Yhtä hymyä

                                                   (Vehniäinen & Lappalainen / Kamala luonto / I-S)

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa. Se on helppo uskoa – katsokaapa ympärillenne, sen huomaa heti. Yhtä hymyä täynnä koko valtakunta.

Silti kiinnostaisi tietää, miten asia on tutkittu. Keneltä on kysytty, miten kysymykset on asetettu?

                                                              (Ville Ranta / Iltalehti)

Luin, että ympäristön kauneus on yksi osa. Se on helppo uskoa. Yhteiskunnan toimivuus on toinen. Onkohan näin enää kauan. Katsokaapa tarmokkaita toimia vaikkapa terveydenhuollon ja kulttuurin alas ajamiseksi säästöjen tekosyyllä. Entä korruption vähäisyys? Eikös juuri nyt ole korkean tason poliittinen virkanimitys tekeillä heikoimman hakijan palkitsemiseksi tehdyistä palveluista.

                                           (Vehniäinen & Lappalainen / Kamala luonto / I-S)

Eivät taida entiset perustelut enää pitkään riittää ykkössijan pitämiseksi Suomessa. Yhteiskunta ei ykkössijaa enää ansaitse. Yksilötason sisäinen tyytyväisyys on siten eri asia. Suomen kansa on sinnikäs sietämään.

 

Käsi

 

Muisto lapsuusvuosilta:

Täti katseli kättäni.  – Tämä käsi tarttuu kynään, ei lapioon. Kyllä hän jotain sanoi myös kämmenen viivoista, mutta se ei jäänyt muistiin. Mutta kynä jäi, ja oli minulla kyllä lapiokin pihan leikkipaikalla. Muistaakseni tartuin siinä heti kynään ja aloin piirrellä vihkoon. Se vihko on tallella. 

Muisto vähän myöhemmiltä lapsuusvuosilta:

Esitin pikkujoulujuhlassa lorun sormista. Se oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni. Äiti neuvoi, että loru pitää esittää veikeästi, ei totisena. Äiti näytti, miten se veikeys ilmeillä tehdään. Luulen, että totisuus kuitenkin voitti tosipaikan jännityksessä. (Kuva: Lasten aarreaitta / toim. Tauno Karilas & Olli Nuorto 1955) 

Muisto nuoresta aikuisuudesta:

Tyttäreni toi 1992 päiväkodista lahjan, oman kätensä kuvan. Se on edelleen seinällä makuuhuoneessa. Aika pieni käsi. Se käsi hoitaa sairaita. 

Nyt 1:

Kädet ovat kiinnostavia. Olen tottunut tarkkailemaan huomaamattomasti tapaamieni ihmisten käsiä. Nyt löysin kirjasta kuvauksen, joka melkein sopisi minuun. (Kirja: Lars Sund, Vaasan prinsessa / Prinsessan av Vasa / Teos / Förlaget 2024) 

Nyt 2:

Käteeni tuli ullakon hyllystä tikku. Olen yrittänyt poistaa pinseteillä, mutta ei. Netistä löysin hyväntuntuisen ohjeen, mutta tikku on niin lähellä peukaloputtia, että siihen kohtaan ei imukuppia saa tarttumaan. 

Älä liioittele

Nuori tuttava pistää harva se päivä Instagramiin kuvia itsestään aamulenkillä. Hän juoksee joka aamu 5 - 10 km. Herätys on klo 5.00.

En viitsinyt sanoa, että minä menen nukkumaan klo 4.00. Tunsin, että on hienotunteista jättää sanomatta asioita, jotka voivat herättää kateutta. Luulen, että ei ole erityisempi ilo vääntää itsensä ylös sängystä tuollaiseen aikaan ja lähteä riehumaan.

Mutta hän tekee uraa. Silloin on kai pakko.

Lisäksi hän lähettelee kuvia punttisalitreeneistään. Nuori poikamies jaksaa, jos on motivaatio. Minussa kuitenkin herää epäily, tietävätkö tuollaiset Instagamin ihmiset, jotka heräävät lenkille joka aamu klo 5, että maailmassa on myös alkoholia ja seksiä ja jäätelöä. En uskaltanut kysyä.

-Ei ole hyvä raataa liikaa, täytyy myöskin laiskotella väistä, välistä huvitella, sanoi jo viisas Minna Canth.

Tosin on minullakin samaa lopputulosta tavoitteleva motivaatio, vaikka en teekään uraa. Minun konstini on kuitenkin helpompi, se ei vaadi nousemaan klo 5. Vuoden alusta olen käyttänyt kuvassa näkyvää konstia.

On se tepsinyt. 7 kg elopainosta on kadonnut. En tiedä, onko se yksin kyseisen tuotteen ansiota, sillä asiaan on saattanut vaikuttaa myös samaan aikaan toteutunut tipaton tammikuu, tipaton helmikuu ja tipaton maaliskuun alkupuolisko. Vasta edellisessä blogikirjoituksessa  (”Yhtä juhlaa”) paljastettu tapahtumasarja katkaisi 2½ kuukautta kestäneen raitistelukierteen. Hyvä niin – kohtuus kaikessa.

Yhdestoista käsky: älä liioittele.