Pelkkää harmia

Kahvi kylmää, pulla kuivaa. On elämä mennyt surkeaksi.

En ymmärrä, mikä kahvinkeittimelle on tullut. Se ei lämmitä kahvia tarpeeksi. Kädenlämpöinen on moneen paikkaan hyvä ja suositeltava, mutta ei kahviin.

Mutta toisaalta - on siinäkin puolensa, kun tarkemmin ajattelee. Kuumaa kahvia pitää aluksi aika hetki jäähdytellä, puhallella ja lusikalla sekoitella, ettei suu pala. Varsinkin ylähuulen keskiosa on vaarassa. Eikö sittenkin ole yksi ja sama, kumpi toteutuu. Kahvi, joka ei alun pitäenkään ole ollut kuuma vai kuumasta viileämmäksi jäähdytetty kahvi.

Kuivaan pullaan on kai pakko tottua. Juniorisarja ehtii käydä kaupassa korkeintaan kaksi kertaa viikossa, ja siinä ajassa kaikki pullat kuivuvat. Ihan sama vaikka söisi Marie-keksejä. Ne ovat minulle jotain käsittämätöntä. Miksi joku ostaa umpikuivia jauhotiivistelmiä? Eivät maistu millekään, mauttomia. Ei niistä tule kuin pahalle päälle.

Suomalaiseen julkisen tarjoilun ikiaikaiseen perinteeseen kuuluu kyllä kuiva pulla. Kuvassa yksi kokemus viime kesältä erään museon kahvilasta pohjoisella Pirkanmaalta. Jätän paikan nimen hienotunteisuussyistä mainitsematta, sillä se ei ollut muinaisia leivonnaisia esittelevä museo vaan siellä oli aivan muuta kiinnostavaa katsottavaa. Ettei menisi mitättömän pullan takia museon maine.

Eilinen aamupuuro oli kyllä mikrossa lämmitettynä tavanomaisen kuumaa ja pakastemustikat kylmiä. Mutta ei hyvin mennyt sekään. Ensin luulin, että mustikoiden seassa oli hiekanjyvä. Mutta kohta alkoi selvitä, että hampaasta oli irronnut pieni siru vanhaa paikkaa.

Sellainen harmittaa vaikka vaurio onkin vähäinen. Ei oikeastaan haittaa yhtään. Nyt jäin miettimään, pitäisikö lähettää hammaslääkärille viesti ja kysyä, voiko vaurion korjaamisen jättää myöhemmäksi, viruskriisin jälkeiseen aikaan, ettei nyt tarvitsisi moisen takia lähteä Kannelmäkeen.

Sähkövehkeiden kauppaan en nyt lähde ostamaan uutta kahvinkeitintä. Tyydyn toistaiseksi siihen kädenlämpöiseen kahviin. Pullaa en enempää juniorin kauppalistaan kirjoita. Keksejä en ala syömään, sillä niistä minua on varoiteltu:  älä syö transrasvaa. Kuva näyttää, mihin tänään siirryin. Kelpaa kahvi näinkin.

Kuuluuko hyvää?

- Mitä kuuluu? kyseli vieras, kun astui sisään Hiisien päivän juhlaan. Niin tietysti kuuluukin kysyä.

Amerikassa tällaiseen small talk -keskustelun avaukseen kuuluu vastata tavanomaisin vastausfraasein. Suomessa on pikkuisen isommat odotukset. On oletusta siihen suuntaan, että kertoisi oikeasti kuulumisiaan. Ainakin pääkodat.

                                                 (Kamala luonto HS 12112019)

Ehkä noin tarkkoihin analyyseihin kuulumisistaan ei välttämättä tarvitse mennä, mutta jotain kuitenkin. Tällaisina poikkeusaikoina kysymykseen vastaaminen herätti vieraan kanssa suorastaan periaatteellisen keskustelun. Mitä tässä nyt ihan oikeasti kuuluu?

Ei nyt erityisen hyviä kuulumisia, yleisellä tasolla. Ei tässä mitään hätää ole, yksityisellä tasolla. Kumpaa olisi syytä korostaa enemmän?

Valtakunta ja maailma on sekaisin, mikään ei toimi. Tällaista ei ole elinaikanamme ennen ollut. On mahdoton nähdä, mitä tästä tulee. Täysi romahdus, josta emme jäljellä olevana elinaikanamme toivu? Vai lyhytkestoinen häiriötila, joka loppuu kesään mennessä? Ainakin tämä on hyvä harjoitus tulevaa ilmastokatastrofia varten.

Tällaisia pohdintoja kävimme läpi, yleisellä tasolla.

Yksityisellä tasolla oli lohdullisempia tunnelmia. Virus ei ole iskenyt. Terveys on kohdallaan, mutta uudenlaisella tavalla sitä on ruvennut tarkkailemaan. Huolestuminen nousi huippulukemiin, kun toissapäivänä aivastin kaksi kertaa peräkkäin.

Sisällä olemme tiukasti pysyneet. Vieras tuli kävellen muutaman korttelin päästä kaulaliina kasvojen edessä, takin huppu pään yli ja hansikkaat käsissä. Tietysti oli pieni riski siinä, että istumme iltaa kolmistaan, mutta oireettomuus tarkistettiin hetkeä ennen puhelimitse. Ei kätelty, ei halailtu. Eikä aivasteltu!

Junioriosastot olivat jo monta päivää sitten määränneet kaikille kolmelle totaalisen ulkonaliikkumiskiellon, vaikka kaikki olemme alaikäisiä valtakunnalliseen karanteeni-ikään verrattuna. Juniorit käyvät hoitamassa kauppa-asiat ja tuovat lastin oven taakse.

Uudenmaan rajan olisin kyllä mielelläni lähiaikoina ylittänyt, mutta se nyt jää. Längelmäen kesäkodistani (siis entisestä, myydystä) olisi vielä muuttokuorma haettava ja vietävä se uuteen kesäkotiin. Molemmat ovat kielletyn rajan toisella puolella (Hämeen, Kymen). Kesälaitumelle muuttamisen aloitus taitaa olla vaarassa viivästyä.

Sairastumisen kannalta sijaitsemme kai Suomen parhaalla paikalla. Meilahden sairaala-alue sijaitsee Töölöntorilta alkavan Topeliuksenkadun toisessa päässä, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Siellä kuulemma lääkäreitä riittää. (Kuva: Erwitt Elliott)

Että sellaista kuuluu, henkilökohtaisella tasolla, melko hyvää plus. Eipä sitten juuri muuta kuulukaan. Aika yksipuolisia nämä kuulumiset nykyään.

Hiisi vieköön

Tiedättekö, arvoisat blogin lukijat, mikä merkkipäivä on tänään lauantaina 28. maaliskuuta?

Kysymykselläni en tarkoita kansainvälistä Earth Houria, jota tänään myös vietetään, sillä se ei ole merkkipäivä, vaan pelkkä tunti tänä iltana klo 20.30 - 21.30.

Oikea vastaus:  tänään on hiisien päivä. Tiesitkö? Sitä täällä meillä tänään illalla juhlitaan.

Tunnetusta syystä kaikki yleiset tilaisuudet on peruttu. Erityisen surulliseksi minut tekee se, että jopa Pikkuvappu on jouduttu poistamaan listalta.

Pikkuvappu on perinnejuhla siinä missä pikkujoulu. Juhlamenojen managerina on iät ajat toiminut entinen sihteerini neiti B., mutta nyt hän vastuuntuntoisena kansalaisen ilmoitti, että ei onnistu. - Voihan virus, hän noitui hienolle naiselle soveliaan kielenkäytön rajoja hipoen.

Jotain piti hädässä keksiä tilalle, jotta kohokohtaa tähän synkkään aikaan saataisiin. Idea oli minun. Päätimme kolmeen pekkaan juhlistaa valtakunnallista Hiisien päivää.

"Kolmeen pekkaan" on kyllä huonosti tilaisuutta kuvaava idiomi, sillä minua lukuun ottamatta molemmat osallistujat ovat naisia. Mikähän voisi olla sukupuolineutraali ilmaisu tällaiselle? Pitäisi keksiä.

Pikkuvappu on ollut riehakas tapahtuma - parhaimmillaan jopa villi. Päihdyttäviä juomia on nautittu ja  herkkupaloja naposteltu. Naisia niissäkin on aina ollut enemmistö, meitä ukkoja yleensä vain kaksi, minä ja Heiskanen. Naiset ovat jossain vaiheessa iltaa vetäytyneet suljettujen ovien taakse erinäisten outojen välineiden tuote-esittelyyn, vähän kuin Tupperware-tilaisuuteen. Siinä kohdassa me ukot olemme kahteen pekkaan ilman kontrollia päässeet herkkupöydän ääreen.

Nyt tuote-esittelyä ei ole. Tarjoilu on kuitenkin samansuuntaista. Hiisien päivän taustasta ja sisällöstä liitän tähän linkin . Suosittelen, mielenkiintoista!

Kuvassa itse Hiisi Hugo Simbergin esittämänä (1899)