Tyhmyys

Oli tämä Erasmus viisas mies. 500 vuotta sitten hän jo näki tarkasti meidän aikamme megatrendin.  

Olikohan tuo ennustus? Vai oliko hänellä jo 1500-luvun alussa lähiympäristössään näkyvissä ilmiön alkumuoto?

Täytyypä lukea Erasmusta taas lisää. Tyhmyyden ylistys (Moriae Encomium1509, suom. Kauko Kare 1974) on täynnä viittauksia klassiseen kirjallisuuteen renessanssihumanisteille tyypilliseen tyyliin. Tyhmyys esiintyy yhtenä jumalista. Kirjalla oli huomattava vaikutus myöhempään kirjallisuuteen, ja se vei eteenpäin jopa uskonpuhdistusta.

Mutta kuinkas sattuikaan, minulla oli selailtavana juuri ennen Tyhmyyden ylistystä Erasmuksen aihepiiriin loistavasti johdatteleva nippu vanhaa filosofista suomalaista sarjakuvaa, Pekka Puupäätä.

Tässä järjestyksessä, suosittelen!

 

Tottelisinko?

Roskakatoksen ovessa lukee isolla, että sinne ei saa jättää koneita eikä huonekaluja. Ne pitää itse viedä Sortti-asemalle.

Eilen sinne roskakatokseen oli jätetty iso jääkaappi-pakastin. Siitä nousi heti myrsky taloyhtiön nettisivulla. – Onko kukaan nähnyt, kuka sen sinne vei?

Minä näin. Nyt olen käynyt sielunsisäistä kamppailua, ilmiantaisinko syyllisen huoltoyhtiölle. Saman tyypin olen aikaisemmin huomannut myös tunkevan kaikki jätteensä lajittelemattomina sekajätteeseen.

Minä itse olen tietysti mallikelpoinen kierrättäjä (huom!  tämä on hyvesignalointia). Biojäte yhteen keräysastiaan, metalli toiseen, muovi kolmanteen, kartonkii neljänteen, paperi viidenteen, lasi kuudenteen, sekajäte seitsemänteen;  pullot, paristot ja pienelektroniikka kauppaan, vaatteet Uffeen, isot tavarat Sorttiin.

Jätteiden lajittelussa tottelen mielelläni, sillä pidän asiaa tärkeänä.

Kyllä kansa (enimmäkseen) tottelee, jos tunnistaa vaatimukselle kelvollisen syyn. Mutta kansa purnaa, jos vaatimuksen syy ei ole ymmärrettävä. Kansa miettii mielessään niin kuin Arvo Salo runossaan: "Tottelisinko, kun mua vaaditaan / rivistössä tahtiin marssimaan? / Tottelisinko? Täytyisikö mun? / Miksen todellakin voisi? / Varsinkin jos torvet soisi?"

Mutta luutnantti Lammion suunnitelmiin ihan kaikki eivät alistu. En edes minä. Nöyryys ei taivu. Kuvat kertovat sellaisesta.

 

Ennustamisen vaikeus

Matematiikanopettaja tuskastui Pentin ja minun loputtomaan sähläämiseen ja ärähti, että meille käy elämässä huonosti.  Lukio on meille väärä paikka, ojankaivajiksi päädymme.

Tätä Pentti ei ole unohtanut, vaikka siitä on jo 55 vuotta. Sitä taas muisteltiin, kun iltaa istuimme. Ei käynyt meille elämässä kovin huonosti. Ei tullut ojankaivajia vaan maistereita, molemmista.

Esiin kaivettiin arkistoni kätköistä koulun vuosikertomus ylioppilasvuodeltamme. Siihen aikaan koulun vuosikertomuksessa pistettiin näytille kaikkien uusien ylioppilaiden nimet ja arvosanat. Se oli kuin juoru- tai verokalenteri; siitä uteliaat saivat katsella tuttujen ja tuntemattomien laudaturit ja improbaturit. Kateus ja vahingonilo vaihtelivat.

Olimmehan me Pentin kanssa aika huolettomia oppilaita – sellaisia tyypillisiä takarivin poikia, joita koulu ei oikein motivoinut ponnistelemaan. Oli tärkeämpääkin ajateltavaa, rokki ja tytöt erityisesti..

Nyt me Pentin kanssa katselimme vuosikertomuksen nimi- ja arvosanalistaa sillä silmällä, että kenelle kävi elämässä hyvin, kenelle huonosti.

Läheskään kaikista meillä ei ollut tietoa. Meille takarivin hunsvoteille – oli siellä takarivissä muitakin kuin Pentti ja minä – kävi kuitenkin kaikille hyvin, mikäli kriteerinä pidetään myöhempää opiskelumenestystä.

Hyvin kävi myös monelle eturivin priimukselle – mutta ei kaikille. Yksi pääsi kyllä opinnoissa pitkälle mutta alkoholisoitui kohtalokkaasti. Toinen päätyi bisneksissään rikolliselle tielle. Kolmannelta loppuivat voimat kesken.

Kuvan huoneentaulussa Pentti ja minä etenimme vasenta kaistaa joiltakin osin kaksi ensimmäistä kehityspykälää, sen jälkeen hyppäsimme joiltakin osin oikean kaistan viimeiseen pykälään. Mutta kokonaisuutena kuvassa ei mikään osu kohdalleen. Tällaista se propaganda ja asennekasvatus on.

Miten menikään se vanha viisastelu ennustamisen vaikeudesta?