Muutos suunnitelmaan

Muutin mieleni viime tingassa. En lähdekään vapuksi maalle, vaikka sellainen himokas tunne oli mieleen juolahtanut, kun sain taas mainion autoni Toyota Yariksen herätetyksi melkein puoli vuotta kestäneeltä talvilevoltaan.

Tällaista tämä nykyisin on. Tulee impulsseja ja innostumisia, joita en sitten viitsikään toteuttaa. Luonteen velttoutta? Päämäärätöntä koheltamista? Näin boheemiseksi on eläkeläisen elämäntapa luiskahtanut. Kyllä virkavuosina oli jämptimpää.

Mielessä oli siis aikomus ottaa auto alle ja ajaa pohjoiselle Pirkanmaalle Längelmäveden rannalle laittamaan kesäkotia asumiskuntoon. Pitkän talven se on siellä ollut kylmillään. Hiiret ovat perinteiseen tapaan mellastaneet huoneissa ja piha on sotkuinen syksyn lehdistä ja muista myrskyistä.

Siivousurakka on iso. Pelkästään talvikylmien huoneiden ilmatilan kuivaminen vaatii aikaa ja hermoja ja suuria liiteristä kannettavia puukuormia. Rutilaiska kroppa ei sellaiseen mielellään ryhdy. Sitä paitsi kaltaiseni vilukissa tietää kokemuksesta, kuinka epämukavaa on nukkua kylmänkosteassa huoneessa.

Aivoissa kehittyy lähitulevaisuusvisio, jossa kohta saapuva helleaalto lämmittää huoneet kuivemmaksi ja kuivattaa pihan lehdet, jotka sitten tuuli puhaltaa pois. Helppoa ja näppärää, eikö totta? Kunhan maltan vielä hetken odottaa, kaikki hoituu itsestään, ilman klapien kantamista ja haravointia. Imurointi ja moppaus jäävät joka tapauksessa vaivoikseni. Niitä ei luonto hoida, vaikka kuinka yritän kuvitella siihenkin apukeinoja.

Vietän siis urbaanin vapun. Vappuviuhka eli huiska on jo kaivettu esiin kellarikomeron laatikosta. Se on vanha, palvellut jo muutaman vuosikymmenen, sillä se on järeää tekoa. Se kädessä lähden rymistelemään kaupungille. Kuvan varustelutaso on liioitteleva: noin paljon minulla ei ole karnevaalirekvisiittaa. Huiska riittää.

                       (Kuva: Kari Suomalainen kirjassa Arijoutsi: Sillä siisti, Otava 1961)

Onnellinen ystävä

Luulimme jo, että Raija on selvinnyt ongelmastaan. Mutta ei, hän on taas ratkennut ryyppäämään. Vuoden verran, vähän toistakin, hän pysyi kuivilla.

Minutkin hälytettiin auttamaan. Raija oli hyvässä vauhdissa. Hän kutsui minua rakkaaksi ystäväksi. Hän sanoi olevansa pitkästä aikaa taas onnellinen.

Jo Aristoteles kirjoitti ystävyydestä ja sen vaikutuksesta onnellisuuteen. Aristoteleen mukaan ystävyydellä on kolme erilaista ilmenemismuotoa: a) hyödyn vuoksi b) nautinnon vuoksi  c) rakkauden ja arvostuksen vuoksi

Ainoaksi ystävyyden päteväksi muodoksi Aristoteles hyväksyy kohdan c), se on pyyteetöntä ja vastavuoroista. Muissa ihminen hakee ystävyydestä jotain itsekästä hyötyä.

Olen tottunut luottamaan Aristoteleen ajatuksiin aika monessa paikassa, varsinkin Runousopissa. Nyt tuli paha. Miten Raijan rakas ystävä ja onnellisuus asettuvat tälle asteikolle?

Yksityissairaalan katkaisuun hänet sentään saimme. Ystävyyden sanoja ei siinä enää riittänyt.

(Kuva: Frank Langhella)

Sanomalehtikatsaus

Sanomalehteä lukiessa tulee usein tunne, että mieluummin pitäisi lukea kirjaa, jotta aika tulisi käytetyksi hyödyllisemmin.

Tunne jäi kai kytemään alitajuntaan nuoruusvuosilta, jolloin se piti paikkansa. Luin nimittäin iltapäivälehtiä. Sittemmin olen moisesta huonosta tavasta rimpuillut irti, joten enää ei pitäisi olla aihetta kovin voimakkaaseen kriittisyyteen.

Sanomalehteen ei koskaan voi olla täysin tyytyväinen - aina löytyy aihetta moittimiseenkin. Luen päivittäin kahta pääkaupungissa ilmestyvää lehteä, Helsingin Sanomia ja Hufvudstadsbladetia. Niitä pidetään laatulehtinä. Se pitää siltä osin paikkansa, että ne eivät kovin usein sorru joutavanpäiväiseen sensaatiojournalismiin tai repäiseviin klikkiotsikoihin.

Toisaalta niiden asialinjaisuutta voi moittia hampaattomuudesta vallan vahtikoiran tehtävässä. Myönteisiä poikkeuksia kyllä löytyy aina välillä. Molemmissa lehdissä näyttää olevan kykyä tehdä laadukasta tutkivaa journalismia. Kun sellainen skuuppi osuu kohdalleen, siinä on kyllä skandaalin ainekset, mutta ei joutavanpäiväisen skandaalin.

Tänäänkin luin lehtiä monta tuntia. Skuuppeja ei ollut mutta ansiokasta journalismia kyllä. Aloitan lukemisen aina Hbl:sta. Sen kulttuuripalstoja ja kolumneja pidän virkeämpinä kuin HS:n. Tänään luin kiinnostavia laajahkoja juttuja mm. Brysselin kaupunkikävelykohteista, maailman kasvien siemenien turvavarastosta ("frövalvet") ja Helsingin liikennesuunnittelusta. Muutama kiinnostava kirja- ja teatteriesittely löytyi myös.

HS:n aloitan aina takaperin. Ensin sää, televisio ja sarjakuvat. Sitten kuolinilmoitukset, joita sunnuntaisin on paljon. Kai se on ikä, joka on kääntänyt uteliaan ja hieman pelonsekaisen huomion tällaiseen. Nimen lisäksi tulee katsotuksi syntymävuosi. Jatkuvasti joutuu toteamaan, että paljon on ikäisiäni ja nuorempiakin. Tuttuja  löytyy aika usein, tänäänkin eräs ikäiseni naishenkilö, jonka 47 vuotta sitten hetkellisesti tulin tuntemaan. Ja toissapäivänä nekrologi  henkilöstä, jonka kanssa olin hyvinkin paljon tekemisissä lähinnä ammatillisissa asioissa.

Päivän HS sisälsi tavallista enemmän kiinnostavaa. Peruskiinnostavan Usko Siskoa -palstan lisäksi ansiokasta juttua löytyi tekoälystä, kuninkaallisesta protokollasta, rintaliivimyymälästä, Ruotsin akatemian kriisistä ja kirjailija Sara Stridsbergistä, etätyöstä, mormonipojista ja Hilja Pärssisestä.

On päivän HS:ssa kyllä turhanpäiväistäkin aineistoa, kuten näinä päivinä kaikissa tiedotusvälineissä Yleä myöten. Mediataitoiset temppumiehet ovat perustamassa uudenlaista pöhinää politiikkaan luovaa liikettä. Julkisuustyrkkyiset sankarit, jotka tähän asti ovat keränneet suurimmat otsikot lähinnä parisuhdepärjäämisellään, ovat nyt uudistamassa poliittisen venkuloinnin menetelmiä. Porukasta ei puutu muita kuin Tuurin kyläkauppias, jotta epäuskottavuus olisi täydellinen.

Henkilökohtaisesti kiinnostavin oli juttu säveltäjä Toivo Kuulan kuolemasta. Olen ollut väärässä käsityksessä. Olen luullut, että Kuulan kuolema 1918 oli sotatoimien aiheuttama, samoin kuin esim. Maiju Lassilan ja Juhani Siljon. Näin ei ollutkaan, vaan Kuula kuoli sotatoimien jo päätyttyä valkoisten voitonjuhlassa käsistä riistäytyneessä juopottelussa. Lehtijutussa kerrotaan Kuulan ja ampujaksi arvellun jääkärin jälkeläisten kahdenkeskisestä tapaamisesta nyt, 100 vuotta tapahtuman jälkeen..

Kuula on vuosien varrella noussut minua kiinnostavaksi henkilöksi, jonka tuotantoon olen jo pitkään ollut aikeissa perehtyä paremmin. Osaltaan tähän on vaikuttanut usein toistuva vierailuni Vaasaan. Asun siellä paikassa, jonka ikkunasta näkyy Toivo Kuulan muistomerkki (kuva 1). Lähellä sijaitsee myös Tikanojan taidemuseo, jonka nimikkotaiteilija Eemu Myntti on maalannut omaleimaisen muotokuvan Toivo Kuulasta (kuva 2).