keskiviikko 23. joulukuuta 2015

"Luo köyhän niin kuin rikkahan - - "



Pitkä kävely kaupungilla ja tavarataloissa katselemassa jouluun valmistautumista. Piparkakkujakin ostin. Tätä siis kutsutaan joulurauhaksi

Minulla, hyväosaisella, on kyllä "maja rauhaisa" ja "joulu ihana", niin kuin Topelius kauniissa laulussaan pyytää.Ja aina vaan paranee, ensi vuonna minun jouluni luvataan tulevan vielä nykyistäkin ihanammaksi.

Näin päättelen siitä, että kohta astuvat voimaan hallituksen ns. pakkolait, joilla valtakunnan tila pistetään kuntoon. Ne ovat minulle erittäin suosiollisia lakeja, sillä ennakkotietojen mukaan ne eivät millään haitallisella tavalla koske minua, päinvastoin, veroja alennetaan. Maksajiksi on valittu köyhät, työttömät, opiskelijat, vanhukset ja sairaat, ei minua ja muita suurituloisia.

Kuva on Helsingin Keskuskadulta, siitä Stockmannin vierestä. Lukijan huomio kiinnittyy varmaankin ensin kadun erikoiseen laatoitukseen. Se on ns. Penrosen jaksoton laatoitusmalli, joka on matemaatikkojen suunnitelma jonkin minulle avautumattoman järjestelmän mukaan.

Toivotan blogin lukijoillekin oikein hyvää joulua