmaa. Puhuja - ilmeisesti konduktööri - oli taitava esiintyjä. Olen aiemminkin huomannut, että konduktööreiksi on valikoitunut sosiaalisesti ja ilmaisutaidoiltaan taitavaa väkeä. Se näkyi jo vanhassa Suomi-filmissä ”Lentävä kalakukko”, jossa Esa Pakarinen velmuili haitarinsa kanssa. ”Savonmuahan oekeet immeiset veti…”
Perille Helsingin rautatieasemalle päästiin onnellisesti vain tuokion myöhässä.
¤
Dessutom lähtee aamulla taas matkalle, tosin ei junalla vaan omalla autolla. Päämääränä on kesäasunto Hiljaistenmiestenlaakson suunnalla. Siellä naapurin Eero on käynyt jo laittamassa porstuanperäkammarin sähköpatterin päälle. Hän tietää avaimen piilopaikan. Vanhaa taloa pidetään talvet kylmänä, mutta kolmessa päivässä pieneen huoneeseen saa sen verran lämpöä, että makuupussissa siellä pystyy nukkumaan.
Tarkoitus on viikonlopun aikana luoda lumet pois rakennusten katoilta. Iso urakka, mutta on se tehtävä. Illalla sitten saunotaan Eeron kanssa ja maistellaan mallasjuomia, niin kuin aina - se on perinne. Rentouttava katko kaupunkielämään.
Palaan viikonlopun jälkeen.
perjantai 26. helmikuuta 2010
torstai 25. helmikuuta 2010
Tänään Helsingissä
Dessutomin mielipuuhia on kuljeskella siellä täällä kaupungilla kädet selän takana ja kamera taskussa. Tänä talvena puuha ei kuitenkaan ole luonnistunut, sillä lumipenkkojen seassa ei niin vain kuljeskella. Pienimuotoisia yrityksiä on kuitenkin ollut, kuten tänäänkin.
Impulssina toimi eilisen Hesarin pitkä arkkitehtuuriesittely uudesta rakennuskohteesta, joka on valmistunut Leppäsuon tyhjälle kentälle, siihen, missä ennen oli kuuluisa Leppäsuon Esso.
Se on lähellä kotiani ja kulkureittejäni, se on Etu-Töölössä Runeberginkadun ja Mechelininkadun välissä, mutta silti se on sen verran reiteiltä syrjässä, että sitä pitää lähteä erikseen katsomaan, jos sen haluaa nähdä.
Hesari kehui, että rakennus on ”aikapäiviin raikkainta ja kunnianhimoisinta urbaania kerrostaloarkkitehtuuria”. Piti mennä sellaista ihmettä katsomaan.
Tajusin heti, että tätä pitäisi katsoa lumettomaan aikaan, jotta pääsisi helposti hyvälle hollille. Nyt oli vaikeuksia. Olisi pitänyt kiertää liian isoja lenkkejä päästäkseen näkemään edes sisäpihan puolta, jota lehdessä kehuttiin eniten.
Kyllä se kaukaa katsoenkin miellyttävältä näytti, virkistävältä poikkeukselta uuden arkkitehtuurin mielikuvituksettomuuteen. Se näyttää aivan omaltaan, tällaista ei ole toista. Silti se ei ole mikään kummajainen ympäristössään vaan sopii Etu-Töölön kokonaisuuteen. Jännittäviä yksityiskohtia, erityisesti kattojen muodoissa ja ikkunarivien epäsymmetriassa.
Lisää on tulossa, tämä on vasta alku. Sama arkkitehtitoimisto (Siitonen) jatkaa suunnittelua ja siitä on tulossa kokonainen umpikortteli, jonka keskellä on laaja sisäpiha. Täytyy myöntää, että lehden kehuille on perusteita, tällaista arkkitehtuuria pitäisi kannustaa. Ongelmana taitaa olla rakennusfirmojen voiton maksimointiin pyrkivä tehokkuusperiaate. Tällainen rakentaminen vaatii vaivannäköä ja osaamista.
Täytyy käydä kesäaikaan katsomassa tarkemmin.
Leppäsuon lumikasoilta kävelin läheiselle Kampin metroasemalle ja ajoin yhden pysäkinvälin Rautatieaseman pysäkille. Uutta on sielläkin. Vesivahingon jälkeen pitkään suljettu asema on nyt korjattu ja avattu. Kyllä uudistus näkyy. On se puhtaampi ja raikkaampi.
Siitä kävelin asematunnelin käytäviä Stockmannin suuntaan. Keskuskadulla Stockmannin vieressä uudet taidepäällysteet olivat lumen peitossa, ei tainnut tulla sulatussysteemiä uuden pinnoituksen alle. Vahinko, kuvio olisi kiinnostava katsottavaksi.
Joku kuuluisa matemaatikko (nimeä en muista) suunnitteli siihen laattoja, joita sijoittamalla voi rakentaa mosaiikkikuvion, joka ei missään kohdassa toistu samanlaisena. Taideteos kadun pinnassa.
Siitä menin Akateemiseen kirjakauppaan. Siellä käyn usein - Helsingin parhaita käyntikohteita, jos ei ole ruuhkaa. Sinne pitää mennä ilman kiirettä, pitää kuljeskella, katsella, selailla… Nautinto täydellistyi kupposella toisen kerroksen kahvilassa.
Impulssina toimi eilisen Hesarin pitkä arkkitehtuuriesittely uudesta rakennuskohteesta, joka on valmistunut Leppäsuon tyhjälle kentälle, siihen, missä ennen oli kuuluisa Leppäsuon Esso.
Se on lähellä kotiani ja kulkureittejäni, se on Etu-Töölössä Runeberginkadun ja Mechelininkadun välissä, mutta silti se on sen verran reiteiltä syrjässä, että sitä pitää lähteä erikseen katsomaan, jos sen haluaa nähdä.
Hesari kehui, että rakennus on ”aikapäiviin raikkainta ja kunnianhimoisinta urbaania kerrostaloarkkitehtuuria”. Piti mennä sellaista ihmettä katsomaan.
Tajusin heti, että tätä pitäisi katsoa lumettomaan aikaan, jotta pääsisi helposti hyvälle hollille. Nyt oli vaikeuksia. Olisi pitänyt kiertää liian isoja lenkkejä päästäkseen näkemään edes sisäpihan puolta, jota lehdessä kehuttiin eniten.
Kyllä se kaukaa katsoenkin miellyttävältä näytti, virkistävältä poikkeukselta uuden arkkitehtuurin mielikuvituksettomuuteen. Se näyttää aivan omaltaan, tällaista ei ole toista. Silti se ei ole mikään kummajainen ympäristössään vaan sopii Etu-Töölön kokonaisuuteen. Jännittäviä yksityiskohtia, erityisesti kattojen muodoissa ja ikkunarivien epäsymmetriassa.
Lisää on tulossa, tämä on vasta alku. Sama arkkitehtitoimisto (Siitonen) jatkaa suunnittelua ja siitä on tulossa kokonainen umpikortteli, jonka keskellä on laaja sisäpiha. Täytyy myöntää, että lehden kehuille on perusteita, tällaista arkkitehtuuria pitäisi kannustaa. Ongelmana taitaa olla rakennusfirmojen voiton maksimointiin pyrkivä tehokkuusperiaate. Tällainen rakentaminen vaatii vaivannäköä ja osaamista.
Täytyy käydä kesäaikaan katsomassa tarkemmin.
Leppäsuon lumikasoilta kävelin läheiselle Kampin metroasemalle ja ajoin yhden pysäkinvälin Rautatieaseman pysäkille. Uutta on sielläkin. Vesivahingon jälkeen pitkään suljettu asema on nyt korjattu ja avattu. Kyllä uudistus näkyy. On se puhtaampi ja raikkaampi.
Siitä kävelin asematunnelin käytäviä Stockmannin suuntaan. Keskuskadulla Stockmannin vieressä uudet taidepäällysteet olivat lumen peitossa, ei tainnut tulla sulatussysteemiä uuden pinnoituksen alle. Vahinko, kuvio olisi kiinnostava katsottavaksi.
Joku kuuluisa matemaatikko (nimeä en muista) suunnitteli siihen laattoja, joita sijoittamalla voi rakentaa mosaiikkikuvion, joka ei missään kohdassa toistu samanlaisena. Taideteos kadun pinnassa.
Siitä menin Akateemiseen kirjakauppaan. Siellä käyn usein - Helsingin parhaita käyntikohteita, jos ei ole ruuhkaa. Sinne pitää mennä ilman kiirettä, pitää kuljeskella, katsella, selailla… Nautinto täydellistyi kupposella toisen kerroksen kahvilassa.
tiistai 23. helmikuuta 2010
Saatanan tunari
Dessutom kaiveli arkistolaatikoitaan. Niistä löytyy monenlaista lippua ja lappua. Järjestäminen olisi tarpeen - ehkä sitten pirteinä eläkepäivinä.
Käteen osui muistiinpanolappu vuodelta 1976. Palasi mieleen muistikuva nostalgiselta aikakaudelta, jolloin Urho Kekkonen oli sekä kuningas että kruununprinssi.
Urkkiin liittyvää folklorea on varmaan kansatieteen arkistoissa riittämiin. En tiedä, onko tämä lastenloru.
Alkuun vähän opastusta nuoremmille sukupolville lorun ymmärtämiseksi:
Dessutom osui kesällä 1976 kuuntelemaan kun alakouluikäiset lapset leikkivät Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulman pienessä puistikossa Ullanlinnassa. Leikin alussa pistettiin osallistujia yksi kerrallaan pois pelistä samoin kuin Entten tentten -lorussa. Pelaajat seisoivat piirissä ja pelin johtaja keskellä. Johtaja lausui lorua rytmikkäästi painottaen ja osoitti sormella jokaisen painotavun kohdalla yhtä piirissä seisovaa ja pyöri samalla eteenpäin. Lorun viimeiset sanat olivat ”… pelistä POIS”. Se, johon sormi pois-sanan kohdalla osoitti, joutui ulos leikistä.
Näin se meni. Kuvittele mielessäsi rytmikäs skandeeraus ja sen mukaisesti etenevä osoittava sormi:
Käteen osui muistiinpanolappu vuodelta 1976. Palasi mieleen muistikuva nostalgiselta aikakaudelta, jolloin Urho Kekkonen oli sekä kuningas että kruununprinssi.
Urkkiin liittyvää folklorea on varmaan kansatieteen arkistoissa riittämiin. En tiedä, onko tämä lastenloru.
Alkuun vähän opastusta nuoremmille sukupolville lorun ymmärtämiseksi:
• Kekkonen oli määrännyt pääministeriksi kaverinsa Martti Miettusen. Tämän ”hätätilahallituksen” tehtäväksi Kekkonen määräsi hoitaa kuntoon vaikea työttömyysongelma.¤
• Kekkosella oli tapana lähetellä poliitikoille kirjeitä, joissa hän haukkui lyttyyn huonosti tehtävänsä hoitavat henkilöt. Näitä kirjeitä hän myös päästi julkisuuteen koko kansan luettavaksi. Niitä kutsuttiin yleisesti nimellä ”Myllykirjeet”. Sellaisen saaminen oli poliitikon uralle tuhoisaa, siksi Kekkosen suuttumusta pelättiin.
• Laajalti tunnetuksi tuli eräälle johtavalle poliitikolle lähetetty kirje, jossa Kekkonen käytti tästä nimitystä ”saatanan tunari”.
Dessutom osui kesällä 1976 kuuntelemaan kun alakouluikäiset lapset leikkivät Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulman pienessä puistikossa Ullanlinnassa. Leikin alussa pistettiin osallistujia yksi kerrallaan pois pelistä samoin kuin Entten tentten -lorussa. Pelaajat seisoivat piirissä ja pelin johtaja keskellä. Johtaja lausui lorua rytmikkäästi painottaen ja osoitti sormella jokaisen painotavun kohdalla yhtä piirissä seisovaa ja pyöri samalla eteenpäin. Lorun viimeiset sanat olivat ”… pelistä POIS”. Se, johon sormi pois-sanan kohdalla osoitti, joutui ulos leikistä.
Näin se meni. Kuvittele mielessäsi rytmikäs skandeeraus ja sen mukaisesti etenevä osoittava sormi:
- - Älä kerro Miettuselle!Lähimenneisyyden folklorea.
Miettunen kertoo Kekkoselle
Kekkonen kirjeen kirjoittaa
ja taas on yksi saatanan tunari PELISTÄ POIS.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)