keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

M. A.

Dessutom ilahtui Yle Teeman huomionosoituksesta taiteilija M. A. Nummiselle, joka täyttää pyöreitä vuosia. Nummisella on ollut pieni osuutensa Dessutomin kulttuurikäsityksessä jo vuosikymmenien ajan.

Hämärtynyt kuva yrittää tulla esiin, että ensimmäinen live-kohtaaminen olisi tapahtunut joskus 60-luvun lopulla Jyväskylän Kesän kulttuuripäivillä. En kuitenkaan pysty palauttamaan muistiin täsmällistä muistikuvaa.

Sen sijaan muistan täsmällisesti, että olin yleisössä Tukholman Gröna Lundissa kesällä 1972. Konsertti oli huippumenestys. Olin samalla lavalla nähnyt muutamaa päivää aikaisemmin Evert Tauben, joka oli arvostettu iäkäs ruotsalainen trubaduuri, mutta kyllä M. A. meni suosiossa edelle.

M. A. oli osa 60-luvun kulttuuriradikalismia. Oli aika kaataa muureja ja siirtyä vapaampaan kulttuuriin. Nummisen onnistui näyttävästi. Hänen silloisiin siveellisyyssääntöihin sopimattomat kappaleensa ja šokeeraava esiintymisensä aiheuttivat kulttuuriskandaaleja.

Oli syytä epäillä, että hän rienaa ja pilkkaa.
Epäily oli varmasti oikea.

Kun Numminen lauloi mielenkiintoisella äänellään ”Jenkan ulkosynnyttimistä” tai ”Jenkan hevosen puhdistamisesta” tai ”Nuoren aviomiehen on syytä muistaa”, oli helppo löytää arvovaltaisia henkilöitä, joilla kiehui, erityisesti kirkon ja armeijan piiristä. Laulu ”Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa” toi mukaan poliitikot. Niistä tuli kiellettyjä lauluja.

Myöhemmin tuli taidemusiikki ja filosofia. Äskettäin julkaistiin ”Kielletyt laulut”, jolla näitä skandaalilauluja tuli ensimmäistä kertaa levylle. Lisäksi sillä oli ”Heidenröslein” ja ”Wovon mann nicht sprechen kann”.

Joku sanoi, että Nummisen musiikkihuumori on samaa tasoa kuin Eläkeläiset-yhtyeen. Väitän vastaan. Numminen on sivistynyttä, laaja-alaista ja itseironista sekä poikkeuksellisen produktiivista ja uudistumiskykyistä.

Dessutom oli aidosti pahoillaan, ettei hänellä ollut tilaisuutta viime kesänä mennä kuuntelemaan Nummista maailman suurimpaan puulämmitteiseen saunaan, Merisotakoulun saunaan. Siellä olisin kuullut ”Jalkaväkiohjesäännön” laulettuna. Suoraa jatkoa 60-luvun laululle ”Jenkka hevosen puhdistamisesta” joka sekin oli armeijan ohjetekstiin sävelletty.

Dessutom onnittelee ”Suomi-undergroundin isäpuolta” ja toivottaa lisää tuottavia ja kulttuuria ravistelevia vuosia. Olisiko jo Euroviisujen aika?

¤ ¤ ¤

Dessutom poistuu huomenna keskiviikkona Töölöntorilta ja matkustaa laivalla Tukholmaan. ”Sinne veri vetää aina uudestaan”. Palaan kyllä, mutta melkein viikko siihen menee. Toivotan lukijoilleni lystiä pääsiäistä.