Dessutom voi ylpeänä kertoa, että 21. tammikuuta tässä blogissa julistamani huimapäinen suunnitelma realisoitui tänään. En siis tarvinnut täyttä kuukauttakaan harkinta-aikaa.
Kävin hiihtämässä. Talviolympialaisten kunniaksi.
Asun Töölöntorin kulmalla, kuten blogin otsikko kertoo. Sijainti on hyvä urheiluharrastusten kannalta. Kävelymatka Keskuspuiston poluille on kilometrin verran. Otin sukset kainaloon ja kävelin pipo päässä Nordenskjöldinkadulle ja menin vanhan jäähallin editse kohti Auroran sairaalaa.
Jäähallin edessä mietin, milloin olen viimeksi käynyt siellä sisällä. Ei tullut heti mieleen. Kiinnostavat konsertit ovat siirtyneet Pasilan halliin, ja jääkiekkoa kammoan. Viimeisin käynti taisi olla erotiikkamessut vuoronvarauskonttorin johtoryhmän kanssa, kun tavoitteenamme oli etsiä innovatiivisia lähestymistapoja rakenteellisten vaurioiden ennaltaehkäisyyn. Siitäkin opintokäynnistä on jo kymmenisen vuotta.
Lasten liikennepuiston kohdalla päättyi sukset kainalossa -osuus. Monojen ja siteiden yhteensopivuus oli testattu jo kotona, eikä ongelmia tullut. Mutta jo ratsastuskenttää kiertävällä ladulla tuli ongelma. Sukset lipsuivat.
Ei tullut mukaan voiteluaineita, sillä sellaisia ei kellarikomerossani ole. Ratsastuskentän jälkeen on ylämäki, ja se meni haarakäynniksi. Käsivoimaa tarvittiin. Hiki tuli. Anorakki ja alla oleva villaliivi tuntui liioittelulta, vaikka pakkasta oli kahdeksan astetta.
Ylämäen jälkeen on tasaista pitkään. Lipsuminen pysyi kohtuullisena, ja tunsin matkanteon sujuvan. Etenin ns. perinteisellä hiihtotyylillä. Sitä toista tyyliä en osaa eikä se sovi imagooni. Vulgääriä menoa jalat levällään.
Tavoitteena oli hiihto Pitkäkoskelle ja takaisin. Jos uupumus iskisi, tyytyisin Paloheinään, josta pääsisin kotiin bussilla. Jos oikein vaikeaa olisi, keskeyttäisin Pirkkolassa ja palaisin bussilla. Kiirettä ei olisi, sillä pääsin matkaan puoliltapäivin.
Ruskeasuon maneesin kohdalle kaikki sujui suotuisasti. Pasilan puutarhapalstojen kohdalla alkoi pistää kyljessä. Tauko ja puuskutuksen tasoittelu ja hörppy energiajuomaa repusta.
Hakamäentien alikäytävän jälkeen alkoi tuntua, että tarvitsen lepotauon. Jospa Maunulan maja? Siellä voisi ostaa ravinteita (vain sallittuja aineita!). Rautatien alikäytävän jälkeen oli taas ylämäkeä ja lipsuminen yltyi. Kotieläinten hautausmaan jälkeen oli onneksi alamäkeäkin, mutta majan pihaan taas nousua. Ja katastrofi: maja ei ollut auki. Onkohan se kokonaan lopetettu?
Ajatus hiihdosta takaisin kotiin tuntui vastenmieliseltä. Onneksi läheltä löytyi tie ja bussipysäkki.
¤
Hieman vajaaksi reissu jäi mutta ei se mitään. Pitää olla ylpeä come backista hiihtourheilun pariin yli 20 vuoden tauon jälkeen. Eikä 4 km mikään huono suoritus ole, ehkä peräti 5 km, ja kävelyt päälle. Ei vammoja, ei kaatumisia, ei kiellettyjä aineita. Vain vähän arat reisilihakset, samoin alaselkä.
Nerokkaita ideoita ladulla ei valitettavasti noussut mieleen - ei Helsingin Keskuspuisto virikeympäristönä taida vetää vertoja Rukan lumille, jossa jopa pääministerimme sai viime talvena sen kuuluisan kuolemattoman idean, josta vieläkin kähinää riittää.
Illalla piti ravita rasittunutta ruumista ja sielua Elitessä.
¤
Voi olla, että otan vielä uusiksi, jos äkkiä toivun ja lunta riittää. Uusien hiihtovarusteiden hankkimista täytyy harkita lipsumisen vähentämiseksi. Matkalla havaitsin vastaan- ja ohihiihtäneiltä, että suksien, siteiden ja monojen alueella on neljännesvuosisadassa tapahtunut jonkinlaista tuotekehittelyä. Eivät ole sukset enää puuta eivätkä nykymonot taida sopia Y-siteeseen.
