En mennyt mihinkään, vaikka oli vappuaatto. Katselin vain ulos ikkunasta.
Kaikenlaiset väenpaljoudet ovat kauhistus. Ruuhkan sekaan en suostu - siellä voisi iskeä paniikki tai korona. Ruuhkan reunalla voisin kyllä katsella, mutta siitä voisi vahingossa tempautua sekaan. Esplanadilla ei nyt vappuna ole väljää, niin kuin Marcus Collinin maalauksessa (1938).
Sama pätee jopa elokuviin, teattereihin ja konsertteihin. Ostan aina laitapaikan, mieluiten takaa. Täyden rivin keskeltä ei pääsisi muita häiritsemättä pois, jos tulisi tarve vaikkapa vessaan.
Uuno Kailaan runo on kummallinen. Mikä aiheuttaa tuollaisen onnen? Runoilija ei elämässään hahmottunut onnellisuuden julistajana.
Havis Amanda on viehättävä patsas, mutta sitä pitäisi päästä katsomaan rauhassa, ei minkään teekkarihulinan tai jääkiekkoreuhan seassa. Se on arvokkaan taideteoksen väärinkäyttöä.
Minäpä olen päässyt aivan kosketusetäisyydelle Mantan patsaasta, vaikka en teekkari tai jääkiekkofani olekaan.
Mantan ympärille rakennettiin kahdeksan vuotta sitten yhdeksi kesäksi hotellihuone. Minä kävin siellä ja kirjoitin siitä tänne kuvaraportin ("Rietasta ja ruokotonta", 28. elokuuta 2014). Se oli yksihuoneinen hotelli, huoneessa parisänky ja Mantan kurvikas patsas sängyn keskellä. En minä yövieraaksi hotellihuoneeseen päässyt, huonevarauksia kesän mittaisessa performanssissa oli liikaa. Mutta pääsin päiväkäynnille turistivirran mukana. Katselkaapa kuvat ja raportti täältä: (click).
Se oli taideteoksen oikeinkäyttöä.
