Aina ajan tasalla

Hätkähdyttävin uutinen tuli Kauniaisista (Grankulla).

Lehdistön luotettavuudesta ja epäluotettavuudesta on viime vuosina ollut paljon puhetta. Mediakriittisyys on nykyhyveistä tärkeimpiä. Pitää olla tarkkana, ettei meitä johdeta harhaan.

Koska minulla on taas auto käytettävissäni ja olin muutenkin liikkeellä länsisuunnalla, päätin tehdä kontrollikäynnin. Puhuuko HS pötyä?

Tällä kerralla voin henkilökohtaiseen havaintoon perustuen todeta, että lehden skuuppi pitää paikkansa. Vinossa on. Kovasti huomiota herättävällä tavalla vinossa.

Juuri näin HS, kiitos!  Lehdistön perustehtäviin kuuluu puuttua epäkohtiin. Niiden saattaminen julkisuuteen edesauttaa epäkohtien korjaamista. Jäämme seuraamaan, kuinka tilanne Kauniaisissa edistyy.

 

 

Eivätkö he tiedä?

 

Humanistiset alat ovat taas vaikeuksissa yliopistoissa. Professuureja aiotaan lakkauttaa, laitoksia sulkea. Niin aina. Eivät ole tuottavia, kilpailukyky ei kohene, vientiin ei tule innovatiivisia tuotteita.

Jopa ns. arvovaltainen HS julkaisi omituisen pääkirjoituksen, jossa murjottiin humanistisia tieteitä. Päätoimittajan pahoittelu tapahtuneesta tuli, kun meteli kasvoi sietämättömän suureksi, mutta kirjoittaja Saska Saarikoski selitteli epäuskottavasti itsensä kuiville.

Uhattuina Helsingin yliopistossa ovat ainakin kotimainen kirjallisuus, musiikkitiede ja ruotsinkielinen pohjoismainen kirjallisuus. Molemmat kirjallisuuslaitokset ovat minun opiskeluvuosieni kotikenttiä.

Siksi suostuin pyydettäessä pistämään nimeni listaan, joka protestoi tällaista pyrkimystä vastaan. Taustalla voi aavistella olevan konsulttiajattelua ja markkinahenkistä poliittista epäluuloa, joka vaatii seuraamaan  edistyksen tuulia eli siis lakkauttamaan  kannattamattomat puuhastelut.  Luonnontieteet, kauppatieteet ja juridiikka tuottavat osinkoja osakkeenomistajille, runoilijat ja soittoniekat ja muut taivaanrannanmaalarit käyvät vain kalliiksi.

Voisikohan näille konsulteille ja markkinamiehille kuitenkin suositella myös taiteiden opiskelua. Eivätkö he tiedä, että taide edistää ajattelua, joka keikauttaa näkökulman ylösalaisin ja opettaa näkemään maailman uudella tavalla, jossa vanha ja tuttu sekoittuu uuteen ja tuntemattomaan ja johtaa johonkin hedelmälliseen. Siitä voisi olla hyötyä markkinoinnissakin.

(Kuvassa Helsingin yliopiston päärakennuksen portaat Senaatintorin puolella // Runo: Wendy Cope, suom. Tuomas Nevanlinna)

 

 

Säilyttää vai hävittää?

Minulla on kaksi ikuisuusprojektia. Ikuisina ne varmaan pysyvätkin, sillä kovin lupaavia oireita projektien etenemisestä ei ole viime vuosikymmeninä ollut havaittavissa. Yrityksiä on kyllä ollut.

Ensimmäinen on vuorokausirytmin veivaaminen hieman sosiaalisempaan suuntaan. Minä kun nukun päivät ja valvon yöt.

Toinen on laatikoiden ja hyllyjen siivoamien turhasta tavarasta. Minä kun pistän kaiken talteen.

Tässä jälkimmäisessä olen suunnilleen kerran vuodessa joutunut pakon eteen kirjahyllyjen osalta. Uudet kirjat on saatava pois pöydiltä ja lattialta, joten vanhoja kirjoja on poistettava hyllyiltä. Tai siirrettävä hyllyllä takariviin piiloon pois näkyvistä.

Laatikot ovat siitä kummallisia, että niihin mahtuu uutta tavaraa vaikka vanhaa ei poista. Jotenkin niitä aina saa tiivistetyksi sen verran, että uudelle tulee tyhjä kolo.

Laatikoiden järjestelyssä pätee vanhan valtakunnanviisaan Paavo Haavikon mietelause: "Kun siirtää tavaroita laatikosta toiseen, ei tunnu niin hävittämiseltä."  

Hävittäminen tässä se ongelman ydin on. Kun ei millään raaskisi.

Äskettäin suoritin taas kaivauksia ison vanhan Billnäs-kirjoituspöytäni laatikoihin ja löysin kuvissa näkyvät esineet. Jos onnistuu katseellaan ohittamaan niiden eroottisen olemuspuolen, huomaa, että ne ovat oivallisia käyttöesineitä. Toisella voi avata viinipullon korkin, toisella kaljapullon kruunukorkin.

Muistan ostaneeni nämä Roomassa kirpputorilta joskus 1980-luvun alussa. Ties mitä antiikkia siis ovat. Ei tällaisista voi luopua.

Siirsin nämä kirjoituspöydän laatikosta muuttolaatikkoon. Vien nämä maalle sitten kun muutaman viikon kuluttua on taas aika siirtyä pois kaupungista kesäksi. Siellä niille saattaa tulla käyttöä, varsinkin jos kesällä jo uskaltaa kutsua vieraita. Pääsevät lopultakin hyötykäyttöön. Haavikon viisas ohje tulee tässä sovelletuksi, ja samalla Billnäs-laatikkoon järjestyy kolo jollekin uudelle.

Lopuksi haluan korostaa, että kyllä minä jotakin sain myös pysyvästi hävitetyksi sieltä laatikosta. Sieltä löytyi  avattu ja puoliksi syöty Sisu-aski, varmaankin hyvin vanha. Se lensi roskiin. 

 

Iloinen vai surullinen?

Utelias kun olen, kävin katsomassa, joko kaupungilla on elämää. Tänään kun oli rajoitusten ensimmäinen  - toki hyvin varovainen - purkamispäivä. Tästä kuulemma alkaa vapaus, vähän kuin vankilasta vapautumisen ensimmäinen epävirallinen kokeilupäivä.

Ei minulla silti ollut aikomusta mihinkään sisälle mennä. Kunhan vähän kiertelen ja kadulta kurkistelen nähdäkseni, eletäänkö sisätiloissa säädyllisesti vai uhkaako pikapaluu entisiin rajoituksiin. Toisaalta minulla oli kyllä houkutus löytää jostakin yökerho, joka suljetaan määräysten mukaan klo 18. Sellainen innovaatio voisi olla minun makuuni.

Toukokuussa 1945 sodan loppumista juhlittiin järjestämällä tanssit rautatientorilla (kuva: Sanomien arkisto). Tori tuli täyteen juhlamielistä kansaa. Voisikohan nytkin tulla jonkinlainen kansalaisjuhla - sitten kun epidemia on ohi ja laumasuoja tulevasti saavutettu?

Tänään ei kuitenkaan ollut näkyvissä juhlamieltä. Kaikki oli hiljaista ja innotonta, Töölöntoria myöten. Vähän tuntui kuin vanhan kunnon Stadin Arskan haamu leijailisi kaupungin yllä. Ei vielä tiennyt, onko kevät iloinen vai surullinen.

 

 

Jos kirjoittamasi suo sinulle iloa

Laskuri näyttää, että tämä on kirjoitus numero 1111 Töölöntorin blogissa.

Aika komea luku. En tainnut aloittaessani suunnitella, että tällaiseen määrään pääsisin. Enkä aio ihan tähänkään vielä lopettaa.

Oikeastaan näitä olisi muutama enemmänkin, mutta olen julmasti poistanut joitakin sisällöltään vanhentuneita tai harhautuneita.

Olen nimittäin lukenut vanhoja tuotoksiani. Siihen on avautunut houkutteleva tilaisuus, kun olen lukijalistasta huomannut, että aina silloin tällöin ilmestyy uusia lukijoita, jotka ryhtyvät lukemaan kronologisesti tai aihepiiri kerrallaan vanhoja kirjoituksiani. Näen listasta avatun kirjoituksen otsikon. Jos en otsikosta muista, mikä juttu sen takana on, avaan sen itselleni muistin virkistykseksi.

On siellä aika nolostuttaviakin sepustuksia mutta seassa myös sellaisia, jotka antavat tunteen, että tämäpä on tosi hyvä. Että olepa onnistunut...

Sellaiset tuovat iloa, juuri niin kuin mestarirunoilija Bo Carpelan kuvaa kirjoittaessaan reunamerkintöjä Horatiuksen, Vergiliuksen ja Danten runouteen. Carpelanin esittämää rinnastusta kirpputorilöytöihin jäin miettimään. Että mitähän kaikkea arvoituksellista minä olenkaan kirpputoreilta löytänyt.

Siinäpä hyvä idea aiheeksi johonkin tulevaan kirjoitukseeni.

 

Häiritsee hieman mukavuutta

 

Aloin lukea David Foster Wallacen kirjaa Päättymätön riemu (Infinite Jest - 1996, suom. Tero Valkonen 2020). Ei millään lähtenyt vetämään. Homma meni tukkoon muutamassa sivussa.

Täytyy tehdä uusi yritys joskus paremmalla ajalla. Joskus, kun ei päässä pyöri mitään häiritsevää, kuten koronaa, kesäsuunnitelmia tai kämpän siivousta. Ajatuksen pitää olla kirkas, kun tähän käy. Lukemisen pitää siinä olla päivän pääasia, hyvin monen päivän, sillä sivuja on 1079.

Mestariteokseksi mutta kieleltään ja rakenteeltaan hankalaksi tätä on kyllä luonnehdittu, joten ihan kokonaan omaksi heikkoudeksi en taida ongelmaa ottaa. Ehkä ensin olisi syytä ottaa vauhtia jostain helpommasta, sellaisista kuin James Joycen Odysseus, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä tai Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia.

"Hyvän kaunokirjallisuuden työ on lohduttaa häiriintyneitä ja häiritä mukavuutta", sanoo Wallace. Tässä olen kyllä suunnilleen samalla kannalla. Lohdutusta en alkusivuista tuntenut saavani, ja nyt pitääkin miettiä, löytäisinkö tähän hätään kirjoja, jotka häiritsevät mukavuutta vähän kohtuullisemmin.

 

 

Hyvät ja huonot merkit

Kerran kirjoitin täällä, että huono tämäpäivä on vain pieni ohimenevä tuokio vanhan hyvän ajan ja loistavan tulevaisuuden leikkauskohdassa.

Se oli ehkä sillä hetkellä oikealta tuntuva näkemys. Tänään se ei kuitenkaan osu aivan nappiin. Sitä pitäisi muokata jotenkin siihen suuntaan, että siinä puhuttaisiin kelvottomasta lähimenneisyydestä, lupauksia herättävästä tulevaisuudesta ja kohtuullisen kelvollisesta tästä päivästä.

Miten perustelen?

Kelvottoman lähimenneisyyden kaikki ymmärtävät selittämättäkin. Se on kestänyt jo yli vuoden. Lupauksia herättävä tulevaisuus avautui kohdallani tänään valmiiksi, sillä sain vanhan Yarikseni taas huollettuna ja puunattuna käyttöön. Se on seisonut vakuutuksesta ja akusta irrotettuna mekaanikkokaverini isossa tallissa Vantaalla lokakuusta asti.

Nyt siis pääsen taas lähtemään vaikka minne. Taustatekijöinä on lisäksi kaksi onnistunutta operaatiota: a) olen siirtynyt kesäaikaan ja b) saanut pistoksen. Pistoksesta tulee nyt kolme viikkoa, joten informaation mukaan ensimmäisen rokotteen suoja on nyt saavuttanut maksiminsa.

Tällaisen kohonneen turvallisuudentunteen vallassa lähdin siis kävelylle.

Kävelin Keskuspuiston metsäpolkua Pirkkolaan. Reitti oli jo melko täydellisesti sulanut. Paluumatkalle siirryin pois metsästä lännen puoleisille kaupungin kaduille. Kuva on sillalta, joka ylittää Hämeenlinnaan / Tampereelle vievän moottoritien Pirkkolan kohdalla. Kaukana näkyy Pasilan TV-linkkitorni. 

 

Matkalla muistui mieleen Munkkivuoren viisaan runoilijan Lassi Nummen säe, joka soveltuu minun tämänpäiväisiin hyvien odotusmerkkien tunnelmaani. Impulsseille ja päähänpistoille altis vaellusfilosofiani johdatti minut suuntaamaan askeleeni Lassi Nummen säkeiden syntysijoille Munkkivuoren Ulvilantielle.

Entä ne huonot merkit?

Alaselkä kipeytyi. Välillä piti pysähtyä bussipysäkin penkille selkää lepuuttamaan. Loppumatkan Munkkiniemestä ajoin raitiovaunulla. Olihan kävelykierros aika pitkä, toistakymmentä kilometriä. Mutta ei tällaista ennen ole tullut pitkilläkään kävelyillä.

 

Hyttystä tykillä

Laajalti tunnettu huhu väittää, että minä, Dessu, olen kaikenlaisten kieltojen, rajoitusten ja esteiden suuri ystävä. Vahvistan huhun paikkansapitävyyden, taiteen sensuuria lukuun ottamatta.

Minä suorastaan keräilen erilaisia kieltoja. Minulla on tietokoneellani ja kirjahyllyissäni vuosien kuluessa eri lähteistä kertynyt mittava määrä erilaisia kieltoja sanoin ja kuvin. Pienen näytteen kokoelmastani liitän tämän kirjoituksen perään.

Mielelläni myös kieltoja noudatan, varsinkin jos ne ovat asiallisia. Siksi minulle oli harmillinen pettymys, että hallituksen esitys koronataudin rajoittamiseksi ei tunnetusta syystä toteutunut. Mielestäni se olisi ollut kovasti tarpeellinen.

Hyttystä ei ole "oikeasuhtaista" ampua tykillä, väitettiin. Minusta olisi parempi ampua hyttystä kuin hyttyslaumaa, suorastaan valtavaa parvea. Sitä jäämme nyt odottamaan ja sitten vasta ammumme. Nyt ei osattu katsoa maailmalle. Joissakin maissa on ammuttu hyttystä siinä vaiheessa kun se on ollut hyttynen ja toisissa maissa siinä vaiheessa kun se on ollut valtava parvi. Ero näkyy ikävissä tilastoissa.

Vuosi sitten säikähdys tuotti perusoikeuksien valvojilta järkipäätöksen. Se antoi Suomelle luvan ampua tykillä hyttysen, ja se oli parasta mitä koko pandemian aikana Suomelle on tapahtunut. Saimme paremman kesän ja syksyn kuin muu Eurooppa. Sama olisi saanut toistua nyt.

Juridiikan kiemurat siis estävät viisaimman tavan hoitaa kriisi. Perustuslakivaliokunta teki vaarallisen päätöksen. Viisaampaa olisi tehdä nyt vaikkapa liian tiukat rajoitukset. Äkkiä ne saisi puretuksi, jos tilanne sallii.

Suomalaiset noudattavat vapaaehtoisesti viisaita suosituksia, väitetään. En usko. Suomessa on suoranainen kansanhuvi olla noudattamatta. Minunkin yläkerrassani on juuri tällä hetkellä, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 2 varsin äänekkään nuorisobileet.

"Tarkasti kohdennetut, tarkkarajaiset toimet", sellaisia nyt pitäisi hallituksen tehdä.

Siinä ollaan kyllä mahdottoman urakan ääressä. Loputon määrä erilaisia tapauksia pitäisi saada verbalisoiduksi lakikielisesti, niin että kiusamielisinkin oppositiolainen "ymmärtäisi" yksiselitteisesti, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Kokeilkaapa muokata vaikka alla mainituista kielloista "tarkkarajaisia" säädöksiä.