Kävin
Alkossa. Ostin kolme pulloa kuohujuomaa. Yksi pulloista on sitä aitoa
ranskalaista, muut halvempaa epäaitoa. Kalliin pullon vien tuliaisiksi
kyläilypaikkaan, halvemmat tarjoan vappuaattona omille vierailleni.
En
ole erityisempi osaaja juomien maistelijana. En tunnistaisi mausta, mikä on
aitoa, mikä ei. Olin muutama päivä sitten isoissa juhlissa, oikein sellaisissa,
mihin piti panna pyhäpuku ja kravatti. Siellä katsottiin arvokasta ohjelmaa,
kuunneltiin juhlapuheita, jaettiin ansiomerkkejä ja lopuksi kohotettiin malja
ja hurrattiin. Yritimme kavereiden kanssa tunnustella herkällä kielellä
maljajuoman makua. Onko aitoa vai ovatko säästöt kohdistuneet juhlajuomankin
valintaan? Ehkä peräti Pommacia? Emme saaneet selvää.
Viinimies
en ole ollenkaan. En halua ruokajuomaksi viiniä. Vesi on parempaa. Nuorena oli
kyllä yritystä. Tutuksi tulivat kaikki sukupolvijuomat, Egri bigaver, Rioja
tinto, Liebfraumilch, Feteasca, Vin rouge d'algerie ja muut. Ja tietysti Marlin
helmeilevä omenaviini, se halpa.
Väkevät
eivät kelpaa minulle ollenkaan, paitsi flunssassa rommitoti. Tänä talvena ei
ole flunssaa ollut. Nuorena jouduin kohteliaisuussyistä nauttimaan appiukon
kanssa istutuilla kirjallisilla päivällisillä snapsit ellei kahdetkin. Mutta
niistäkin on jo neljännesvuosisata.
Kävin myös maitokaupassa. Ostin siideriä. Se minulle kelpaa, välillä keskiolutkin.
Muistan
hyvin lapsuuteni kesänviettopaikan. Se oli pieni kirkonkylä
Jyväskylästä länteen. Kun viikonloppu lähestyi, kylän äijät tilasivat
Vuoriniemen pirssin ja lähtivät sillä viinakauppaan. Matkaa oli nelisenkymmentä
kilometsiä. Pirssiin mahtui neljä äijää. Lasti ostettiin ja viikonloppu alkoi.
Keskiolutta ei ollut keksitty. Oli vain viinaa.
Kaikki
muuttui 1969, kun keskiolut tuli maitokauppamyyntiin. Samoin myymäläautoihin.
Tuli vaikutelma, että mitään muuta kaupoista ei ostetakaan. Syrjäkylien äijät
olivat onnellisesti päissään kaiken aikaa.
Nyt
hallitus miettii viinien ja väkevien oluiden tuomista maitokauppaan.
Luokittelen
mielelläni itseni liberaaliksi, moderniksi, sallivaksi, kaikin tavoin
uudistusmieliseksi, jopa kuplassa eläväksi
kukkahattusedäksi. Mutta tässä asiassa olen epäröivä. Lapsuudenkotini
oli kiihkoraitis. Siitä aatemaailmasta irtauduin jo lukioikäisenä, ja siihen tarvittiin
viekkautta, jotta en olisi kärähtänyt. Mutta minulla on aikuisiältä aika monta
alkoholiongelmaista tuttavuutta. Muutamista olen kirjoittanut tässä blogissa.
Se on ollut pahaa katseltavaa.
Olen
taipuvainen ajattelemaan, että tämä kansa ei ole vieläkään valmis
eurooppalaisille juomatavoille. Suuri osa ehkä on, mutta on liian paljon niitä,
jotka eivät ole. Ehkä uudistuksen taustalla onkin bisnesvainu: tarjolla olisi
joillekin isot rahat, jos saataisiin monopoli-Alkon tuotteita myytäväksi
yksityiselle puolelle.
Mutta
en ole ihan varma. Minun näkökulmani ei ole yleispätevä. Tämä on vaikeasti
hahmotettava asia.
