lauantai 31. lokakuuta 2020

Hyvä hämäämään

"Mitäpä turhaan selittämään sanomisiaan! Toisille ei tarvitse, toisille ei kannata."

Tämän viisaalta mutta hieman ylimieliseltä kuulostavan ohjeen olen kirjoittanut täällä ennenkin. Se on pätenyt  likimain kaikkeen sanomiseen, mielipiteistä vitseihin.

Nyt olen huomannut erehtyneeni. Joskus kannattaa selittää. Jos ei muille, niin minulle kuitenkin. Tuli nimittäin tilanne, jossa minä en ymmärtänyt vitsiä mutta kaikki muut näyttivät ymmärtävän.

Paikalla oli muutama korkeasti sivistynyt musiikin ammattilainen, niitä tuttavia kun minulla riittää. Minä olin ainoa moukka, jonka taidot riittävät vain Ukko Nooan soittamiseen pianolla yksisormisesti. Ja tällaisessa seurueessa kuunneltiin klassisen musiikin vitsiohjelmaa (tässä linkki).

Kaikkia nauratti niin, minulla korkeintaan hymynväre toisessa suupielessä. Siinä piti nopeasti ratkaista, teeskentelenkö tajuavani. Minähän olen tunnetusti hyvä hämäämään.

En teeskennellyt, sillä se ei olisi ollut uskottavaa. Sen verran hyvin siinä porukassa minut tunnetaan.

Sitten jälkeenpäin sain yksityisopastusta ohjelman ideoihin ja viittauksiin. Kyllä minulle kannatti selittää.


 

 

maanantai 26. lokakuuta 2020

Salassa pidettävää

  

Olen huolestuneena seurannut muutama päivä sitten julkisuuteen tullutta tapausta, jossa psykoterapiafirmalta on varastettu potilastietoja ja ruvettu kiristämään niillä sekä firmaa että potilaita. Tätä kirjoitettaessa poliisi ei ole edennyt rikoksen tutkimuksissa.

 Minua henkilökohtaisesti tapaus ei kosketa, mutta tuttavapiirissäni on ainakin yksi, jota koskee. Tiedän kyseisen henkilön taustat ja ymmärrän, että niiden julkisuuteen pääseminen olisi ahdistusta aiheuttava asia. Kyseessä on sukupuolen korjaamiseen liittyvä hoito. Tähän asti suvaitsemattomuus on tullut eräiltä kristillismielisiksi itsensä ilmoittaneilta tahoilta. Siinä on ihan kylliksi kestettävää, eikä se kaiketi ole loppumassa, sillä Sana on ikuinen. Lisää suvaitsemattomuutta ei kaivattaisi.

 Kiristys taitaa olla jossakin mitassa useimmille itse koettua. Minä muistan kouluvuosina joutuneeni muutaman kerran luopumaan viikkorahastani isompien poikien vaatiessa tupakkarahaa. Tappeluun kykenemättömänä nahjuksena en muuta voinut. Oli meitä muitakin, samantapaisin kriteerein valittu joukko.

 Eräs kaverini kertoi taannoin joutuneensa ns. hunaja-ansaan. Viehkeä neito oli saanut hänet mukaansa, ja kohtaamisen huipennuksesta oli sitten paljastunut ikävää kuva-aineistoa. Rahalla siitäkin selvittiin.

Minulla on hyvin tuore tapaus, tosin täysi hämäys. Forumina oli vanha kunnon internet. Tapauksen voi lukea liitteenä olevasta kuvasta.

 


En reagoinut mitenkään tähän kirjeeseen enkä siinä esitettyyn vaatimukseen. Mitään ei ole sen koommin kuulunut. Asia on tainnut lähettäjältä unohtua, sillä siitä tulee kohta kolme kuukautta.

Reagoimattomuus oli helppo toteuttaa, sillä kirjeessä kuvattua toimeliaisuutta ei ole tapahtunut. Niinpä siitä ei voi olla kuviakaan.

 Asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Ajatus eteni miettimään, voisiko osaavalla kuvankäsittelyllä tehdä sellaisen kuvamanipulaation, joka näyttäisi uskottavalta. Enpä välittäisi joutua sellaisen uhriksi.

 En käyttäisi sanaa ´ahdistus´, mutta jotain lievempää sen suuntaista tästä hetkeksi tuli. Mistä lähettäjä oli saanut privaattisähköpostini osoitteen? Onko odotettavissa lisää?  Olisiko pitänyt ilmoittaa poliisille?

Hiukan epäröin tämän julkistamista lisäharmien välttämiseksi. Siksi piilotin kuvasta kaikki tunnistamistiedot (nimi, osoite, päivämäärä), sillä arvelen, että samaa kirjettä on lähetetty muillekin kuin minulle.

 

 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Vilua ja nälkää

Villasukat jalkaan ja makuuhuoneen ikkuna yöksi kiinni. Tähän on taas tultu. Minusta on tullut vilukissa.

Ne villasukat ovat kyllä kauniit, kirkkaanpunaiset. Vähän liian väljät, sillä ne pyörivät helposti jalassa niin että kantapää kääntyy eteen. Ja liian paksut - ne eivät mahdu kenkään kun lähden kävelylle. Crocseihin mahtuisivat, mutta niillä ei tällainen muotitietoinen herra ei kehtaa kaupungissa ulos mennä.

Maalla kehtasin. Vain omassa pihassa.

Voikohan olla mitään tyylittömämpää pukeutumista kuin crocsit ja verryttelyhousut? Minulla molemmat olivat käytössä kaiken kesää - siis maalla.

Tätä kai joku kaupunkilaissnobi voisi sanoa kapinalliseksi käyttäytymiseksi (ikäkapinaksi? kultaisen / varttuneen iän kapinaksi?) Vielä kun olisi ollut Hankkijan lippalakki, niin kapinallisuutta ilmaiseva imagoposeeraus olisi ollut täydellinen. Ja miksei verkkopaitakin, mutta silloin taitaisi mennä jo liikaa turhapuroiluksi.

Crocsit ovat kyllä mukavat, se on myönnettävä. Ne saa jalkaan kumartumatta, ja se on tärkeää, kun usein lähtee ulos ja kohta palaa. Onnistuu helposti yöllä pimeillä portaillakin, kunhan muistaa, mihin kohtaan on ne riisunut.

Ettei mene liialliseksi kehumiseksi, pitää moittiakin. On crocseissa kaksi vikaa. Sateen jälkeen ei oikein voi pitää sukkia. Kun lähdin saunarakennuksen pienestä kirjoituskamaristani päärakennukseen syömään, matkalla on nurmikkoa. Siitä ei kuivin sukin selviä, sillä crocseissa on reunoilla ja päällä reikiä. En oikein ymmärrä, miksi. Miksi ne eivät voisi olla umpinaiset? Märät sukat ovat ikävät, mieluummin siitä menee paljain mutta palelevin varpain. Crocseilla ei myöskään kannata mennä hiekkatielle. Aina siinä pyörähtää kivensiru jalan alle eikä sitä saa pois pohjan kulhomaisesta kourusta ravistamalla. Pitää ottaa kenkä käteen ja kääntää ylösalaisin.

 

Villasukat ovat parhaat sisällä. Olen kokeillut myös Reinoja ja huopatossuja. Lämpimiä nekin ovat, mutta eivät sovellu lukunojatuolissa istumiseen jalat pyllyn alla, sillä niissä on kovia reunoja.

Tänä jouluna taitaa olla vaikeaa ostaa uusia villasukkia, sillä ilmeisesti perinteiset joulumarkkinat Vanhalla ylioppilastalolla ja Senaatintorilla perutaan epidemian vuoksi. Ehkä minun olisi syytä ensi kesänä ryhtyä omavaraiseksi villan tuottajaksi. Kesäkotini ympäristö olisi oivallista lampaiden pitoon. Varastorakennusten romukätköistä löysin kahdet karstat ja kolme rukkia. Eiköhän niillä pääsisi alkuun. Ja minähän osaan kutoa. Tai ainakin nuorena osasin, kunhan sain apua vaikeissa kohdissa, sellaisissa mutkapaikoissa.


Ai niin vielä tuo otsikon lupaama nälkä? Se riivaa tähän aikaan yöstä, kun olen syömättä klo 18:n jälkeen. Poikkeukset melko harvinaisia.