Siinä
kuulee aina ihan omalaatuisensa toveruuden, kun kahdelta keskustelijalta löytyy
yllättäen vanha yhteinen kokemus, joka muilta puuttuu. Muistan kuulleeni
vierestä monta tällaista. On oltu samalla suunnalla sodassa, on oltu paikalla
katsomassa Virenin kaatumiskultamitalia, on oltu Paul Ankan konsertissa
Linnanmäellä 1959, on oltu katsomossa Tukholmassa voittamassa jääkiekon
maailmanmestaruutta.
Sellaisissa
riittää innostavaa muisteltavaa. Muut joutuvat kuuntelemaan kateellisina.
Tuntuu, että menetys on valtava.
Yksi
tällainen elämää suurempi yhteinen kokemus on erityisen ajankohtainen.
Lapualaisoopperan
ensi-ilta 1966.
Minulta
puuttuvat kaikki edellä luetellut suuret kokemukset. Eniten harmittaa
Lapualaisoopperan puuttuminen elämyslistaltani. En tainnut tietää tapahtumasta
mitään, sillä olin silloin 15-vuotias. Vasta paljon myöhemmin olen ymmärtänyt
menetyksen valtavuuden.
Tunnen
aika monta paikalla ollutta henkilöä, sekä katsomon puolella että näyttämöllä olleita. Kaikilla tuntuu olevan yksimielinen muistikuva tilaisuuden hurmiosta.
Kateeksi käy.
Olen
kyllä onnistunut näkemään jokseenkin kaikki legendaariset teatteriesitykset.
Edvin Laineen Tuntematon sotilas Pyynikillä, Reijo Paukun Hair Tampereen
pop-teatterissa, Jouko Turkan Siinä näkijä missä tekijä Helsingin
kaupunginteatterissa, Kalle Holmbergin Seitsemän veljestä Turun
kaupunginteatterissa, Arto af Hällströmin Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka
Pete Q sai siivet Koiton salissa ja monta muuta. Mutta Kalle Holmbergin
Lapualaisooppera Vanhassa ylioppilastalossa puuttuu.
Tänään
vahinko hieman korjaantui. Alkuperäisessä paikassa, Vanhassa ylioppilastalossa,
juhlittiin Lapualaisoopperan ensi-illan 50-vuotispäivää. Nuori ohjaajakaksikko
Linda Wallgren ja Lauri Maijala oli valmistanut Teatteri Jukon ja
Ylioppilasteatterin yhteistuotantona uuden Lapualaisoopperan.
Nyt
voin sanoa, että olinhan siellä minäkin. 50 vuotta myöhässä, mutta kuitenkin.
Hieno
oli esitys ja yleisö innostunut. Olin arvellut, että yleisö olisi vanhaa
kaartia, sitä samaa joka oli paikalla 50 vuotta sitten. Osittain näin olikin,
mutta kyllä nuoria oli myös paljon. Ja huomattavan paljon tuttuja.
Vanhasta
esiintyjäkaartista nousi vuosien mittaan melkoinen määrä isoja nimiä:
Vesa-Matti Loiri, Heikki Kinnunen, Kristiina Halkola, Arja Saijonmaa, Kaisa
Korhonen, Aulikki Oksanen, Tuula Nyman, Jukka Sipilä, Pekka Laiho, Ritva
Holmberg jne. En yllättyisi, jos uudesta kaartista nousisi mestareita myös.
Osaamista ja intoa oli.
Vesa-Matti
Loirin esittämästä Kosolan sisääntulolaulusta tuli legendaarinen. Sitä
katkelmaa on toistettu televisiossa loputtomasti. Mutta yhtään ei häviä Lauri
Maijalankaan tulkinta: "Jumalauta, näillä lakeuksilla ei jumalauta
pilkata Jumalaa".
Näytelmän
kirjoittaja Arvo Salo on jo poissa näiltä lakeuksilta. Ohjaaja Kalle Holmberg
ei ollut paikalla mutta säveltäjä Kaj Chydenius oli. Esityksen yllätys oli, kun
katsomosta nousi näyttämölle pitkä rivi niitä vuoden 1966 veteraaneja
vahvistamaan loppulaulua (kuvassa koko eturivi). Siinä oli nostalgia parhaimmillaan.
Yllättävän
ajankohtaiselta näytelmä valitettavasti tuntui. Taas on havaittavissa merkkejä
Lapuan meiningistä: "Me pistämme
järjestykseen tämän maan."
Keinotkin taitavat olla aika lailla samantapaiset, kunhan vauhtiin
pääsevät.
