Suorituspaineita

Juniori toi uuden kuntopyörän. Tai jos tarkkoja ollaan, hän toi ison ja painavan laatikon, jossa oli kuntopyörän palasia. Ja kokoamisohje.

Kyllä juniori tarjoutui myös kokoamaan laitteen, mutta minä lupasin hoitaa sen itse. Olihan siinä kokoamisohje. Olenhan joskus kauan sitten osannut koota Ikean kapuloista kaapin.

Kolme iltaa askartelin, sitten luovutin. Ei niistä himputin ohjeista tolkkua saanut. Sitten kutsuin juniorin.

Vanha kuntopyörä oli melkein 40 vuotta, tosin siitä yli 30 vuotta se sijaitsi hylättynä ullakkokomerossa. Viimeiset 10 vuotta se sijaitsi makuuhuoneen nurkassa vaateripustustelineenä. Siinä oli kamala satula – ei siinä kauan kärsinyt istua. Lisäksi polkimista kuului äänekäs raksahdus joka kierroksella. Pois sellainen jouti mennä.

Uudessa on leveä istuin ja selkänoja – vähän kuin nojatuolissa. Lisäksi siinä on mittarin edessä tellinki, johon voi laittaa vaikkapa tabletin ja katsella filmejä. Siinä kuulemma unohtaa, mitä oikeasti on puuhaamassa. Kilometrit kiitävät huomaamatta ja kalorit palavat.

Nyt pyörä on koeajolla. Saa nähdä, innostunko. Jos en, juniori vie sen pois. Ullakolle sitä ei viedä eikä vaateripustustelineenä käytetä.

Tuollainen uhkaus aiheuttaa kyllä ikäviä suorituspaineita. Eikö urheilun päinvastoin pitäisi tuottaa riemua?

 

On väärin tehdä oikein

Jo Aristoteles mietti, mikä saa puheen tuntumaan vakuuttavalta. Se ei kaikilta onnistu.

Kolme ominaisuutta korostui. Puhujan luonne (ethos), kuulijoiden ja puhujan tunteet (pathos) ja puheessa esitetyt argumentit (logos). Myöhempien tutkijoiden mukaan suostuttelu kuitenkin onnisuu vasta silloin, jos suostuttelija pystyy osoittamaan, että hänen ajamallaan asialla on jotakin yhteistä kuulijan ja hänen intressiensä kanssa. 

Ihmiskunta on typertynyt tilaan, jossa sosiaalinen konstruktio nimeltä ”talous” on saanut valtavan painoarvon. On kehitetty järjestelmä, joka palkitsee piittaamattomuudesta. Jotkut ovat tässä mestareita. Jos kehtaa, voittoa voi repiä vaikkapa hädänalaisen auttamisesta. Jotkut kehtaavat.

Tepsiikö tähän mikään? Tepsisikö esimerkiksi imartelu?

Röyhkimyksen imartelu sotii Aristoteleen ohjeita vastaan ja maistuu moraalittomalta. Eikä onnistumisesta ole takeita. Mutta ehkä kannattaa yrittää – silläkin riskillä, että yritys ei onnistu.

Publilius Syrus sen sanoi sarkastiseen tyyliin jo yli 2000 vuotta sitten: ”Jos virheen tekeminen on hyödyksi, on väärin tehdä oikein.” (Cum vitia prosunt, peccat qui recte facit.)

Vanha kunnon - -

Viisuhuuman hieman hellitettyä ja helpottuneena siitä, että vastoin oletuksia ei olekaan syytä lähteä yöjuhlaan torille.

Kisaa katsellessa tuli mieleen, että kyllä vanha taisi olla parempi. Vanhaan hyvään nuoruusaikaani lavalle asteli sellaisia tähtiä kuin Marion Rung, Lasse Mårtensson, Viktor Klimenko, Ann Christine, Fredi, Jarkko & Laura tai Katri Helena.

Sitten saapui arvokkaan näköisenä Ossi Runne hännystakissa, kumarsi syvään ja nosti tahtipuikon. Iso orkesteri alkoi soittaa ja solisti laulaa.

Valot eivät vilkkuneet eivätkä tulenlieskat leimahdelleet. Lavashow´ta tai koreografiaa ei ollut. Niukasti pukeutuneita esiintyjiä ei näkynyt.

Laulujen melodiat jäivät pysyvästi mieleen jopa tällaiselle kansakoulun laulukokeessa viivan arvosanakseen saaneelle kuuntelijalle.

Tällaisissa sukupolvikokemuksissa taidan olla hieman konservatiivi, vaikka muulloin yritän vältellä.

 

Mennäänpä saunaan

Ajankohtaisia tapahtumia valppaasti seuraavana kansalaisena olen tullut ymmärtämään, että huomenna Suomi saavuttaa kaksoisvoiton Euroviisuissa. Onneksi Havis Amandan ympärille on jo rakennettu suoja-aita esteeksi kimppuun hyökkääville juhlijoille.

Bastu-laulun menestystä hieman epäilen. Mahtavatko eurooppalaiset ymmärtää saunomisen ideaa niin hyvin, että äänestävät sankoin joukoin sitä. Minun omat kokemukseni asiasta ovat hieman ristiriitaiset. Tosin kokemukseni eivät ole aivan tuoreita, ehkä epäluuloni on aiheeton.

Oli 1970-luvun alku. Kaverilleni tuli vieras Etelä-Saksasta. Menimme pienellä poikaporukalla mökille ja siellä tietysti saunaan.

Pukuhuoneessa saksalainen löi jarrut pohjaan. Hän halusi odotella pukuhuoneessa ja löylytellä yksin sitten, kun me muut olemme valmiit.  Kovin kiusaantuneena  hän kohteliaasti selitti, ettei hänellä ole mitään homoja vastaan mutta hän itse ei ole sellainen. Hän ei vaan ymmärtänyt saunakutsun saadessaan, mistä oikeasti oli kysymys.

Pitkän kulttuurikeskustelun jälkeen asia saatiin oikealle tolalle ja saunominen toteutui suomalaisen perinteen mukaisella tavalla, tosin löylyn kuumuutta säästellen. Uusi ongelma oli syntymäisillään seuraavana iltana, kun mukaan tuli muutamia tuttuja tyttöjä. Silloin yhteislöylyttelyn esteeksi meinasi tulla vieraamme Saksassa odottava tyttöystävä, jota hän ei halunnut pettää. Mutta siitäkin selvittiin. Sauna tuli vieraallemme tutuksi, ja silti moraali ja mielenrauha säilyivät puhtaina.

Kuvassa pilapiirtäjä Titun Seura-lehdessä julkaisemia ohjeita ulkomaalaisille saunavieraille. Sellaisia saattaa tulla suurin joukoin Euroviisumenestyksen innoittamina. Kuvan julkaisupäivämäärä on jäänyt merkitsemättä muistiin, mutta eiköhän se sieltä samoilta vuosilta ole kuin nuo omat muistonikin.

Lopuksi linkki aiheeseen liittyen. Havis Amandan ympärille rakennettiin yksihuoneinen hotelli 2014. Erityisenä houkuttimena oli parisänky, jonka keskellä tämä alaston kaunotar sijaitsi aivan kosketusetäisyydellä. Minäkin kävin siellä ja otin valokuvia. Kuvat ja kirjoitus löytyvät blogistani täältä: KLIK.

Opi perusasiat

                                                        

Aikomus oli ostaa kirja pihakirppikseltä. Ei ollut kallis, vain kaksi euroa. Kaupankäynti sujui mukavasti siihen asti, kunnes ostos piti maksaa. Olisi pitänyt olla Mobile Pay. Eihän minulla sellaista ole.

Olen ajatellut, että se on kännykkään kiinni kasvaneiden teinien kotkotuksia, jota aikamies ei tarvitse. Ei se niin taida olla. Nyt yritän perehtyä, oppisinko.

 -       -       -

Kävin sairauden kaksivuotiskontrollissa. Mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Seuraava kontrolli viiden vuoden kuluttua. Siihen pitää itse tilata lähete omalta terveysasemalta, kutsua ei tule.

Aika epäluotettava systeemi. Miten viiden vuoden kuluttua huomaan, että nyt? Pysyykö muistissa, että oli 2025 silloin, kun edellisen kerran kävin? Ehkä olikin 2026? Vai sittenkin 2024?

Paperinen kalenteri vuodelle 2030 ei ole vielä ilmestynyt, joten en voi siihen merkitä muistutusta. Elektroniseen kalenteriin voisi merkitä, mutta sellaista en ole käyttänyt. Nyt kai on pakko sellaisen käyttö opetella.  

 -        -        -

Kävelyintoni on takavuosista hiipunut. Alaselkä kiukuttelee pitkistä vaelluksista. Tämä harmittaa, blogiinkaan ei ole näillä näkymin luvassa täydennystä tunnisteeseen ”Kävelykierros Helsingissä”.

Katselin hieman ihmetellen, kun suunnilleen minun ikäiseni naishenkilö nappasi apteekin edestä sähköpotkulaudan, näppäili siihen jotakin ja lähti huristamaan helmat hulmuten Topeliuksenkatua kirjaston suuntaan.

Olen minä lapsena potkulaudalla ajanut, mutta sitä piti oikeasti potkia. Olen ajatellut, että sähköpotkulaudat ovat teinien kotkotuksia. Ei se niin taida olla. Oppisinko, uskaltaisinko?

 

Ihan kiva

                                                                (offthemark.com)

Pistäydyin Tukholmassa. Siellä olivat kaikki nuoruuteni nostalgiapaikat tallella. Mitäpä vanha setä voisi muuta matkaelämystä toivoakaan.

Vähän jäin miettimään, ovatko tutut kelpo tukholmalaiset ihan oikeasti innostuneita euroviisulaulustaan, siitä Bada bada bastusta, vai vieraskoreastiko he sitä minulle ylistivät ja uskovat taas voittavansa. No, onhan se minunkin mielestäni ihan kiva.

Ruotsalaiset ovat kyllä tunnettuja ylisanoistaan. Kyllä sen lyhyellä käynnilläkin pani merkille. Kun ruotsalainen käyttää sujuvasti superlatiivia, suomalainen vähättelee, ironisoi tai lieventelee kehumisiaan sanoilla aika, melko, ihan jne.

                                                               (Maailma liekeissä)

Sopivasti kotimaahan palattua löytyi Hufvudstadsbladetista (7.5.2025) kolumni juuri tästä aiheesta. Amerikkalaista mallia siinä korostetaan.

Minä tunnen vielä vuosikymmenten jälkeenkin syyllisyyttä harkitsemattomista sanoista, joilla taisin pahentaa muutaman suomalaisopiskelijan alemmuuskompleksia. He eivät minun vuokseni saaneet kuulla superlatiiveja, vaikka olisivat niitä ansainneet. Kirjoitin kerran täällä tuosta tapauksesta. Kirjoitus löytyy täältä: KLIK.

(Hufvudstadsbladet 07.05.2025)

                

 

Mestarit?

 

Pitäisi ehkä ruveta lukemaan professori Matti Klingen (1936 – 2023) muistelma- ja päiväkirjatuotantoa. Kirjoja on yhteensä lähes 60. Yhtään ainutta en ole lukenut, mutta kiinnostus heräsi, kun luin Kai Ekholmin kirjoittaman henkilökuvan nimeltä Mies jolla oli Matti Klingen kasvot (2024.

Harvoin olen lukenut yli 500-sivuista kirjaa yhtä nopeasti. Kansalliskirjaston entinen johtaja Ekholm on säilyttänyt mestarikirjoittajan tasonsa. Tätä kirjaa ei kehtaa laskea käsistään jonkin niin vähäpätöisen syyn kuin nukkumaanmenon takia. Voihan sitä nukkua joskus toiste.

Ekholm ei kohtele tuttavaansa Klingeä helläkätisesti. Lukija saa naurunsa ja nautintonsa, jolla arvon professoria kuvataan. Varsin erikoinen tämä henkilö kieltämättä oli, herrasmies mutta vaikea ihminen, hovimenoja ja herrakerhoja arkipäivässäänkin harrastava, oppineisuutta pursuava  ja akateemisia eliittiseuroja rakastava mutta toisaalta vastustajia kohdatessaan vähän kuin henkinen katutappelija ja tavallista rahvasta tapamestarimaisen töykeästi kohteleva. - ”Matti on kiipijä, katsoo ihailevasti  ylöspäin ja polkee alaspäin.”

En koskaan saanut nauttia Klingen opetusta, mutta kyllä hänet kadulla usein huomasi. Hän oli viimeistellyssä pukeutumisessaan arkenakin eräänlainen yhden miehen akateeminen juhlakulkue, joka näkyi kauas ja herätti ansaittua hilpeää huomiota.

Ekholm asettelee Klingeä kohdalleen suomalaisten intellektuellien ja mestarikirjoittajien joukossa.

 

Tätä joukkoa jäin miettimään. Ovatko tässä kaikki parhaat? Ihan kaikkia en tunne riittävästi osatakseni ottaa kantaa (Jansson, Brotherus, Skyttä, Okker). Muut suunnilleen hyväksyn listalle, kuitenkin edellyttäen, että kaunokirjallisuuden edustajilta (Koskenniemi, Donner) mukaan lasketaan vain tietokirjatuotanto. Muut on helppo hyväksyä mukaan.

Listalta puuttuvia nimiä mietin, niitä et minores. Ja ihan erityisesti mietin, keitä tuo pahoiteltu mieslinjaisuus jätti listalta pois.