perjantai 18. lokakuuta 2024

Viestintuoja ammutaan

Helsinki on remontissa. Kulkeminen on hankalaa, monet ovet ovat lukossa – esimerkiksi Kansallismuseo.

Kyllä remontit enimmäkseen tarpeellisia ovat. Kadut kaivetaan auki, koska alla olevat putket ja kaapelit pitää uusia. Talot rapistuvat ja uutta tekniikkaa tarvitaan,

Turhaakin on. Ihan kaikkia suunnitteilla olevia jäähalleja ja pysäköintiluolia en osaa pitää tarpeellisina. Onneksi arvokkaiden rakennusten purkamisvimma jäi 60-luvulle. Elleivät nyt sitten pura eduskuntataloa, joka lehdestä lukemani mukaan on pahasti vaurioitunut terroristien hyökkäyksessä. Punaväriä kuulemma tihkuu pylvään saumasta.

Itse jättäisin kyllä tihkumaan.

Kaupunki tarvitsee muistikuvia historiallisista vaiheistaan – eräänlaisia historian näkyviä kerrostumia. Siinä vieressä Kansallismuseon pääovessa on luodinreikä vuodelta 1918 (ks. vanha kirjoitukseni ja kuva  KLIK) . Pitkänsillan kivikaiteessa on kranaatin aiheuttamia vaurioita samalta ajalta. Snellmanin patsaan jalustassa on ruhjeita vuoden 1944 pommituksista.  Ei näitäkään vaurioita ole siivottu pois näkyvistä.

Elokapina on viestintuoja. Olemme peruuttamattoman ilmastokatastrofin partaalla. Tarvitsemme kaikki keinot käyttöön kriisin ratkaisemiseksi. Siinä pylväiden takana on paikka, jossa voitaisiin tehdä paljon asian korjaamiseksi.

Kansalaistottelemattomuuden tarkoituksena ei ole saada hyväksyntää aktivisteille itselleen vaan raivata julkista näkyvyyttä itse asialle. Ilmastoasia todellakin ansaitsee näkyvyyttä. Rakenteellisten ongelmien – joihin lisäksi liittyy isoja taloudellisia intressejä – korjaaminen ei todellakaan onnistu siten, että pyydetään kauniisti, muistetaan käytöstavat ja lopuksi kiitetään ja kumarretaan. Historia on täynnä esimerkkejä. Muistetaanpa vaikka Amerikan orjuuden lopettaminen tai Suomen itsenäistymiseen johtaneet vaiheet.

Jos järjestäytynyttä yhteiskuntaa vielä 100 v päästä on, niin varmaan ihmetellään, kuinka aikoinaan ilmastonmuutosta torjuvaa järjestöä vaadittiin kiellettäväksi rikollisjärjestönä. Sen ajan ihmiset voisivat käydä katsomassa niitä punaväriä tihkuvia pylväiden saumoja. Siinä näkyisi muinainen varoitusmerkkimerkki, ettei kukaan talossa toimiva päättäjä voisi sanoa niin kuin saksalainen sota-ajan sukupolvi: ”Me emme tienneet.”

 Nyt on toteutumassa taas kerran antiikista asti tuttu menetelmä, jossa viestintuoja ammutaan.

Kannatan Elokapinan toiminnan lopettamista niin, että tehdään riittävät ilmastotoimet maapallon pelastamiseksi. Silloin maailman Elokapinat lopettavat itse toimintansa tarpeettomana. Ilman sitä eivät lopeta.




maanantai 14. lokakuuta 2024

Hyvä hämäämään

Sain kaverilta alkeisopetusta tekoälyn käyttämisestä. Heti nappasi. Tätä on opittava lisää.

Kaveri näytti, miten Äly osaa tehdä kuvia tyhjästä. Aivan erinomaisia valokuvia tekikin, kun vain kohteliaasti pyydettiin. Yhteen kuvaan Äly pisti minutkin mukaan – vähän sellaiseen iloluonteiseen seuraan, jota en suurin surminkaan näyttäisi netissä.

Osaanhan minä Photoshopia käyttää ja Paint Shop Prota myös, mutta Äly näytti olevansa kuvankäsittelyssä paljon kekseliäämpi.      Tällä voisi tehdä vaikka mitä filunkia.

Tuossa blogisivun oikeassa laidassa profiilikuvan alla lukee muun itsekehun seassa, että olen ”hyvä hämäämään”. Sitä voi pitää luotettavana lausuntona, sillä sen on lausunut arvostettu ex-sihteerini neiti B., joka kyllä tietää ja huomaa. Niinpä voisin teettää Älyllä hienoja kuvia käytettäväksi vaikkapa blogissa kertomaan lukijoille uusista (ja mikseipä vanhoistakin) ihmeellisistä seikkailuistani.

Ei tämä ihan uusi ilmiö ole. Monenlaista hämäystä on kokeiltu vanhoillakin konsteilla. Mutta kaverin antama esittely vakuutti minut, että uudella konstilla hämäys onnistuu paljon paremmin. Tällaista uudistusta maailma on jo kauan kaivannut. Tätä voi käyttää vaikka mihin. Odottakaapa vain! 



(Ylempi kuva on netistä löydetty, ei tekijätietoa. Aku Ankassa outo nimivirhe)



 

keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Pohjanmaan kautta

Katsoin Ylen kotimaisten elokuvien sarjassa kaksi Antti Tuurin romaaneihin pohjautuvaa elokuvaa. (Pohjanmaa, ohj. Pekka Parikka 1988  ja Ameriikan raitti, ohj. Lauri Törhönen 1990).

En muista kumpaakaan nähneeni aikaisemmin, vaikka siihen aikaan katsoin kaikki kotimaiset uutuudet.

Enpä tunne paljon menettäneeni, vaikka nämä jäivät väliin. Elokuvien keskeinen sisältö oli äijien kännireuhaaminen, Parikalla Pohjanmaan kotilakeuksilla, Törhösellä veropakolaisina Amerikassa. Lisämausteina on ronskia puhetta, holtitonta käytöstä, sovinismia ja Törhösellä maineensa mukaisesti myös paljaita tisseijä.

Lajityyppi ei ole minulle enää sovelias. Joskus nuorena sitä saattoi pitää hauskanakin, mutta loputon toisto kirjallisuudessa ja elokuvissa on vienyt voimat. Kaupallisesti lajityyppi lienee kestomenestyjä sukupolvelta toiselle. Ja onhan näihin saatu mukaan iso joukko huippunäyttelijöitä, varsinkin Parikalle.

Tuurin kirjat sen sijaan muistan laadukkaina, vaikka vuodet ovatkin hämärtäneet muistikuvaa. Ne olisivat ansainneet moni-ilmeisemmät filmatisoinnit. Arvostan Tuurin tuotantoa, hyllyssäni on 12 kirjaa, useimmat omistuskirjoituksella.

Pohjanmaan kanssa olen viime aikoina ollut tekemisissä muutenkin. Yle Teeman kätköistä löytyi Orvokki Aution trilogiaan perustuva sarja Viistotaival, Kotipesä, Merkki päällä (ohj. Timo Bergholm 2000). Sarjan katsominen pisti lukeman myös kirjat.

Tässä sekä kirjat että filmit ovat aivan huippulaatua. Eteläpohjalaisen elämänmuodon kuvaus osuu kohdalleen, kun Larvan talon aikamiespoika Olavi (Pekka Valkeejärvi) tuo taloon nuoren miniän, Armin (Minttu Mustakallio). Äiti Laimi (Ritva Oksanen) hallitsee taloa halvaantuneen Ilmi-siskonsa kanssa. Meno ja meininki talossa on melkoista kaikkine käyttäytymiskuvioineen ja sukusalaisuuksineen.


Minun sukujuureni isän puolelta ovat peräisin Etelä-Pohjanmaalta, joten olen lapsesta asti serkkujeni välityksellä saanut kosketuksen maakuntaan, sen elämäntapaan ja murteeseen. Aution kirjat tuovat sen herkullisella tavalla esiin. Dialogin kieli on erityisen herkullista.  Se pakottaa hitaaseen lukemiseen, jossa lukija hiljaisesti maistelee omassa suussaan tutun puheenparren yksityiskohtia.