Riitapukari

Olen mielestäni aika hyvä riitelemään, kun sille päälle satun. Aika usein satunkin. Ei minulle aivan amatööri riitelyssä pärjää.

Siinä on vaan sellainen ongelma, että kunnon riitelyyn tarvitaan vastapuoli. Yritäpäs riidellä yksin! Se on vähän sama kuin yrittäisi painia yksin. Voisi katsojan silmiin näyttää aika omituiselta – eipä silti, aika omituiselta se paini näyttää kaksinkin.

Olen viime aikoina yrittänyt päästä riitelemään, mutta en ole onnistunut. Toista osapuolta ei saa puhelimeen. Kiukku siitä sen kun kasvaa.

Kun soitin, N-pankin puhelin piippasi jonotusääntä. Tuli ilmoitus, että oletettu jonotusaika on 33 min. Odotin ainakin 33 min. Jonotusmusiikki oli kamalaa . Sitten joku vastasi. Selitin asiani. Piti tunnistautua nettipankin pin-koodilla. Sitten minut siirrettiin uuteen piippausjonoon, jonka piti johtaa asiaa hoitavalle virkailijalle. Ainakin 33 min meni taas kamalaa musiikkia kuunnellen. Sitten tuli ilmoitus, että pahan ruuhkan vuoksi henkilö ei ole enää tänään tavattavissa, soittakaa huomenna uudestaan.

Siinä kohdassa suustani loiskahti ruma sana, ehkä useampikin. En tullut laskeneeksi, montako.

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Yrityksiä on ollut aika monta. Perille ei pääse. Siinä pankissa ei toimi tehokkaasti muu kuin palvelumaksun periminen tililtä automaattisesti kerran kuussa.

Asiani ei edes olisi kovin monimutkainen. Minulla oli laina kesämökin ostamiseksi. Lainan vakuutena oli asuntoni osakekirja. Laina tuli kokonaan maksetuksi jo yli kaksi vuotta sitten, mutta osakekirjaa pankki ei ole palauttanut. Olisin kysynyt, miten saisin sen pois pankista.

Minun mielestäni pankin olisi pitänyt palauttaa osakekirja oma-aloitteisesti. Miksi pankki pitää vakuuden, jos mitään lainaa ei ole? Tästä haluaisin sanoa muutaman kirpeän sanan – mieluiten jollekin korkea-arvoiselle pankkipäällikölle.

Mutta riitapukari joutuu pitämään mölyt mahassaan, kun pankkiin on mahdoton päästä.

 

Yhtä hymyä

                                                   (Vehniäinen & Lappalainen / Kamala luonto / I-S)

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa. Se on helppo uskoa – katsokaapa ympärillenne, sen huomaa heti. Yhtä hymyä täynnä koko valtakunta.

Silti kiinnostaisi tietää, miten asia on tutkittu. Keneltä on kysytty, miten kysymykset on asetettu?

                                                              (Ville Ranta / Iltalehti)

Luin, että ympäristön kauneus on yksi osa. Se on helppo uskoa. Yhteiskunnan toimivuus on toinen. Onkohan näin enää kauan. Katsokaapa tarmokkaita toimia vaikkapa terveydenhuollon ja kulttuurin alas ajamiseksi säästöjen tekosyyllä. Entä korruption vähäisyys? Eikös juuri nyt ole korkean tason poliittinen virkanimitys tekeillä heikoimman hakijan palkitsemiseksi tehdyistä palveluista.

                                           (Vehniäinen & Lappalainen / Kamala luonto / I-S)

Eivät taida entiset perustelut enää pitkään riittää ykkössijan pitämiseksi Suomessa. Yhteiskunta ei ykkössijaa enää ansaitse. Yksilötason sisäinen tyytyväisyys on siten eri asia. Suomen kansa on sinnikäs sietämään.

 

Käsi

 

Muisto lapsuusvuosilta:

Täti katseli kättäni.  – Tämä käsi tarttuu kynään, ei lapioon. Kyllä hän jotain sanoi myös kämmenen viivoista, mutta se ei jäänyt muistiin. Mutta kynä jäi, ja oli minulla kyllä lapiokin pihan leikkipaikalla. Muistaakseni tartuin siinä heti kynään ja aloin piirrellä vihkoon. Se vihko on tallella. 

Muisto vähän myöhemmiltä lapsuusvuosilta:

Esitin pikkujoulujuhlassa lorun sormista. Se oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni. Äiti neuvoi, että loru pitää esittää veikeästi, ei totisena. Äiti näytti, miten se veikeys ilmeillä tehdään. Luulen, että totisuus kuitenkin voitti tosipaikan jännityksessä. (Kuva: Lasten aarreaitta / toim. Tauno Karilas & Olli Nuorto 1955) 

Muisto nuoresta aikuisuudesta:

Tyttäreni toi 1992 päiväkodista lahjan, oman kätensä kuvan. Se on edelleen seinällä makuuhuoneessa. Aika pieni käsi. Se käsi hoitaa sairaita. 

Nyt 1:

Kädet ovat kiinnostavia. Olen tottunut tarkkailemaan huomaamattomasti tapaamieni ihmisten käsiä. Nyt löysin kirjasta kuvauksen, joka melkein sopisi minuun. (Kirja: Lars Sund, Vaasan prinsessa / Prinsessan av Vasa / Teos / Förlaget 2024) 

Nyt 2:

Käteeni tuli ullakon hyllystä tikku. Olen yrittänyt poistaa pinseteillä, mutta ei. Netistä löysin hyväntuntuisen ohjeen, mutta tikku on niin lähellä peukaloputtia, että siihen kohtaan ei imukuppia saa tarttumaan.