keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Monilla on


Huomasin jo etäältä, että tuo taitaa ehtiä ennen minua. Kiirehdin askeleitani mutta ei auttanut. Nainen täpötäyden mustan jätesäkkinsä kanssa ehti kaupan pullonpalautusautomaatille muutaman askeleen ennen minua.



Siinä jäi neljä vaihtoehtoa. 1) Minä seison neljän siideritölkkini kanssa siinä kaupan eteisessä odottamassa, kunnes nainen saa ladotuksi säkistään arviolta puolisen tuhatta pulloa ja tölkkiä koneeseen. Luultavasti kone jossain kohdassa alkaa piipata häiriötä ja joudutaan odottamaan, kunnes joku henkilökunnasta ehtii korjaamaan tukoksen. 2) En jää odottamaan vaan teen ostokseni ja palaan kotiin tyhjät tölkit kassissani. Seuraavalla kauppareissulla sitten uusi yritys. 3) Ojennan tölkkini jätesäkkinaiselle ja sanon, että pidä hyvänäsi. 4) Pistän tölkkini eteisen nurkkaan lattialle. Kyllä ne siitä joku kerää.

Tällainen arvovalinta ei vienyt kauan. Valitsin kohdan 4). Tein ostokseni ja ulos mennessäni huomasin, että otaksumani olivat osuneet kohdalleen. Kone piippasi. Jonoa oli syntynyt jätesäkkinaisen taakse. Tölkkini olivat poissa.

Onnittelin itseäni viisaasta valinnasta. Halvalla pääsin, häviö oli 60 senttiä. Sen kyllä maksoi säästyneestä ajasta. Asia olisi ollut kinkkisempi, jos minulla olisi ollut paljon tölkkejä, vaikkapa jätesäkillinen. Tai jos talouteni olisi niin tiukoilla, että 60 sentilläkin on merkitystä. Monilla on.

Torilla oli ilmaisia makkaroita tarjolla. Minut oikein houkuteltiin kojuun makkaraa maistamaan ja siinä sivussa sananjulistusta kuulemaan. Oli oikein miehekästä vaalipuhetta.

Minä vähän nirsoilin. Kysyin, eikö tarjolla ole kasvis- tai vegaanimakkaraa. Vaalihenkilö selvästi ymmärsi ilveilyni ja sain vastaukseksi aika ruman sanan. Ei auttanut kuin lähteä pois ilman miehekästä makkaraa. Asia olisi ollut kinkkisempi, jos talouteni olisi niin tiukoilla, että ilmaisella makkaralla olisi merkitystä. Monilla on.