Se on täällä taas

Selittämätön ilmiö on, että suunnilleen kerran vuodessa kadotan himon lukea fiktioita. Nyt se on täällä taas.

Ei se fiktiosta itsestään taida johtua, tai sitten johtuu – en ole varma. Ihan kunnollista luettavaa minulla olisi. Nytkin Tommi Kinnusen uutuuskirja Kaarna. Se näyttää olevan Finlandia-ehdokkaanakin. Mutta se nyt vaan ei ole lähtenyt imemään. Samoin kävi Kari Hotakaisen uudelle K-ruokakauppakirjalle Helmi.

Onneksi on elämäkertoja ja biografioita. Ne pelastavat, kun lukemien takkuaa.

Nyt osui lukulistalle muutama hieman hankalampi henkilökuvaus. Erityisen paljon odotin Eeva Kilvestä kertovalta kirjalta Nämä juhlat jatkuvat vielä. Kilpi on yksi mielirunoilijoistani. Mutta kirja olikin omituinen fanittamiskokoelma. Kustantaja Anna-Riikka Carlsson kyläilee Kilven luona, kahvia juodaan, menneitä muistellaan, terveisiä kerrotaan ja iäkästä kirjailijaa kehutaan. Muuta ei ole, mutta näistä aineksista saadaan kokoon laajahko päiväkirja. Kilven tuotanto jää niukalle huomiolle.

Mirkka Rekola on ollut minulle hieman hankala lyyrikko. Tuotanto ei ole kaikin osin auennut. Nyt Jonimatti Joutsijärven kaksiosainen teos selvittää perin pohjin kirjailijan elämänvaiheet ja avaa myös onnistuneesti tuotantoa ja sen taustoja. Kirjat ovat huomattavan paksuja, ja välillä tulee lukemisen uupumus. Tiivistämisen varaa olisi ehkä ollut. Mutta tämä on hyvä pohja päästä paremmin kiinni kirjailijan tuotantoon.

Kiinnostus Rekolan tuotantoon taitaa olla muutenkin lisääntymässä. Esseekokoelmasta Esittävästä todellisuudesta (2007) on pian ilmestymässä Henrika Ringbomin tutkielmia ruotsinkielisessä Ellips-sarjassa. Täytyypä tutustua.

Tarja Halosen presidenttikaudelle ja sen jälkeiselle ajalle osuneita ongelmallisimpia maailmantapahtumia tarkastelee Meri Valkaman haastattelukirja Perinnönjako. Varsinkin kontaktit Putinin kanssa saavat huomiota.

Tämä kirja veti hyvin. Valkama on taitava kirjoittaja, ne näkyi jo hänen poikkeuksellisen vahvassa esikoisteoksessaan Sinun, Margot. Hän saa Halosesta paljon irti, eikä kirja ole pelkkää ylistyslaulua. Pääosassa on ihminen, ei korkea instituutio.

Synkät maailmantapahtumat vievät entisen presidentin mietteet perimmäisiin kysymyksiin. Optimismin häivähdys kuitenkin säilyy. Kirja päättyy Eeva Kilveltä lainattuun runoon.

Lisää henkilöhistoriaa on tulossa luettavaksi. Tilauksessa ovat uudet kirjat Aulikki Oksasesta ja Matti Klingestä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kohtapuoliin onnistuu taas fiktiokin.

 

                                                                                                    (Eeva Kilpi)

Veitikoita, onhan heitä

Miten sattuikaan, että käteen osui satiirimestari Veikko Huovisen kirja Veitikka (1971), Se kertoo Hitleristä.

Veitikkaa selaillessa juolahti mieleen ihmettely, miksei kukaan satiirikko ole kirjoittanut kirjoja tämän nykyisen maailmanajan veijareista. Onhan sellaisia.

[Kirjoitettu päivänä, jolloin eräässä suurvallassa pidetään presidentinvaalit ja ääntenlaskenta on parin tunnin päästä alkamassa. – Valistunut arvaukseni on, että nämä ovat viimeiset presidentinvaalit pitkään aikaan siinä maassa – valinta voidaan hoitaa kätevämminkin, kuten eräiden maiden malli osoittaa.]

 

Mikään ei muutu

Valmistauduin huolellisesti. Pidin tipattoman lokakuun. En syönyt punaista lihaa enkä eläinrasvoja (niitä nyt en syö muulloinkaan – poikkeuksena kala).

On tulossa perinteeksi muodostunut lääkärin määräämä vuosikatsastus. Sen ensimmäinen osa oli laboratorion verikoe. Maisasta olin katsonut, mitä tutkitaan. Ne olivat samat kuin ennenkin (Pt-GFRe, P-Kol-LDL, P-ALAT, P-Krea, P-Na ja P-K).

Tämä on salakieltä. En ryhdy tässä opastamaan osaamattomia, sillä uteliaat saavat koodit helposti selville vaikkapa Googlen avulla. Niin minäkin tein ensimmäisellä kerralla.

Niinpä minä perjantaina aamuyöstä kolmen tunnin yöunen jälkeen könysin läpi tuulen ja tuiskun terveyskeskukseen piikitettäväksi. Siunasin mielessäni, että onneksi tällaisia klo 9.00 alkavia aamuyön pakkolähtöjä ei tarvitse usein sietää.  (Kuva: Martin Lewis 1934)

Minulle kellonaika 9.00 on aamuyötä. Vuorokausirytmini on hieman epätyypillinen. Nukkumaanmenoaikani on klo 4. Sen muuttaminen olisi iso operaatio, johon ei hevin kannata ryhtyä.

Joku lääkäri taannoin moitti minua epäsäännöllisestä vuorokausirytmistä. Uskalsin väittää, että harvalla kansalaisella on niin säännöllinen vuorokausirytmi kuin minulla. Jostain syystä jäi aavistus, ettei lääkäri silti ollut ihan tyytyväinen, vaikka vakuutin nukkuvani täysin säännölliset seitsemän tunnin yöunet ja lisäksi tunnin iltapäivätorkut.

Onko sillä väliä, milloin nukkuu, kunhan nukkuu riittävästi?

Maisa lähetti verikokeen tulokset heti samana iltapäivänä. Tässä asiassa julkinen terveydenhoito toimii vielä nopeasti ja jämptisti – ei ole hallitus vielä huomannut poistaa rahoitusta. Mittaustuloksista näkee myös, ovatko tulokset kunnossa vai ylittyvätkö / alittuvatko normaalin raja-arvot.

Tulokset olivat neljässä kohdassa ”normaalit”. Kolesteroli kunnossa (1,6) , maksa kunnossa (26). Kohdassa P-Krea yläraja ylittyi kahdella (100 / 102) ja kohdassa P-Na myös kahdella ( 145 / 147).

Vertasin tuloksia viimevuotiseen. Hitto vie, mikään ei ollut muuttunut. Samat normaalit, samat ylitykset. Heräsi epäluulo, tutkivatko ollenkaan vai pitivät viimevuotiset tulokset voimassa.

Vai olenko minä  näissä sisuskaluston toiminnoissakin yhtä säännöllisen vakiintunut kuin nukkumisrytmissä? Mikään ei muutu.

Nyt jään odottamaan lääkärin kommenttia Maisassa. Viime vuonna tulos ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Saas nähdä, kuinka nyt.