Mitä tehdä
kun ei keksi mitään kirjoitettavaa?
Kaikki
eivät ole sellaisia kuin Kemppinen, jolta tulee uusi blogiteksti joka jumalan
päivä, kesät talvet, vuodesta vuoteen. Ja taso säilyy.
Minä pidän
hyvänä saavutuksena, jos onnistun kirjoittamaan kymmenkunta kirjoitusta
kuukaudessa. Olen onnistunutkin.
Tänäänkin
kirjoitin pitkän tekstin. Itse asiassa kirjoitin kaksi tekstiä. Kummastakaan ei
tullut kelvollinen. Ei sellaisia kehtaa pistää muiden luettavaksi. Menee maine.
Katsoin
äsken Jaakko Pakkasvirran ohjaaman elokuvan Vihreä leski (1968). Se herätti
aikoinaan kohua rohkealla aiheellaan. Nyt oli vaikea ymmärtää kohua. Ei siinä
ollut edes paljasta pintaa, vaikka seksillä sitä aikoinaan markkinoitiin.
Henrik Otto Donnerin musiikki jäi nyt elokuvan parhaaksi osuudeksi. Muu oli
aikansa elänyttä.
Kohuelokuvista
yritin kirjoittaa, mutta ei lähtenyt lentoon.
Sitten
laajensin aihetta. Katsoin eilen Aleksei Fedortsenkon ohjaaman elokuvan
Niittymarien taivaalliset vaimot. Siinäkin oli kohun aineksia, mutta kohua en
ole havainnut. Onko syynä se, että monikaan ei venäläisiä elokuvia katso?
Ei
lähtenyt kirjoitukseni lentoon siitäkään näkökulmasta. Pistin yrityksen poikki.
Kyllä kai
kaikilla kirjoittajilla on näitä hämärän hetkiä, jolloin homma ei suju. Ainoa
keino on kai vetäytyä tauolle. Muuten käy niin kuin Ressun toivottomalle
yritykselle kirjoitta romaani.
