Pois ennakkoluulot

Ennakkoluulot ovat pahasta. Näin minulle on kerrottu. Pitäisi olla avoin vaikutteille - uusille, erilaisille, epäilyttävillekin.

Olin kai erilainen pikkupoika, kun en innostunut kaikesta, mistä pikkupoikien olisi kuulunut innostua. Kuten vaikkapa Villin Lännen seikkailuista.

Myöhemmin filmihullu-iässä katsoin kyllä John Ford  -klassikot ja muut, koska ne kuuluivat kaanoniin, mutta innostumista ei vieläkään kulunut. Minusta ne olivat puolitylsiä. Ensin ajetaan vankkureilla tai junassa, sitten intiaanit hyökkäävät vuoren takaa, sitten ammutaan, pudotaan hevosen selästä, tulipaloja syttyy ja melkein kaikki kuolevat. Saluunaankin mennään, ja taas ammutaan.

Tämmöistä on siis se ennakkoluuloisuus. On siihen toki loistavia poikkeuksia, kuten Fred Zinnemannin ohjaama Sheriffi.

Ja nyt sitten yhtäkkiä on käynyt niin, että vanha kaverini on kirjoittanut Villin Lännen nettikirjan. Facebookissa hän kutsui lukemaan ja antamaan palautetta.

Tiedän kaverin poikkeuksellisen fiksuksi. Hän on aikaisemmin julkaissut fiktiota, lyriikkaa, oppikirjoja ja tietokirjoja, ihan sieltä 60-luvun Huutomerkki-sarjasta alkaen. Nyt julkistamisessa hän kertoi käyttäneensä paljon tekoälyä teoksensa taustafaktojen selvittelyyn.

Mutta että minun pitäisi vanhoilla päivilläni Villiä Länttä lukea! Paluu pikkupoikavuosiin? Vai onnistuuko fiksu kaveri uudistamaan genreä niin, että minultakin ennakkoluulo karisee?

Kuvassa viime aikoina lukemiani kirjoja. Niihin ei liittynyt ennakkoluuloja – tuttuja ja osaaviksi kirjoittajiksi tietämiäni kaikki. Ja ennen kaikkea kaikilla tuttu lajityyppi.

 

Mestarit?

 

Pitäisi ehkä ruveta lukemaan professori Matti Klingen (1936 – 2023) muistelma- ja päiväkirjatuotantoa. Kirjoja on yhteensä lähes 60. Yhtään ainutta en ole lukenut, mutta kiinnostus heräsi, kun luin Kai Ekholmin kirjoittaman henkilökuvan nimeltä Mies jolla oli Matti Klingen kasvot (2024.

Harvoin olen lukenut yli 500-sivuista kirjaa yhtä nopeasti. Kansalliskirjaston entinen johtaja Ekholm on säilyttänyt mestarikirjoittajan tasonsa. Tätä kirjaa ei kehtaa laskea käsistään jonkin niin vähäpätöisen syyn kuin nukkumaanmenon takia. Voihan sitä nukkua joskus toiste.

Ekholm ei kohtele tuttavaansa Klingeä helläkätisesti. Lukija saa naurunsa ja nautintonsa, jolla arvon professoria kuvataan. Varsin erikoinen tämä henkilö kieltämättä oli, herrasmies mutta vaikea ihminen, hovimenoja ja herrakerhoja arkipäivässäänkin harrastava, oppineisuutta pursuava  ja akateemisia eliittiseuroja rakastava mutta toisaalta vastustajia kohdatessaan vähän kuin henkinen katutappelija ja tavallista rahvasta tapamestarimaisen töykeästi kohteleva. - ”Matti on kiipijä, katsoo ihailevasti  ylöspäin ja polkee alaspäin.”

En koskaan saanut nauttia Klingen opetusta, mutta kyllä hänet kadulla usein huomasi. Hän oli viimeistellyssä pukeutumisessaan arkenakin eräänlainen yhden miehen akateeminen juhlakulkue, joka näkyi kauas ja herätti ansaittua hilpeää huomiota.

Ekholm asettelee Klingeä kohdalleen suomalaisten intellektuellien ja mestarikirjoittajien joukossa.

 

Tätä joukkoa jäin miettimään. Ovatko tässä kaikki parhaat? Ihan kaikkia en tunne riittävästi osatakseni ottaa kantaa (Jansson, Brotherus, Skyttä, Okker). Muut suunnilleen hyväksyn listalle, kuitenkin edellyttäen, että kaunokirjallisuuden edustajilta (Koskenniemi, Donner) mukaan lasketaan vain tietokirjatuotanto. Muut on helppo hyväksyä mukaan.

Listalta puuttuvia nimiä mietin, niitä et minores. Ja ihan erityisesti mietin, keitä tuo pahoiteltu mieslinjaisuus jätti listalta pois.

Ennakkoluulo

Kotikirjastoni on melko laaja ja monipuolinen. Ihan täydellinen se ei kuitenkaan ole. Joitakin kirjallisuuden lajityyppejä olen tullut hankintoja tehdessäni syrjineeksi.

Syrjintä on tietysti rumaa ja ennakkoluuloista. Joskus sitä joutuu suorastaan katumaan.

Merete Mazzarellan uudessa teoksessa Luottamisen taito (jota esittelin edellisessä blogikirjoituksessani) käsitellään yhdessä luvussa juuri tätä syrjimääni lajityyppiä. Mazzarella esittelee lajityypin kahdeksankohtaisen rakennekaavan.

Heräsi epäusko. Noinkohan yksikertaisesti se menee? Tuli tarve tutkia kaavan kelvollisuus.

Osoittautui, ettei kotikirjastoni ihan nollatasoinen tämänkään lajityypin osalta ole. Jotain sentään löytyi, kun oikein tarkasti alahyllyjen takanurkistakin etsin.

Otin ja luin. Ja hitto vie, Mazzarellan esittelemä kaava piti paikkansa. Ja ihan vetäviä tarinoita. Nyt jää mietittäväksi, myönnänkö ennakkoluuloisen virheeni ja lopetan syrjinnän.

 

Yhä useammin

Yhä useammin käy niin, että blogin kirjoittaminen siirtyy myöhemmäksi, kun edelle kiilaa muuta puuhaa – tärkeämmältä tuntuvaa. Kun tärkeämmältä tuntuvaa puuhaa on jatkunut useamman päivän, blogitekstin hienolta tuntunut idea ei enää tunnukaan hienolta.

Pitkän linjan blogisti tuntee mieliharmia, jos menee kokonainen viikko, ettei synny yhtään tekstiä. Tulee houkutus huitaista ohimennen edes jonkinlainen teksti, vaikka hieno idea puuttuisikin.

Tekosyitä on helppo keksiä mutta vaikeampi hyväksyä. Yksi kuitenkin minulle kelpaa: hyvä kirja.

Kun löytyy vetävä kirja, kirjoittaminen saa väistyä. Niin kuin nyt on tehnyt.

Kirjailija on taas vanha tuttu Merete Mazzarella. Tuttu jo 1970-luvun alkupuolen Tukholmasta, kun yliopiston kirjallisuustieteen laitoksen ilmoitustaululta löytyi ilmoitus oudon nimisen nuoren naisen luennosta suomalaisesta nykykirjallisuudesta. Pitihän sitä mennä kuuntelemaan.

Myöhemmin hänestä tuli Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professori. Hän asuu tässä Töölöntorin lähellä ja häntä näkee näillä kaduilla ja kuppiloissa. Nyt hän on taas kirjoittanut kirjan, joka vei ajan ja tilan kaikelta muulta pääsiäispuuhailultani. Kun kirjan alku näyttää tällaiselta, ei sen lukemista voi viivytellä.

Käsi

 

Muisto lapsuusvuosilta:

Täti katseli kättäni.  – Tämä käsi tarttuu kynään, ei lapioon. Kyllä hän jotain sanoi myös kämmenen viivoista, mutta se ei jäänyt muistiin. Mutta kynä jäi, ja oli minulla kyllä lapiokin pihan leikkipaikalla. Muistaakseni tartuin siinä heti kynään ja aloin piirrellä vihkoon. Se vihko on tallella. 

Muisto vähän myöhemmiltä lapsuusvuosilta:

Esitin pikkujoulujuhlassa lorun sormista. Se oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni. Äiti neuvoi, että loru pitää esittää veikeästi, ei totisena. Äiti näytti, miten se veikeys ilmeillä tehdään. Luulen, että totisuus kuitenkin voitti tosipaikan jännityksessä. (Kuva: Lasten aarreaitta / toim. Tauno Karilas & Olli Nuorto 1955) 

Muisto nuoresta aikuisuudesta:

Tyttäreni toi 1992 päiväkodista lahjan, oman kätensä kuvan. Se on edelleen seinällä makuuhuoneessa. Aika pieni käsi. Se käsi hoitaa sairaita. 

Nyt 1:

Kädet ovat kiinnostavia. Olen tottunut tarkkailemaan huomaamattomasti tapaamieni ihmisten käsiä. Nyt löysin kirjasta kuvauksen, joka melkein sopisi minuun. (Kirja: Lars Sund, Vaasan prinsessa / Prinsessan av Vasa / Teos / Förlaget 2024) 

Nyt 2:

Käteeni tuli ullakon hyllystä tikku. Olen yrittänyt poistaa pinseteillä, mutta ei. Netistä löysin hyväntuntuisen ohjeen, mutta tikku on niin lähellä peukaloputtia, että siihen kohtaan ei imukuppia saa tarttumaan. 

Omituisia merkkejä

Oodi-kirjasto on ripustanut  seinälle palautettujen kirjojen välistä löytyneitä ”kirjanmerkkejä”. Kaikenlaista on löytynyt, ja paljon, sillä Oodi on iso kirjasto.

                                                         (HS / Kalle Koponen 21.02.25)

On postikortteja, valokuvia, paperinpalasia, henkilökortteja, seteleitä, meetvurstinviipaleita, röntgenkuvia, partahöylän teriä, huumeneuloja jne.  Kaikki ei tietenkään päädy seinälle vaan roskakoriin tai poliisille.

Jäin miettimään, olisiko minulta voinut jotain unohtua kirjojen väliin. Oodi on jonkin verran käyttämäni kirjasto, tosin Töölön kirjasto enemmän.

Tuskinpa olen unohtanut, sillä minulla on käytössä vain yksi kirjanmerkki. Se on ollut käytössä jo 34 vuotta. Se on tyttäreni (4 v) tekemä isänpäivälahja vuodelta 1990. Päiväkodissa olivat  askarrelleet. Se on toiselta puolelta musta, toiselta ruskea, siinä lukee ”Isälle” ja toisella puolella antajan nimi ja vuosiluku. Toiseen päätyyn on leikattu hapsuja.  Materiaali on vähän kuin nahkaa, mutta tuskinpa kuitenkaan.

Tämä kirjanmerkki on aina käytössä. Koska minulla on aina lukeilla monta kirjaa, muissa on merkkinä keltainen posti it –lappu. Näin siitä huolimatta, että työpöydän laatikossa olisi iso nippu oikeita kirjanmerkkejä.

Ne eivät siis ole päässeet arvoaan vastaaviin tehtäviin vaan lojuvat unohdettuina laatikossa. Olen niitä joskus keräillyt kuin postimerkkejä tai tulitikkuetikettejä. Kaivan nipun esiin. Aika mielenkiintoisiakin merkkejä on mukana. Onkohan tällaisten julkaiseminen enää tarpeellista, kun nyt gutenbergiläisen aikakauden loppukouristuksissa kuulemma lukijoitakaan ei enää ole jäljellä enempää kuin minä ja muutama muu.

Valokuvaan merkkejäni ja julkaisen tässä. Ehkä joskus valoisammassa tulevaisuudessa tutkijat ihmeissään yrittävät selvittää, mihin kummaan tällaisiakin tarvittiin. 

Luulen että tepsii

 

Onko kukaan kokeillut kirjan ohjetta? 

Minä kokeilin. Luulen, että tepsii, mutta taitaa vaatia monta toistoa.

(Henry Miller: Marussin kolossi  suom. Pentti Saarikoski 1962  // The Colossus of Maroussi 1941)

"To be silent the whole day long, see no newspaper, hear no radio, listen to no gossip, be thoroughly and completely lazy, thoroughly and completely indifferent to the fate of the world is the finest medicine a man can give himself." (Henry Miller)

Jotain puuttuu

On se aina vähän noloa huomata, kuinka huonosti tunnen uudempaa kotimaista kaunokirjallisuutta. Tämä karu fakta roiskahti taas silmille, kun HS julkaisi vuodenvaihteessa kirjallisuuden ammattilaisten äänestämän listan 2000-luvun parhaista kirjoista. Sadasta kirjasta minä olen lukenut vain 28. Kärkipää on onneksi aika hyvin hallussa.

Klassikkolistalla olisin paljon pätevämpi. Minulta puuttuu motivaatio lähteä etsimään summanmutikassa tuntemattomien uutuuksien seasta laatuteoksia. Pitää olla hyväksi tietämäni tekijä tai luotettavalta taholta saatu suositus. Blogikavereissakin sellaisia on.

Liitän HS:n listan tähän. Olen lihavoinut lukemani. Listan perässä kommentoin ja ihmettelen, miksi muutama tärkeä puuttuu.

01     Saisio Pirkko Punainen erokirja

02     Fagerholm Monika Amerikkalainen tyttö

03     Statovci Pajtim Bolla

04     Nylén Antti Vihan ja katkeruuden esseet

05     Sinisalo Johanna Ennen päivänlaskua ei voi

06     Lundberg Ulla-Lena Jää

07     Rauma Iida Hävitys - tapauskertomus

08     Salminen Antti Lomonosovin moottori

09     Jalonen Olli Taivaanpallo

10     Rimminen Mikko Pussikaljaromaani

11     Oksanen Sofi Puhdistus

12     Ollikainen Aki Nälkävuosi

13     Liksom Rosa Hytti nro 6

14     Karila Juhani Pienen hauen pyydystys

15     Statovci Pajtim Lehmä synnyttää yöllä

16     Turpeinen Iida Elolliset

17     Tavi Henriikka Esim. Esa

18     Lindstedt Laura Oneiron

19     Statovci Pajtim Kissani Jugoslavia

20     Huttunen Katriina Surun istukka

21     Saisio Pirkko Passio

22     Hallikainen Niko Suuri märkä salaisuus

23     Turtschaninoff Maria Suomaa

24     Yli-Juonikas Jaakko Neuromaani

25     Kankimäki Mia Naiset joita ajattelen öisin

26     Turtschaninoff Maria Maresi Punaisen luostarin kronikoita

27     Rasi-Koskinen Marisha REC

28     Tennilä Olli-Pekka Ontto harmaa

29     Salminen Antti Mir

30     Carlson Kristina Herra Darwinin puutarhuri

31     Westö Kjell Kangastus 38

32     Gustafsson Laura Huorasatu

33     Viikilä Jukka Akvarelleja Engelin kaupungista

34     Turunen Eeva Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

35     Raittila Hannu Canal Grande

36     Fagerholm Monika Kuka tappoi bambin?

37     Tavi Henriikka Toivo

38     Westö Kjell Missä kuljimme kerran

39     Ruohonen Laura Allakka pullakka

40     Itäranta Emmi Teemestarin kirja

41     Niemi Marjo Kaikkien menetysten äiti

42     Susiluoto Saila Siivekkäät ja hännäkkäät

43     Holmström Johanna Sielujen saari

44     Salmenniemi Harry Texas, sakset

45     Tamminen Petri Piiloutujan maa

46     Kettu Katja Kätilö

47     Rentola Kimmo Stalin ja Suomen kohtalo

48     Salmenniemi Harry Delfiinimeditaatio ja muita novelleja

49     Karhu E. L. Veljelleni

50     Nyman Ossi Röyhkeys

51     Tuuri Antti Ikitie

52     Jääskeläinen Pasi Ilmari Lumikko ja yhdeksän muuta

53     Huotarinen Vilja-Tuulia Valoa valoa valoa

54     ElRamly Ranya Auringon asema

55     Kytömäki Anni Kultarinta

56     Santanen Eino Tekniikan maailmat

57     Marjamäki Raisa Ei kenenkään laituri

58     Hotakainen Kari Juoksuhaudantie

59     Ahava Selja Nainen joka rakasti hyönteisiä

60     Saisio Pirkko Vastavalo

61     Jalonen Olli 14 solmua Greenwichiin

62     Liukkonen Miki O

63     Liksom Rosa Everstinna

64     Seppälä Juha Mitä sähkö on?

65     Kinnunen Tommi Neljäntienristeys

66     Kaaja Anu Katie-Kate

67     Tamminen Petri Musta vyö

68     Vuorela Seita Karikko

69     Strömberg Ellen Mehän vaan mennään siitä ohi

70     Tamminen Petri Meriromaani

71     Immonen Perttu Suomen rahvaan historia

72     Susiluoto Saila Huoneiden kirja

73     Viikilä Jukka Taivaallinen vastaanotto

74     Tolonen Tuutikki Mörkövahti

75     Kytömäki Anni Margarita

76     Filander Erkka Heräämisen valkea myrsky

77     Krohn Leena Hotel Sapiens

78     Carlson Kristina William N. päiväkirja

79     Lehtola Veli-Pekka Entiset elävät meissä

80     Nummi Markus Käräjät

81     Kivimäki Ville Murtuneet mielet

82     Kaaja Anu Muodonmuutosilmoitus

83     Nylén Anti Häviö

84     Kähkönen Sirpa Graniittimies

85     Itkonen Juha Anna minun rakastaa enemmän

86     Forsström Tua Merkintöjä

87     Blasim Hassan Allah99

88     Turunen Eeva Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

89     Liehu Rakel Helene

90     Hirvonen Iida Sofia Radalla

91     Ekholm Johannes Rakkaus niinku

92     Vimma Tuomas Helsinki 12

93     Purokuru Pontus Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi

94     Onkeli Kreeta Selityspakki

95     Holmberg Niillas Halla Helle

96     Riikonen Matias Matara

97     Ranta Kukka Vastatuuleen

98     Rinne Cia Zaroum

99     Anhava Helena Lakastumisen aika

  100    Kilpi Eeva Rajattomuuden aika

(Lähde: 100 parasta kotimaista kirjaa 2000-luvulta (HS 30.12.24)  Linkki HS:n listan maksumuurin takana oleviin kirjakohtaisiin esittelyihin tässä:  KLIK)  )

Minun listallani Saisio saisi kaksoisvoiton. Passio (21) ylivoimainen ykkönen, Punainen erokirja kakkonen. Lundbergin Jää (06) kolmoseksi.

Muita kärkikymmenikköön nousijoita minulla olisivat Westön Missä kuljimme kerran (38), Liksomin Hytti (13) ja Kinnusen Neljäntienristeys (65). Samalla Fagerholm (02) ja Sinisalo (05) putoaisivat muutaman sijan, Rauma (07) ja Rimminen (10) enemmänkin kuin muutaman. En tietenkään ota kantaa niiden kirjojen sijoituksiin, joita en ole lukenut.

Listalta puuttuu muutama tärkeä. Meri Valkaman Sinulle, Margot kuuluisi minun listallani aivan lähelle kärkeä. Puolivälin paremmalle puolelle kuuluisivat myös Anneli Kannon Rottien pyhimys, Kjell Westön Älä käy yöhön yksin, Petri Tammisen Enon opetukset ja Antti Tuurin Mies kuin pantteri.

Sitten on vielä kirjailija nimeltä Lars Sund, jonka merkitystä haluan tässä erityisesti korostaa. Tämä suomenruotsalainen kirjailija on jostakin syystä jäänyt suomenkielisiltä lukijoilta jokseenkin vähälle huomiolle, vaikka hänen tuotantonsa on suomennettu. Nostaisin Sundilta HS:n listalle kolme kirjaa, Kolme sisarta ja yksi kertoja (2014), Mistä musiikki alkoi (2018) ja Vaasan prinsessa (2024).

Näistä uusimman olen juuri saanut luetuksi. Nostaisin sen listalla ihan siihen kärkikymmenikön perään. Kirjat muodostavat väljän trilogian – osat sopivat kyllä irrallaankin luettaviksi. Hieno teossarja – ansaitsisi huomiota.