Pieni pirulainen

                                                   Titivillus / Hattulan Pyhän ristin kirkko 

Kalenteri näyttää, että olisi aika herätä horroksesta ja ryhtyä aktiiviseksi. Kesän koettelemukset ovat muisto vain, ja edessä on vuodenajoista viihtyisin.

Yksi tapa osoittaa virkoutumista on ruveta taas kirjoittamaan. Olen kolmisen kuukautta noudattanut ikimuistoista perinnettäni ja pysytellyt poissa näppäimistöjen ääreltä. Blogiakin olen visusti karttanut – vain muutaman vähäisen kirjoituksen olen sadeöiden ratoksi rääpinyt kasaan. Pitkä paussi kerran vuodessa tekee hyvää, voin vakuuttaa.

Paitsi että se tekee myös pahaa.

Luulisi, että sormien kyky näpytellä sujuvaa tekstiä säilyisi muutaman kuukauden tauon yli. Että jonkinlainen sormien lihasmuisti olisi voimissaan tauon jälkeenkin. Olenhan sentään koko ikäni kirjoittanut vähintään puoliammattimaisesti (ja sen toisen puolikkaan olen lukenut muiden kirjoittamia tekstejä).

Mutta ei. Tauon jälkeen kirjoittaminen tökkii. Koko ajan tulee kirjoitusvirheitä. Jokaisen sormen painalluksen jälkeen pitää vilkaista, osuiko sormi oikealle nappulalle. Usein ei osunut. Kirjoittamiseen tuskastuu, jos pitää alinomaa palata korjailemaan virhenäppäilyjä. Niin kuin tässä nyt.

Tiedän kyllä, miksi näin käy. Syyllinen on Titivillus, tuo pieni pirulainen. Kirjoitusvirheiden suojelupyhimys. Tai ehkä paremminkin suojelusdemoni.

En ryhdy tässä tarkemmin esittelemään tätä pienikokoista heppua. Kiinnostuneet voivat lukea tietoa vaikkapa Wikipediasta (klik)

Ylemmässä kuvassa ilkimys on Hattulan Pyhän ristin kirkon seinällä. Olen siellä pysähtynyt monet kerrat matkallani Helsingistä kesäkotiini Längelmävedelle. Luin äskettäin Anneli Kannon erinomaisen romaanin Rottien pyhimys (2021), joka kertoo tämän kirkon kuvien maalaamiseen liittyvän tarinan.

Alemmassa kuvassa Titivillus on oikeassa alanurkassa valmiina osallistumaan kirjoituspuuhiin (Hieronymus Bosch: Pyhä Johannes Evankelista Patmoksella – 1505)

 

                                                                                          Hieronymus Bosch 1505

Pikkuisen villiinnyin

Helppo sinne oli mennä. Kävelin kotoa viitisen minuuttia loivaa alamäkeä. Kahdet kadunylitykset liikennevaloissa pysäyttivät. Keltainen sadetakki olisi ilmeisesti kuulunut pukea ylle, mutta sellaista minulla ei ollut.

En minä olympiastadionilla usein käy, urheilukilpailuissa en ollenkaan. Nyt ei ollut urheilua, oli konsertti. Ultra Bra.

Kaksi kertaa muistan aikaisemmin käyneeni stadionilla konsertissa. Rolling Stones ja Mestarit. Niistä on kauan.

Ultra Bra taitaa jäädä viimeiseksi bändiksi, josta tuoreeltaan pikkuisen villiinnyin. Kuuntelin kaikki levyt ja luin sanoitukset tarkasti. Minulla oli henkilökohtainen kontakti bändiin jo ennen sen suuruudenaikaa. Bändin rumpali tuli tutuksi työni kautta ja privaatistikin. Hän toi minulle kuunneltavaa. Sain pyydettyä jopa perustajaporukan nimikirjoitukset.

Ja kyllä, konsertti oli nautinto. Pikkuisen yli-ikäiseksi havaitsin itseni, mutta ei se mitään. Ilo oli korkealla, kansa osasi laulut ja lauloi mukana. Tällaisena maailmanaikana taide on ainoa, jolla on kyky ja voima antaa toivoa paremmasta.

 

Olen hot

Kuvassa on kirjoja, joiden avulla yritän poseerata trendikkäästi. Ne ovat sarjakuvakirjoja, joten lukeminen on nopeaa: sanoja vähän, kuvia paljon.

”Tärkeintä on näyttää lukeneelta, sivistyksestä viis”, kertoo HS- kolumnissaan Adile Sevimli, jota pidän yhtenä nuoren toimittajapolven lahjakkaimmista. Hänen osaavan piikikästä tekstiään on ollut ilo lukea. – Lukemien on nyt hot.

                                                   Adile Sevimli HS 11.8.25

Kuvan sarjakuvat ovat myös piikikkäitä, paikoin jopa ilkeitä, varsinkin molempien naispuolisten tekijöiden kirjat.

Nyt kun olen oppinut poseeraamaan kirjojen avulla, aion jatkaa samalla linjalla. Tarvitsen kirjojen lisäksi muutakin rekvisiittaa. Seksikkyys tepsii aina. Suomen kuvalehti kertoo, että lukeminen on nyt seksikästä, ja kirjallisuuslehti Nuori Voima on lanseerannut mesenaattituottenaan stringit. Sellaiset hankin pikaisesti. Ehkä pistän joskus kuvan tänne.

Sarjakuvia luen nyt enemmänkin. Kaivoin jo esiin hieman vanhemman sukupolven Mämmilän, joka oli aikansa loistavin yhteiskunta.analyysi. Menen torin laidalla sijaitsevaan trendiravintolaan, kaivan Mämmilän laukustani ja olen hot.