Kotikirjastoni on melko laaja ja monipuolinen. Ihan täydellinen se ei kuitenkaan ole. Joitakin kirjallisuuden lajityyppejä olen tullut hankintoja tehdessäni syrjineeksi.
Syrjintä on tietysti rumaa ja ennakkoluuloista. Joskus sitä joutuu suorastaan katumaan.
Merete Mazzarellan uudessa teoksessa Luottamisen taito (jota esittelin edellisessä blogikirjoituksessani) käsitellään yhdessä luvussa juuri tätä syrjimääni lajityyppiä. Mazzarella esittelee lajityypin kahdeksankohtaisen rakennekaavan.
Heräsi epäusko. Noinkohan yksikertaisesti se menee? Tuli tarve tutkia kaavan kelvollisuus.
Osoittautui, ettei kotikirjastoni ihan nollatasoinen tämänkään lajityypin osalta ole. Jotain sentään löytyi, kun oikein tarkasti alahyllyjen takanurkistakin etsin.
Otin ja luin. Ja hitto vie, Mazzarellan esittelemä kaava piti paikkansa. Ja ihan vetäviä tarinoita. Nyt jää mietittäväksi, myönnänkö ennakkoluuloisen virheeni ja lopetan syrjinnän.
Myös minä olen hiukan hyljeksynyt amöröösiä kirjallisuutta. Rakkaustarinoissa minulle riittävät usein tragiikan puitteet sinänsä. Veronalaisten rakastavaisten sosiaalinen onnettomuus on olennaista, eikä minua suuremmin kiinnosta heidän tuskiensa kuvailu. Menee huonosti. Mutta jos sosiaalisesti yllättäen kävisikin hyvin, tämä olisi siunauksellista, ja sen kuvaus saattaisi kelvata. Satuahan se useimmiten kumminkin olisi, kuten Ronjan ja Birkin tarina. Wertherin lukeminen oli lähinnä tuskallista. Mutta kun tämä mainitsemasi kaavio päättyy normaalisti avioliittoon, niin siinä on sen suurin pulma. Käsitykseni mukaan avioliittokuvauksissa keskitytään säännöllisesti päinvastaiseen, että siis ero tulee tavalla tai toisella. Jompi kumpi kuolee, tai sitten muuten kasvetaan erilleen. Tai joku on uskoton. Romanttiset romaanit antavat aineksia ja mahdollisuuden kosteille unille, joidenka päämäärä on yksinkertaisesti kopulatio. Avioliittoromaanin tehtävä on antaa aineksia päinvastaiselle, eli miten minulle kumminkin kävi. Kiva että muillakin meni huonosti. Ja syyllinenkin usein onneksi löytyy. - Pyydän anteeksi tätä juttua, mutta romaanikirjallisuudessa on minulle tiettyjä vaikeuksia...
VastaaPoistaTaitaa olla iso ero ns. klassisen rakkaus(viihde)romaanin ja kioskiviihdelehtiromantiikan välillä. Tuo kaavio tarkoitti nimenomaan jälkimmäisiä. Niitä kutsutaan myös osoittelevan sukupuolittuneesti naisviihteeksi, mikä pitänee aika pitkälle paikkansa. En edes minä ole niitä liiemmin lukenut. Toisaalta en ole innostunut ns. miesviihteestäkään, (sisältää actionin, villin lännen, supersankarit, seksin, science fictionin, avaruusseikkailut yms.)
PoistaJa voitko kuvitella, minulla Nuori Werther muuttui opiskeluaikana suorastaan farssiksi. Rupesimme kaverin ja yhden tytön kanssa kehittelemään kirjan mallin mukaan yhä epätoivoisempia mutta hienostuneita valloitusyrityksiä tullaksemme yhä uudestaan torjutuiksi. Itsemurhaan emme sentään ajautuneet. - Tämä toimikoon lukuohjeena perässätulijoille - Goethelle uusi tulkintamalli!