Jo Aristoteles mietti, mikä saa puheen tuntumaan vakuuttavalta. Se ei kaikilta onnistu.
Kolme ominaisuutta korostui. Puhujan luonne (ethos),
kuulijoiden ja puhujan tunteet (pathos) ja puheessa esitetyt argumentit
(logos). Myöhempien tutkijoiden mukaan suostuttelu kuitenkin onnisuu vasta silloin,
jos suostuttelija pystyy osoittamaan, että hänen ajamallaan asialla on jotakin
yhteistä kuulijan ja hänen intressiensä kanssa.
Ihmiskunta on typertynyt tilaan, jossa sosiaalinen konstruktio nimeltä ”talous” on saanut valtavan painoarvon. On kehitetty järjestelmä, joka palkitsee piittaamattomuudesta. Jotkut ovat tässä mestareita. Jos kehtaa, voittoa voi repiä vaikkapa hädänalaisen auttamisesta. Jotkut kehtaavat.
Tepsiikö tähän mikään? Tepsisikö esimerkiksi imartelu?
Röyhkimyksen imartelu sotii Aristoteleen ohjeita vastaan ja
maistuu moraalittomalta. Eikä onnistumisesta ole takeita. Mutta ehkä kannattaa
yrittää – silläkin riskillä, että yritys ei onnistu.
Publilius Syrus sen sanoi sarkastiseen tyyliin jo yli 2000 vuotta sitten: ”Jos virheen tekeminen on hyödyksi, on väärin tehdä oikein.” (Cum vitia prosunt, peccat qui recte facit.)
3 kommenttia:
Pienimmän riesan tie, käytännöllistä siinä missä kunniakas patsastelu olisi puhdasta tyhmyyttä.
Pienin riesa ehkä, mutta onko sillä toivottua vaikutusta? Jos ei, miltä moinen imartelu näyttää jälkimaailman silmissä? Hölmöä uussuomettumista?
En varmaan onnistu kirjoittamaan mitä tarkoitan, mutta yritän kumminkin. Suomettumisen monet käsittävät tarkoittaneen Neuvostoliiton mielistelyä. Uussuomettuminen voisi tosiaan olla mielistelyä, joka kohdistuu Trumpin hallintoa kohtaan, kenen taskusta se nyt löytyykään. Miltä siis näyttäisi nykymaailmankin silmissä, jos Trump asettaisi "tariffinsa" Euroopalle 50 prosenttiin ja Alexin maa saisi olla ihan ilman tariffeja? Ei rusinoita ihan mistä pullasta tahansa. En tiedä miten se olisi latinaksi. Mutta uusi paavihan on amerikkalainen. Hän varmaan ymmärtää, jos kirjoitan: no cherries from just any bun.
Lähetä kommentti