keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ettei kävisi ylpeäksi

Se oli muistaakseni Miss Moneypenny, joka sanoi flirttailuun taipuvaiselle sankariagentille: "Imartelusi ei johda mihinkään, mutta älä silti lopeta sitä."

Onhan se mukavaa, kun kehutaan. Harvoin sitä saa osakseen. Joskus kuitenkin. Joku kirjoitti lehdessä: "Katson eri tavalla ihmistä, jonka tiedän lukevan runoutta, ja olen huomaavinani hänessä jalostuneita piirteitä."

Kirjoitin tämän heti muistiin sitaattivihkooni. Sehän tarkoittaa minua. Minähän luen koko ajan runoja, olen aina lukenut. Minussa on siis jonkun mielestä jalostuneita piirteitä. Piti heti käydä kylpyhuoneessa katsomassa peiliin. No, vaikea sanoa niistä jalostuneista piirteistä. Olisi ehkä pitänyt ottaa silmälasit nenälle.

Uusi runous on vaikeuksissa, sen julkaiseminen on käynyt kustantajalle kannattamattomaksi. Minäkin luen pääasiassa vanhempaa, nyt Eeva-Liisa Manneria.

Jokin aika sitten oli kirjoituksia, joissa ihmeteltiin, miksi miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja, eivät runoja mutta eivät proosaakaan.Keskivertomiesten suosikkilukemista ovat Tekniikan maailma ja Bilteman katalogi.

Tästäkin sain kehuja, kun naisseurassa pääsin asiasta rehentelemään. Katsoin kalenteristani viime vuoden lukulistani. Naiskirjailijoita löytyi: Pirkko Saisio, Aulikki Oksanen, Jayne Anne Phillips, Jhumpa Lahiri, Riikka Pulkkinen, Monica Fagerholm, Heidi Mäkinen, Tuula Uusi-Hallila, Aila Meriluoto, Eila Kivikk´aho, Anna-Leena Härkönen, Märta Tikkanen, Merete Mazzarella, Kersti Bergroth, Kerstin Ekman ja  Marguerite Duras.

Mutta nyt iskee mieleen vanha totuus, että suomalaista ei pidä kehua. Hän voi käydä ylpeäksi. Mutta pitihän sitä itseään kehua kun kerrankin voi. Jossain vanhassa sananlaskussa puhuttiin jotain hämärää kissan hännän nostamisesta. Asennetta selittävä kuva löytyy Clint Eastwoodin repliikistä elokuvassa Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County - 1995).