tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sivistyksen kehto



 

Poikkesin yliopistolla. Oli ihan oikeaa asiaakin, mutta ensin menin kuppilaan. Siihen samaan kuppilaan, jossa istuskelin paljon 1970-luvulla. Silloin siellä perällä oli vielä tupakkahuone. Enää ei.   

En pitkään viihtynyt. Ei se tupakkahuoneen puutteesta johtunut, sillä olen aikoja sitten lopettanut. Ilmapiiri on muuttunut. Kaikki oli kovin asiallisen ja tylsän tuntuista. Jotain olennaista puuttui. Ehkä se "hillittömyys", kuten M. A. Numminen olotilaa osuvasti luonnehti.  

Saman ilmiön kahdesta olemuksesta kirjoitti Kristina Carlson: "Kuivat sielut viihtyvät akatemioissa kuin neulalla pistetyt perhoset lasikantisessa laatikossa, mutta luova mieli tarvitsee ilmaa, rajuilmoja, ukkosta, sähköä." (Herra Darwinin puutarhuri 2009)  

Yliopiston pitäisi olla se paikka, johon keinottelijat, kaupustelijat ja muut tuomiopäivän rahanvaihtajat eivät eksy. Taitavat kuitenkin eksyä. Olen saanut käsityksen, että hallinnonuudistusten myötä talouselämän ja hallinnon tarpeet ja toiveet ovat alkaneet ohjata tutkimusta. Olemme toki uutisista huomanneet, kuka on uusi kansallisfilosofimme ja kuka on hänet siihen asemaan valinnut.  

Opiskelijat ovat ahtaalla. Suunnitelmien mukaan opiskelu pitäisi taas kustantaa velkarahalla. Opiskeluaikoja pitäisi lyhentää. Nousujohteisen urakehityksen odotetaan alkavan jo päiväkodista.  

Jotain on kuitenkin ennallaan. Huomasin, että luovuus kukoistaa miesten vessan koppien seinällä. Ihan niin kuin minun opiskeluaikoinani. Myönteisiä kannanottoja saavat viina ja vittu. Kielteisiä homot, kommarit ja maahanmuuttajat.   

Taisi olla Tarkovski, joka sanoi: "Ihminen on onneton jos luovuus puuttuu" . Hyvä että edes vessan kopissa voi olla onnellinen.
 
Jotain uudistusyritystäkin sieltä löytyi. Mietelausesarjan saa klikkaamalla suuremmaksi.
 

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Me nipottajat



 

Kun tyttärentyttäreni Sohvi oli pieni, hän oli kertonut dagiksen tädeille, kuinka mahdottoman pikkutarkka mofa hänellä on. Mikään ei mofalle kelpaa.    

Nipottajan maine minulle tuli siitä, kun luin hänelle usein iltaisin kirjoja. Lukemisen lopuksi kirja vietiin paikalleen kirjahyllyyn. Välillä Sohvilta meni kirja hyllyyn ylösalaisin ja minä huomautin asiasta. Ei kirjaa saa laittaa hyllyyn niin päin, että joutuu menemään käsinseisontaan voidakseen lukea kirjan selustasta sen nimen.   

Sohvin mielestä kirja löytyi kyllä muutenkin. Hän tiesi tarkasti kaikkien hyvien kirjojen paikan hyllyssäni.  

Maineeni kasvoi entisestään, kun olimme lähdössä johonkin mutta myöhästyimme niin joutavan syyn vuoksi, että olin lähtiessä huomannut, että Sohvin kengät olivat väärässä jalassa. Eikä vaan yksi kenkä vaan molemmat. Siihen tuhlaantui aikaa. Kyllä olivat dagiksen tädit ihmetelleet, kun kuulivat.  

*   *   *    

Olin eilen kyläreissulla Keravalla. Isännän kanssa innostuimme pelaamaan šakkia yömyöhään ja nautimme siinä sivussa hieman dopingia tuloskunnon parantamiseksi. Talon emäntä ei tainnut viihtyä seurassamme vaan meni aikaisin nukkumaan.  

Jossain vaiheessa yötä meille tuli hiukopalan tarve. Keittiöstä löytyi leipää. Juustopala ja meetvurstiviipaleet löytyivät jääkaapin hyllyllä olevista Aino-jäätelöaskeista. Nautimme kunnon yöaterian.  

Aamiaisella emäntä oli hapan: taisi pojilla mennä yöllä tolkku pois.   

Tätä epäilyä yritimme torjua. Mielestämme kaikki sujui hyvinkin maltillisesti. Mutta ei auttanut. Jääkaapista löytyi  kiistämätön todistusaineisto.  

Juustoa ja meetvurstia sisältäneiden jäätelöaskien kannet olivat menneet sekaisin. Suklaajäätelöaskin kansi oli hillajäätelöaskin päällä ja päinvastoin. (Kuvassa ne on palautettu takaisin oikeaan järjestykseen).  

*   *   *    

Jostakin muistin sopukoista palautuivat mieleen ne Sohvin kirjat ja kengät ja dagiksen tädit.

 

torstai 28. helmikuuta 2013

Talviurheilua



 

Dessu on sitä sukupolvea, joka muistaa pikkupoikavuosiltaan sellaiset talviurheilusuuruudet kuin Haku-Veikko, Susi-Kalle, Mäntyranta ja Kankkonen. Heidän sankaritekonsa tulivat tutuiksi, kun opettaja kantoi suurkisojen aikaan kotiradionsa luokkaan ja siitä kuunneltiin Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen sinivalkoista selostusta suorana. Koulupäivän muut puuhat saivat väistyä kansallisten merkkitapahtumien tieltä. Lopuksi noustiin seisomaan kuuntelemaan Porilaisten marssi.  

Se oli vielä kansallisen yhtenäiskulttuurin aikaa. Jotain lapsekkaan tervehenkistä siinä oli, tai ainakin sen yritystä. Illalla sitten lähdettiin joukolla hiihtämään.  

Tänään katsoin joutessani televisiosta hiihtokilpailun. Pisti mietteliääksi. Ei olisi kannattanut. Jokin on perin pohjin muuttunut, enkä tarkoita nyt Suomen menestystä.   

Urheilu on menossa pilalle, sillä siitä on kadonnut viattomuus, rehtiys. Bisnes on pilaamassa urheilun, kuten kaiken muunkin, mihin pääsee koskemaan. Leikki on kaukana. Eikä tämä koske pelkästään talviurheilua.  

Urheilun vaatimukset menevät mahdottomuuksiin, sekä huipputasolla että lasten harrastuksissa. Tuttava kertoi  esimerkin omasta perheestään. Perheen vähän toisella kymmenellä oleva poika harrastaa jalkapalloa. Hän olisi halunnut osallistua koulunsa orkesterin mukana myöhemmin keväällä Skolmusik-festivaaliin. Jalkapalloseuralle se ei  käynyt. Poissaolo kahdesta treenistä tarkoittaisi erottamista jalkapallojoukkueesta.  

Dopingia, valehtelua, väkivaltaa, aivovammoja, fuskausta, huumeita, julkista kännäämistä, välinekikkailua,  manipuloituja otteluita, tolkuttomia rahasopimuksia, siivotonta kielenkäyttöä, faniöykkäröintiä, uhoa. Tällainen on päällimmäisenä, sen varjoon jäävät hienotkin yksilösuoritukset.   

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, suhtaudun erityisen kriittisesti jääkiekkoon. Se jos mikä kulkee bisnes edellä, muut arvot saavat väistyä. Osa maksavasta yleisöstä maksaa juuri nähdäkseen teurastuksia. Näitä varten nyt aiotaan rakentaa uusi halli, joka peittäisi Olympiastadionin piiloon taakseen. Vanha halli on sekin lähellä kotiani. On havainnollista mennä kävelemään hallin lähettyville otteluiden loppumisaikaan. Näkee kummallisia asioita.  

Kuvassa talviurheilua raikkaimmillaan. Käynnissä on sekajoukkuekamppailu nimeltä Hippa. Pelin tilanne on "Sixty-nine". Joukkueessa pelaavat Jörn Donner ja Ritva Vepsä. Peli vaikuttaa kiinnostavalta. Sopisi varmaankin olympialajiksi näiden monien uusien lajien lisäksi.