sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Muutos vai vastarinta?

Istuin iltaa kahden tutun opettajan kanssa. Tuli sellainen vaikutelma, että onneksi minun ei tarvitse käydä nykykoulua, ei oppilaana eikä opettajana.

Opettajan työ tuntuu nykyisin olevan melkoista byrokratiaa. Suuri osa ajasta kuluu erilaisiin raportoimistehtäviin. Suunnitelmien ja niiden toteutumisten kirjaaminen ja kaikenaikainen yhteydenpito kuuluu olevan pääasia, ei opetus.

Voin vain kuvitella, millaista vääntämistä opettajan työ on oppilaiden puhelimien aiheuttamaa tarkkaavaisuusvajetta vastaan. Teinit ovat kiinni puhelimissaan ja viesteissään. Miten siinä opettaja onnistuu kääntämään huomion itseensä ja asiaansa! Opettajan valtuudet komentaa ovat puutteelliset, ja oikeuksista tietoisten vanhempien kanssa kriisiytymistä on syytä välttää.

Seuralaiseni eivät vastusta opetusteknologiaa, kunhan se palvelee luontevasti opetusta. Mutta pikkuhiljaa teknologian käytöstä on tullut itsetarkoitus. Toinen seuralaisistani, yläkoulun musiikinopettaja, harmitteli, että hän on joutunut vähentämään laulua ja soittoa tunneillaan, koska opetussuunnitelmaan oli kirjattava modernin teknologian aiheuttamina vaatimuksina erilaisia äänityksen ja miksauksen osuuksia. Ja rehtori aktiivisesti tarkkailee, että luokkaan hankittuja kalliita koneita ja vehkeitä myös käytetään ja käyttämisestä tehdään raportteja.

Äidinkieltä ja kirjallisuutta lukiossa opettava seuralaiseni kauhisteli oppiaineensa tulevaisuutta tekoälyn luomassa oppimisympäristössä. Miten opetetaan kirjoittamista, kun tekoäly kirjoittaa silmänräpäyksessä esseet ja tutkielmat kaikista mahdollisista aiheista. Kirjojen lukeminenkin on hiipumassa.

Minun aikanani luokassa oli piirtoheitin, video ja televisio sekä nauhuri. Kielten opettajilla oli kielistudio. Luokat olivat seinällisiä huoneita, eivät avoimia oppimisympäristöjä. Äidinkielen luokassa oli kahden seinän mittainen kirjahylly. Opettaja puhui, opettaja käski, opettajaa enimmäkseen toteltiin.

En mitenkään yli-ihannoi entistä koulua, kyllä siinä korjaamisen varaa oli. Nyt kuitenkin joka puolelta kuuluu viestejä koulun ongelmista. Onkohan korjattu sellaistakin, mikä ei ollut rikki?

                          (Teija Sopanen elokuvassa Niskavuoren naiset, ohj. Valentin Vaala 1958)
 

Ei kommentteja: