Olen
syksyn mittaan pyrkinyt laajentamaan kirjallisuusreviiriäni äänikirjojen
suuntaan. Kyllä se on sujunut, välillä hyvin, välillä vielä paremmin.
Ei
se kuitenkaan ongelmatonta ole ollut. Sellainen vaikutelma on vahvistunut, että
ääneen luettu kirja sopii kyllä
suoraviivaisesti juonivetoisiin teoksiin mutta huonommin
monikerroksellisia mietteitä tarjoileviin teksteihin. Minun lukutekniikkani
pyrkii aina tarvittaessa olemaan hidas.
Usein
se on hyvinkin hidas. Palaan muutaman rivin taaksepäin ja luen sieltä
uudestaan. Ehkä pitää palata edelliselle sivulle. Maistelen, mietin, kirjoitan
muistiin, opettelen ulkoa, pysäytän lukeminen siihen. Ei sellainen onnistu
äänikirjassa tai podcastissa. En minä ainakaan osaa. Hitaat kirjat pitää lukea
paperilta.
Ja
kyllä jotakin olennaisen tärkeää puuttuu, jos ei lopussa ole mitään
kirjahyllyyn pistettävää. Lukemisesta pitää jäädä konkreettinen jälki. Minulla
se on lyijykynällä kirjan viimeiselle sivulle kirjoitettu päivämäärä. Usein
myös kirjan väliin jätetty paperi, johon olen kirjoittanut vaikutelmia,
heränneitä ajatuksia, sivunumeroita joista löytyy erityisen huomion ansaitsevia
rivejä. - Ei onnistu äänikirjassa.
(Kuvassa
varhaisin hyllystä löytyvä äänikirjani, tosin lauletussa muodossa. Toisessa
kuvassa lista saman kustantajan varhaisista äänikirjoista. Talletusmuotona oli
silloin vinyyli-LP-äänilevy.. Ei ollenkaan hullumpi keksintö, ja listakin on
varsin ansiokas.)
Olen
myös sortunut lueskelemaan omia tekstejäni - tämän blogin vanhoja
kirjoituksiani. Tällaista nolouden ja tyytyväisyyden rajanvetoa tunnusteleva
puuha sai alkunsa, kun huomasin lukijatilastoista, että niin tekevät muutamat
lukijatkin. Kaikesta päätellen blogilla on joitakin lukijoita, jotka käyvät
systemaattisesti läpi vanhoja kirjoituksiani. On siinä puuhaa, sillä näitä on
kertynyt jo toista tuhatta. Sellainen havainto aiheutti kirjoittajalle
kohtalaista navakamman kauhistumisen ja tarpeen tarkastaa, pitäisikö sensuroida
pois typerimmät aikaansaannokset.
Toinen
blogihavainto on sellainen, että tällä blogilla näyttäisi olevat pääosin eri
lukijakunta kuin toisella blogillani, tuolla lyhyempiä ja kiukkuisempia
välähdyksiä sisältävällä Kenkä väärässä jalassa -sarjalla. En ole keksinyt
syytä ilmiölle. Kuvittelin väärin, että sama joukko lukisi molempia.
Kolmas
blogihuomio on kummallisin. Pitkin syksyä ja talvea olen havainnut, että
yhdellä blogikirjoituksellani on riittänyt päivästä toiseen tasaista
lukijavirtaa paljon enemmän kuin millään toisella. Lukijoita tulee kaikkialta,
eniten Venäjältä. En käsitä, mikä tästä kirjoituksesta on tehnyt niin erityisen
kiinnostavan. Onkohan siihen linkki jossakin?
