Pitäisiköhän huolestua? Tai tarkemmin ajatellen, ehkä sittenkin voisin olla ihan tyytyväinen?
Vanhemmiten laiskistuu. Tai en muista tiedä, mutta ainakin minä. Aamulla herätessä tunnen ilon pilkahduksen, kun tajuan, että tänään ei ole pakko lähteä mihinkään. Kotona on niin mukava olla. Voin muhia nojatuolissa villasukat jalassa lukemassa, katsomassa elokuvia, kuuntelemassa musiikkia. Välillä tuntuu tarpeelliselta kirjoittaa, ottaa iltapäivätorkut tai katsella maailmaa ikkunasta.
Tai sitten tämä on merkki rappeutumisesta. Ihmisen kai kuuluisi olla touhukas ja aktiivinen.
Aihe nousi pohdittavaksi, kun kolusin lisää kellarivarastoa kuolinsiivouksen aloittamisaikeissa (ks. selitys viimeistä edellisestä kirjoituksesta, aiheena kellarista löytynyt herbaario). Löysin todisteita menneestä elämästä, jossa olen ollut käsittämättömän touhukas ja aktiivinen.
Löysin kellarin takanurkasta kansion, johon olen 1970–80-luvuila kerännyt yli 60 teatterijulistetta. Kävin silloin paljon teatterissa. Miten olenkaan jaksanut virkatyön ohessa! Lisäksi koko ajan elokuvia, konsertteja, taidenäyttelyitä ja tapaamisia. Ja tietysti matkoja. Koko ajan menossa!
Laskin, että tänä vuonna olen käynyt kaksi kertaa teatterissa, kolme kertaa konsertissa, muutaman kerran elokuvissa ja näyttelyssä, kaksi kertaa pienellä matkalla. En voi enää aktiivisuudella leuhkia. Noita alussa mainittuja kotihyveitä on kyllä tullut tehdyksi paljon.
Teatterijulisteeni ovat hienoja, erityisesti Måns Hedströmin Kom-teatterille tekemät, joita on eniten. Ne ansaitsisivat paikan seinällä, eivät minun kellarissani. Mutta minun seinilläni ei ole tyhjää tilaa, ne ovat täynnä kirjahyllyjä. Pitääpä kysäistä, kelpaisiko kokoelmani johonkin antikvariaattiin. Näytteeksi kuvasin muutaman.
5 kommenttia:
tunnistan sinussa sukulaissielun. se, mikä muista tuntuu epämääräiseltä möllötykseltä, on meille autuuden huipentuma. parasta on se, ettei ole enää säntillistä kalenteria eikä täyteen ahdettua almanakkaa - arki rakentuu muistin varaan. muutamat harvat menot voi laittaa post it -lapulle jääkaapin oveen. arjen pikkupakot voi ajoittaa ilman herätyskelloa. ei ole mitään tähdellistä kerrottavaa päivien kulusta, sitä samaa, mitä eilenkin tähän aikaan. turhanpäiväisiä asioita ja tarpeettomia puuhia, jotka tuntuvat tärkeiltä.
KOMeita nuo KOMin kannet! - Sinua Dessu askarruttelee jatkuvasti tämä sovinnaisuuden ongelma. Lukemattomat lukemattomat ihmiset asettuvat luonnollisesti keskemmälle sovinnaisuusasteikolla, vähemmistö eli lukevat ovat enemmän tai vähemmän "erilaisia nuoria". Suuri filosofiaguruni Kati Kirstinä (3 vuotta) sanoi "Me Maijan kanssa" -kokoelmassa näin: "Kimmo ei tottele omaa äitiä / kun se ajattelee. / Sit se tekee niin ku se itte tahtoo". Ei se ole äärimmäisyyteen vedettyä individualismia, vaan yksinkertaista itsesuojelua. Olen hyvin samalla kannalla kuin Meri edellä. Paitsi että runosuoli vähän väliä anelee tyhjennystä. Ja asiaproosaa pitää ehtimiten ahmiskella. :)
Sukulaissieluinen möllötys pääsi vauhtiin koronavuosien vapaaehtoisessa karanteenissa. Olin kai aika pelokas ja vetäydyin pois melkein kaikista menoista. Minua rohkeampi kaveri hieman kiusoitteli ja mainitsi kirjan, joka kuvaa minun pidättyväistä olomuotoani. Löysin kirjan omasta hyllystäni, luin sen tarkasti, katsoin kuvat ja tunnistin, että kyllä se ihan minun näköisestäni elämästä kertoo.
Kirjoitin siitä kirjasta täällä kuvan kera 11. tammikuuta 2021 (harmillisesti bloggerin kommentteihin ei saa asetetuksi suoria linkkejä). Hieman tilanne on parantunut koronan loputtua, mutta kyllä se edelleen monilta osin on voimassa.
Tuo, mitä sanot kalenterista, ei oikein päde minuun. Olen edelleen tiukan linjan kalenteri-ihminen. Työvuosina totuin merkitsemään kaikki menot ja tapahtumat kalenteriin enkä ole päässyt huonosta tavasta irti. Sisältö on kyllä muuttunut, kun ei enää ole tähdellistä muistiin merkittävää päivien sisällöstä. Nyt kalenteri täyttyy enimmäkseen jälkeenpäin tehdyistä merkinnöistä. Niistä jälkipolvet näkevät kaupassakäyntini, puheluni, ateriani, nettipuuhani ym. Kohta merkitsen muistiin, kenelle kahdelle näpyttelin blogiin kommentin ja mistä aiheesta.
Sovinnaisuusongelman myönnän. Se ei ehkä ole myötäsyntyinen vaan ympäristön yhdenmukaistavan paineen aiheuttama. Niin siinä käy, kun tottuu pitkän virkauransa noudattamaan tarkkoja aikatauluja ja käyttämään pikkutakkia ja kravattia. Jotain pientä ja tarkoin harkittua kläppiä kuitenkin aina seassa: rintataskusta pilkisti aina sovinnaisen taskuliinan sijaan pelkoa herättävä punakynä. Ja naama oli karvainen kuin rantarosvolla. Ja koru vasemmassa korvassa.
Nuo teatterijulisteet ovat nimenomaan julisteita, eivät käsiohjelman kansia. Useimmat A3-kokoisia. Monissa on kyllä takasivulla tietoa näytelmästä ja tekijöistä.
Upeita julisteita. Googlailin Måns Hedströmin taidetta ja huomasin, että juuri samoja julisteita on kaupan antikvariaateissa.
Täällä kalenteri-ihminen. Minulla on kalenteri sekä menoja ja muistettavia asioita varten että viiden vuoden päiväkirjakalenteri, jota en aina muista täyttää.
En luultavasti ole muistisairas, mutta kalenteri antaa varmuutta. Minulla on lisäksi listoja eri asioista siellä täällä.
Lähetä kommentti