Soutuveneellä menin järven vastarannalle Arskan luokse saunomaan.
Kylvettiin,
uitiin, otettiin piilopullosta hömpsyt, kylvettiin taas. Ja sama uudestaan.
Saunan jälkeen mentiin sisään, jossa emäntä oli laittanut kahvit. Pullaa myös.
Perheen nuoriherra tuli kahville mukaan. Sitten katseltiin albumin valokuvia.
Yksi kuva
oli erityisen tärkeä. Selvästi perheen ja suvun arvoesine. Siinä vanhaisäntä
seisoi Kekkosen vieressä. Molemmat nauroivat. Takana oli lehmä. Ympärillä oli
paljon väkeä. Kuva oli jostain paikallisesta maatalousnäyttelystä 1970-luvulta.
Sain kuulla,
että Kekkosta nauratti lehmän nimi. Se oli Lenita.
Nuoriherra
ei ymmärtänyt, mikä siinä nimessä niin huvittavaa oli. Emäntä yritti selittää,
mutta luulen, että asian syvempi kulttuurihistoriallinen ymmärtäminen ei
tainnut onnistunut.
Nyt ei ne
nuoret enää tätäkään ymmärrä. Aika on mennyt ohi. Mahtavatko ymmärtää tämän
blogikirjoituksen otsikon kontekstiäkään?
Minun
sukupolveni kyllä ymmärtää selittämättä.
Aikakausi on
kerta kaikkiaan muuttumassa, vanha on katoamassa. Tukkijätkät ja Lenitat ja Kekkoset
Kielitaitoisia
he kyllä ovat, joten "paremmaksi kaikki muuttuu, mutta hyväksi ei
milloinkaan". (Kuva kesäkotini läheisen entisen rautatieaseman seinältä)
