Taas meitä järkytetään.
Ikiaikaisen turvallinen
luterilainen maailmankuvamme uhkaa luhistua. Syyllinen on tietysti taas se sama
kuin aina, peruskoulu. Nyt siellä puuhataan lapsille tasa-arvoa ja neutraalia
sukupuolitietoisuutta.
Haiskahtaa poliittiselta feminismiltä.
Sitä kammotkaamme! Ja kansa kammoaakin, on kuulunut raivokasta vastustusta.
Siihen ovat reagoineet jopa sellaiset, joita mikään ei ole tuntunut
järkyttävän, ei kasvava rasismi, ei edes ääriliikkeiden väkivalta. Nyt löytyi
asia, joka ei enää jättänyt kylmäksi. Netti paukkuu raivokkaasta
vastustuksesta.
= =
=
Edellä yritän käyttää
vaikeaa tyylikeinoa nimeltä ironia. (Tämän infon suuntaan blogin satunnaisille
lukijoille, vakituiset lukijat huomaavat se kyllä itsekin.)
En järkyty
tasa-arvopyrkimyksistä. En edes ole luterilainen. Olin kyllä lapsuuteni ja
nuoruuteni, rippikoulunkin kävin mutta sitten lopetin. Olen sekulaari.
Olen aikuisiällä nähnyt
läheltä traagisia tapauksia, joissa kyse on juuri tästä, poikkeavista
sukupuoli-identiteeteistä. Pidän hyvänä tavoitteena, että peruskoulu pyrkii
tässäkin asiassa pääsemään tilaan, jossa ketään ei leimata omituiseksi
henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi. Pintataso on jo aikoja sitten
saavutettu, enää ei ole tyttöjen lankakäsityötä ja poikien puukäsityötä. Mutta
tämän lisäksi on vielä muutakin.
Kuvassa luterilaista naisia
ja nuoria koskevaa sukupuoli- ja tasa-arvo-oppia. En ole huomannut, että
kansankirkko olisi tällaisesta irtiottoakaan tehnyt. 72,9 % kansasta kuuluu
Martti Lutherin nimeä kantavaan ja uskontunnustuksen sisältävään järjestöön.
Myönnän, että tässä
kärjistän asiaa. Ihan tahallani. Mistä lienen mallin ottanut?
