Jatkoa edelliseen…
Olisi tuo edellinen saanut riittää. Mutta postia pukkaa koko ajan lisää. Nyt muka uhkaa julkinen häpeä, ellen maksa.
Toisaalta rahaa näyttää olevan tulossa ihan mukava summa. Halvalla tuosta "pulasta" pääsisin, ja vielä jäisi rahaa huvituksiinkin.
Olen tunnetusti hyväuskoinen hölmö. Ei kannattaisi olla niin sinisilmäinen. Siinä pettyy.
Olen pitänyt teitä, arvoisat blogikaverini, luotettavina ja hyväntahtoisina. Olen vuosikausia lukenut blogejanne aavistamatta, että niissä väijyy vaara.
Nyt käry on käynyt. Teidät on paljastettu.
Tietokoneelleni on tullut informaatiota, että blogejanne ei kannattaisi avata. Olette ilmeisesti perustaneet minua vastaan suunnatun salaliiton, johon kuulutte te kaikki - Kemppinen, Saunaiho, Teitä, Unkuri, Marjatta, Rydman, Sukututkija, Esmeralda ja kaikki te muut, joiden blogien nimilista tästä vierestä alempaa löytyy. Jokaisen teidän bloginne edessä on tämä sama tappajahain evän kuvalla tehostettu varoitus.
Digiturva on nyt paljastanut salajuonenne. Voi voi!
Omalla vastuulla on kuitenkin ollut mahdollista käydä kurkistamassa vaarallisia kirjoituksia. Näin olen sydän syrjälläni tehnyt. Nyt on kova pelko, kuinka minun käy. Luultavasti hieno pöytäkoneeni tuhoutuu. Ties mitä viruksia sinne lähetätte. Siltä varalta otin ensin ulkoiselle kovalevylle varakopion koneeni kaikesta sisällöstä.
Blogin lukijat ovat varmasti havainneet, että Töölöntorin reunalla ei elele erityisempi urheilumies. Sen verran usein täältä kantautuu irvistelyjä, joiden kohteena ovat erityisesti ison rahan lajit, kuten kilpa-ajot ja jääkiekko. Osansa nurjamielisestä asenteesta ovat joutuneet nielemään myös kansallishurmokselliset katsojat.
Yksi laji on kuitenkin ollut poikkeus. Pahaa sanaa en ole sanonut keihäänheitosta.
Outo poikkeus johtuu omasta kokemuksesta. Sain kosketuksen lajiin 1962. Olin silloin 11-vuotias.
Siihen aikaan serkkuni perhe asui Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla. Teuvan urheilukentällä oli alkamassa keihäskoulu. Sitä ohjasi nuori lupaava urheilutähti nimeltä Pauli Nevala. Hän oli edellisenä kesänä heittänyt Suomen ennätyksen.
Kentällä oli iso lauma pikkupoikia. Siellä minäkin serkkuni kanssa opimme muutamassa tunnissa tukijalan, ristiaskeleet, ruoskakäden ja muut lajin salaisuudet. Nevala oli innostava opettaja. Nimikirjoituksensa ja ennätyksensä hän kirjoitti vihkoonii poikkeuksellisen tyylikkäällä käsialalla.
Nevalasta tuli myöhemmin olympiavoittaja, minusta vain kesäharrastelija. Längelmäveden kesäkotini varustukseen hankin kolme keihästä. Niitä me kesävieraiden ja naapurin äijien kanssa heittelimme kesäyössä niityn laidalla. Välillä käytiin saunassa ja uimassa, välillä nautittiin kylmää ja kuohuvaa dopingia. Hyvin lensi keihäs kesäyössä.
Nevala ennätys oli yli 91 metriä, minun vähän alle 40 metriä. Nevalan ura loppui olkapäävammaan 31-vuotiaaana, minun urani lääkärin suositukseen 62-vuotiaana. Oli kuulemma riskialtista touhua ilman lihastreenausta.
Keihäät ovat kyllä tallella kellarikomerossa. Aina välillä mieleen juolahtaa ajatus, että kannattaisikohan kokeilla, kuinka come back kilpaniityille näin ikämiessarjalaisena onnistuisi.
Tämä muistelu sai alkunsa tiedosta, että 63 vuoden takainen oppimestarini on siirtynyt ajasta autuaammille kilpakentille.
