Varhaisin
muistikuvani Helsingistä on peräisin jostakin 1950-luvun jälkipuoliskolta.
Pääsin äitini kanssa sukulaiskäynnille pääkaupunkiin. Junamatka Jyväskylästä
oli pitkä ja vaivalloinen, mutta perillä oli odotettavissa jotain vaivan
arvoista. Lehdessä oli ollut siitä kuva.
Odotuksen
ykköskohde oli Stockmannin jouluikkuna. Kyllä se hieno olikin. Se jäi pysyvästi
muistiin.
Ei siis
ole ihme, että jouluikkunaa minun pitää poiketa katsomaan vielä nytkin.
Päivittäinen työmatkakävelyni menee siitä ohi, joten vaivaa ei koidu. Ei tosin
erityisempää innostustakaan.
Vaikea
sanoa, kummassa on vika, ikkunassa vai katsojassa. Aika on tehnyt tehtävänsä,
tuskin nykylapsetkaan kokevat suuria elämyksiä katsellessaan ikkunaa, jossa
veivaa ja pyörii erilaisia olentoja koristeellisessa maisemassa.
Annan
kuitenkin arvoa Stockmannin somistusosaston linjalle, jossa tietoinen
vanhanaikaisuus on edelleen käytössä. Luin tavaratalon infosta, että koristelun
mekanismi on pysynyt samana vuosikymmenet. Ei ole siirrytty digiaikaan, vaikka
efektejä saisi tietysti sillä tavalla lisää. Sisällä leluosastolla muutos on
sitäkin suurempi. 50-luvun hengestä ei siellä ole jäljellä puupalikan vertaa.
* *
*
Joulukalenteri
sen sijaan saisi uudistua. Joka aamu nousen avaamaan uuden luukun ja toivon
salaa mielessäni, että luukusta löytyisi jotakin yllättävää, mutta ei. Jäljellä
on vielä kaksi luukkua, mutta luulen jo arvaavani, mitä niistä löytyy.
Kuvassa on
kalenterini luukkujen kansia. Niistä koostuu palapeli. Senkin kokonaiskuva alkaa
jo hahmottua, vaikka kaksi osaa puuttuu.
* *
*
Lähetin
toistakymmentä joulukorttia. Punaiseen korttikirjekuoreen ne eivät ehtineet,
kun en huomannut, että määräaika loppui kovin aikaisin. Iäkkäälle
sukulaistädilleni kävin taas kerran kirjoittamassa useiden kymmenien korttien
osoitteet, sillä hänen oma kätensä vapisee liikaa.
Kauppojen
ja kioskien joulukortit ovat ikävystyttäviä. En mitenkään voi lähettää
kavereilleni kovin kimaltelevia ja makeilevia kortteja. Ensi jouluksi minun
pitää muistaa ostaa vahaliidut, jotta voin piirtää ja värittää kortit itse.
Onneksi
apu korttipulmaan löytyi Kotiliesi-lehdestä. Kieku ja Kaiku ovat siinä
joulunvietossa. Nuoremmat lukijat eivät ehkä tunne tätä vanhaa sarjakuvaa,
joten heille tiedoksi, että Asmo Alhon piirroksien tekstit kirjoitti itse Mika
Waltari. Tämän kortin myötä toivotan lukijoilleni Hyvää joulua. Kiitän
lukijoita kiinnostuksesta ja erityisen paljon kiitän kommenteista. Poistun kohtapuoliin valtakunnasta kohti Belgiaa - laivalla ja junalla tietysti. Palaan
kunhan viitsin.
