lauantai 17. toukokuuta 2025

Mennäänpä saunaan

Ajankohtaisia tapahtumia valppaasti seuraavana kansalaisena olen tullut ymmärtämään, että huomenna Suomi saavuttaa kaksoisvoiton Euroviisuissa. Onneksi Havis Amandan ympärille on jo rakennettu suoja-aita esteeksi kimppuun hyökkääville juhlijoille.


Bastu-laulun menestystä hieman epäilen. Mahtavatko eurooppalaiset ymmärtää saunomisen ideaa niin hyvin, että äänestävät sankoin joukoin sitä. Minun omat kokemukseni asiasta ovat hieman ristiriitaiset. Tosin kokemukseni eivät ole aivan tuoreita, ehkä epäluuloni on aiheeton.

Oli 1970-luvun alku. Kaverilleni tuli vieras Etelä-Saksasta. Menimme pienellä poikaporukalla mökille ja siellä tietysti saunaan.

Pukuhuoneessa saksalainen löi jarrut pohjaan. Hän halusi odotella pukuhuoneessa ja löylytellä yksin sitten, kun me muut olemme valmiit.  Kovin kiusaantuneena  hän kohteliaasti selitti, ettei hänellä ole mitään homoja vastaan mutta hän itse ei ole sellainen. Hän ei vaan ymmärtänyt saunakutsun saadessaan, mistä oikeasti oli kysymys.

Pitkän kulttuurikeskustelun jälkeen asia saatiin oikealle tolalle ja saunominen toteutui suomalaisen perinteen mukaisella tavalla, tosin löylyn kuumuutta säästellen. Uusi ongelma oli syntymäisillään seuraavana iltana, kun mukaan tuli muutamia tuttuja tyttöjä. Silloin yhteislöylyttelyn esteeksi meinasi tulla vieraamme Saksassa odottava tyttöystävä, jota hän ei halunnut pettää. Mutta siitäkin selvittiin. Sauna tuli vieraallemme tutuksi, ja silti moraali ja mielenrauha säilyivät puhtaina.

Kuvassa pilapiirtäjä Titun Seura-lehdessä julkaisemia ohjeita ulkomaalaisille saunavieraille. Sellaisia saattaa tulla suurin joukoin Euroviisumenestyksen innoittamina. Kuvan julkaisupäivämäärä on jäänyt merkitsemättä muistiin, mutta eiköhän se sieltä samoilta vuosilta ole kuin nuo omat muistonikin.

Lopuksi linkki aiheeseen liittyen. Havis Amandan ympärille rakennettiin yksihuoneinen hotelli 2014. Erityisenä houkuttimena oli parisänky, jonka keskellä tämä alaston kaunotar sijaitsi aivan kosketusetäisyydellä. Minäkin kävin siellä ja otin valokuvia. Kuvat ja kirjoitus löytyvät blogistani täältä: KLIK.



2 kommenttia:

  1. Siinäpä se: verhoamaton yhteinen saunominen on ollut suuri siunaus kaikille! Se vapauttaa meitä "ylimääräisistä" häpeän tunteista, sallii kaiken muotoisien ihmisten läsnäolon, ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja tekee meistä kaikin puolin inhimillisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se saisi olla ja usein onkin. Ei kuitenkaan aina. Tunnen muutaman henkilön, jotka eivät enää halua osallistua yhteissaunomiseen, ainakaan vieraammassa seuraassa. Syynä tuijottelu ja asiattomat puheet. Siis vielä ihan nykyaikana, kaikesta #me too -kehityksestä huolimatta.

      Poista