Totta
kai minäkin olen nähnyt. En tietenkään ole asiaan puuttunut.
Melkoisen
itsetutkiskelun eteen jokainen hereillä oleva mies on joutunut miettiessään,
onko jollakulla syytä muistaa minut jostakin ikävästä yhteydestä.
Vyöryn
lailla läpi puolen (?) maailman kulkenut #metoo on loistava esimerkki
yksityistapauksesta liikkeelle lähteneestä voimasta, joka muuttaa maailmaa,
siis ihan oikeasti aiheuttaa ison muutoksen. Näin voi jo sanoa, paluuta
entiseen ei ole, sillä yhtäkkiä joka paikka on täynnä tietoa ongelmasta, joka
on saatava korjatuksi.
Tämän
päivän HS:ssa kaksi vaikutusvaltaista kirjailijaa liittyy joukkoon. Märta
Tikkanen ja Ebba Witt-Brattström ovat molemmat kirjoittaneet
henkilöhistoriaansa liittyvistä kokemuksista paljastavia teoksia. "Nämä ovat kertomuksia, joita naiset
ovat yrittäneet kertoa kahdentuhannen vuoden ajan. Mutta nyt miehetkin kuulevat
niistä ja tulevat kysymään, että mitä ihmettä tämä oikein on."
Näyttää
vahvasti siltä, että naisten kokemukset erilaisesta häirinnästä ovat
universaaleja ja tulkinnat yksimielisiä (hyvin vähäisin poikkeuksin). Miesten
tulkinnat sen sijaan näyttävät vaihtelevan. Vielä näkee niitäkin, joiden
mielestä pitäisi tulkita imartelevaksi, jos mies pilke silmäkulmassa vähän
taputtelee. Erityisen nololta tuntuu, kun jotkut miehenpuolet eivät näe eroa
häirinnän ja flirtin välillä.
Olen
siis nähnyt ja kuullut, mutta en ole puuttunut. Jotenkin on tuntunut, että ne
ovat yksittäisiä kiusallisia tapauksia, jotka ovat hetkessä mennet ohi. Nyt
ilmiön mittasuhteiden paljastuttua valtaviksi on hämmennys ja yllätys aitoa.
Mutta samalla huomaa itsessään ihmettelyt, että olisihan tämä pitänyt ymmärtää.
Merkit olivat kyllä selvät.
Onneksi
lopultakin on syytä uskoa, että nyt tulee muutos. Moni on hiljaa ja häpeissään,
kun ymmärtää.
Siinä
olen kuitenkin mietteliäs, millainen linjanveto olisi kohtuullista syyllisten
nimien julkaisemisessa. Lehdillä on korkea kynnys rikoksista tuomittujen
henkilöiden nimien julkaisemisessa. Sama pitäisi olla tässäkin, sillä leima on
paha. Yksi jo tuli televisioon haastateltavaksi, mielestäni jotakuinkin
esiintymiskyvyttömässä kunnossa.
On
tällaista samantapaista joukkovoiman painetta ollut ennenkin maailmaa
muuttamassa. 1960-luvun lopulta alkaen kasvoi valtaviin mittoihin edenneitä
protestiaaltoja Yhdysvaltain rotusortoa ja Vietnamin sotaa vastaan. Ja muutosta
tuli. Nyt olen ymmärtänyt, että jotain samankaltaista on lähtemässä vauhtiin
Yhdysvaltain tuhoisaa pyssyuskoa vastaan. Toivotan menestystä.
Kuvan
humoristista virettä älköön tulkittako vähätteleväksi kannanotoksi
#metoo-kampanjaa kohtaan. Päinvastoin: huumori ja nauru pysyköön aina mukana
kaikissa ihmissuhteissa.
(Kuva:
Saara Ranin elokuvassa Natalia, ohj. Matti Kassila 1979)
